Työ ei välttämättä katoa rahan voimalla – Tim Sparv kertoo, mitä hän oppi jo nuorena poikana

Hienointa maamme urheiluseuroissa on juuri se aika, jota pyyteettömät ihmiset antavat, jotta lapset ja nuoret saavat tehdä sitä, mitä rakastavat. Ilman näitä epäitsekkäitä sieluja ruohonjuuritason urheilu ja seuratoiminta olisi tyystin mahdotonta. HS:n kolumnisti Tim Sparv kirjoittaa.

Nuorten jalkapalloharrastusta kannattelevat innokkaat vanhemmat.

10.9. 2:00 | Päivitetty 10.9. 15:57

Kasvattajaseurani Norrvalla FF Pohjanmaalla täytti hiljattain 25 vuotta. Tuolla suhteellisen nuorella seuralla oli 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa valtavan suuri merkitys minun ja joukkuetovereitteni elämässä. Sen tarjoamista kokemuksista riittää puhuttavaa vieläkin.

Parasta Norrvalla FF:ssä oli ehdottomasti yhteisöllisyys ja yhteishenki. Meillä oli uskomattoman hauskaa yhdessä.

”Meillä” tarkoitan pelaajia, vanhempia, sisaruksia ja isovanhempia. Tuo äärimmäisen sympaattinen joukko teki mielellään asioita yhdessä.

Yksi vanhemmista ajoi bussia, toinen piti kioskia ja myi kahvia, kolmas laastaroi poikien veriset polvet matsin jälkeen. Myös kaikki valmentajat olivat pelaajien isiä. Kaikki kantoivat kortensa kekoon. Kaikki ymmärsivät, että seuran toiminta vaati pyöriäkseen parin tunnin työpanoksen vanhemmilta viikoittain.

Hienointa maamme urheiluseuroissa on juuri se aika, jota pyyteettömät ihmiset antavat, jotta lapset ja nuoret saavat tehdä sitä, mitä rakastavat. Ilman näitä epäitsekkäitä sieluja ruohonjuuritason urheilu ja seuratoiminta olisi tyystin mahdotonta. Aika, energia ja raha, jota vanhemmat eri puolilla Suomea seurojen toimintaan panostavat, on korvaamattoman arvokasta.

En väitä, että ennen oli paremmin, mutta kuulemani mukaan monin paikoin on nykyään vähän vaikeampi löytää vapaaehtoisia tuomitsemaan otteluita ja grillaamaan makkaroita. Monissa seuroissa muutama hassu tulisielu joutuu kantamaan suurimman osan taakasta. Se ei ole reilua, eikä toiminta silloin ole kestävällä pohjalla.

On vanhempia, jotka yrittävät ostaa vapautuksen talkootyöstä, mutta työ ei välttämättä katoa rahan voimalla. Ymmärrän kyllä, että meillä ihmisillä on stressiä ja paineita ja elämme sellaista elämää, että arjen hallinta on vaikeaa, mutta mitä useampi jaksaa ja viitsii auttaa, sitä paremmaksi tilanne muuttuu ajan mittaan kaikkien kannalta.

Suomen kaltaisessa maassa, jolle talkoohenki on ollut suorastaan tavaramerkki, osallistumishaluttomuus on huolestuttava suuntaus.

Norrvalla FF:n vuonna 1987 syntyneiden joukkueessa ei ollut pelkästään hauskaa vaan siellä myös kasvoi lahjakkaita jalkapalloilijoita. Voitimme turnauksia sekä Suomessa että Ruotsissa, ja vuonna 2002 neljä seuran junioreista valittiin U15-ikäluokan maajoukkueeseen.

On aivan fantastista, että muutaman tuhannen asukkaan kylä onnistui kasvattamaan neljä pelaajaa, jotka kuuluivat 2000-luvun alussa maan kahdenkymmenen parhaan nuoren jalkapalloilijan joukkoon. Se oli ja on ehkä vieläkin ainutlaatuinen saavutus.

Yksi noista pojista päätyi lopulta A-maajoukkueen kapteeniksi, muut ovat pelanneet sekä liigassa että alemmissa divisioonissa. Parasta on kuitenkin se, että minä ja vanhat joukkuetoverini olemme edelleen hyviä ystäviä. Olen varma, että monet muutkin saavat kiittää ruohonjuuritason urheilua monista ystävyyssuhteista ja elinikäisistä muistoista.

Seuratoimintaa ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Pyyteetön työ on urheiluseuran tärkein voimavara, joten pidetään seuroistamme huolta ja autetaan silloin, kun apu on tarpeen.

Haluan että myös tulevat sukupolvet saavat mahdollisuuden varttua yhtä inspiroivassa ympäristössä kuin minä ja ystäväni Norrvalla FF:ssä.

Suomennos Laura Jänisniemi

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat