Kanadalainen Moro saapui SaiPaan, vaikka sijainti itärajalla huolestutti – ”Poliittista tilannetta on vaikeaa jättää huomioimatta”

Kanadalaispuolustaja Greg Moro oppi sukunimensä suomalaismerkityksen jo noin kuusi vuotta sitten.

Greg Moron tavoitteena on Liigan voitto, mutta hän haluaa oppia myös suomalaisen tavan pelata.

13.9. 8:52

Jääkiekkoliigan lappeenrantalaisylpeys SaiPan tuore kanadalaispuolustaja Greg Moro on saanut vuosien varrella kuulla nimestään suomalaisilta pelikavereiltaan.

Edmontonista kotoisin oleva Moro, 26, oppi suomalaisen tervehdystavan laskujensa mukaan noin kuusi vuotta sitten, kun kanadalainen vietti ensimmäistä vuottaan Clarksonin yliopistossa Yhdysvalloissa.

”Tiesin ennen tuloani SaiPaan, että Suomessa on tapana tervehtiä sukunimelläni. Opin sen [sanan] ensimmäisenä collegevuotenani, kun minulla oli suomalainen kämppä­kaveri. Aina kun hän soitti kotimaahansa, hän aloitti sanomalla ”moro”. Se sai minut kääntymään aina ympäri ja ihmettelemään, mitä hän oikein halusi”, ensimmäistä kertaa Suomessa oleva Moro naurahtaa Kisapuiston jäähallissa.

Moro pelasi kahtena viime kautena ECHL-kiekkoliigan Kansas Cityssä sekä AHL:n Stockton Heatissa Juuso Välimäen ja Eetu Tuulolan joukkuetoverina.

Vanttera puolustaja aloitti keskustelut SaiPan kanssa jo viime kauden puolivälin tienoilla.

”Joukkue tuntui minulle sopivalta, ja halusin antaa tälle mahdollisuuden. Tämä on uusi kokemus, uusi liiga, uusi tapa pelata. Olen innostunut, että pääsen hommiin, vaikka tämä on erilainen liiga, mihin olen tottunut.”

Itärajalla sijaitseva Lappeenranta näyttäytyi Morolle kesällä rauhallisena loma­kaupunkina, kuten hän itse asian muotoilee.

Saapuminen Venäjän rajan tuntumaan herätti myös epäilyksiä.

”Läheiseni ja minäkin olimme hieman huolissamme saapumisestani tänne. Poliittista tilannetta on vaikeaa jättää huomioimatta”, Moro sanoo viitaten Venäjään, jonka hyökkäyssota Ukrainassa on kestänyt jo 200 päivää.

”Näyttää siltä, että täällä ei ole uhkaa, mutta asiat voivat tietenkin muuttua nopeasti. Niin ne voivat muuttua minunkin kotimaassani Pohjois-Amerikassa. Pitää toivoa, että asiat ratkeavat kaikkialla ja että poliitikot tekevät päätöksiä, jotka ovat hyväksi ihmisille,” Moro sanoo.

Moro kuvailee itseään vahvatekoiseksi puolustajaksi, jolla on annettavaa kaukalon molemmissa päädyissä.

”Haluan pelata kovaa ja olla sellainen pelaaja, jota vastaan ei ole mukava pelata varsinkaan omalla alueella. Haluan edistää hyökkäyksiä, antaa hyviä avaavia syöttöjä ja olla uhka myös hyökkäyssuunnassa.”

Päävalmentaja Pekka Virta saapui Lukon mestaruusjuhlien jälkeen viime kaudeksi SaiPaan, mutta joukkue sijoittui sarjassa vasta 14:nneksi.

Täksi kaudeksi SaiPa vahvistui muun muassa laatuhyökkääjillä Kristian Pospisililla ja Ville Meskasella, ja puolustukseen saapui Moron tavoin Edmontonista lähtöisin oleva Aaron Irving.

”Meillä on kymmenkunta uutta pelaajaa, joten olemme yrittäneet löytää yhteisen sävelen jäällä ja kentän ulkopuolella. Se voi olla vaikeaa, kun pelaajia tulee eri puolilta maailmaa, mutta uskon, että pääsemme samalle sivulle”, Moro sanoo.

Moron mukaan Liigan erot Pohjois-Amerikan sarjoihin ovat ilmeiset. Kanadalainen laukoo selväsanaisesti myös omat kausitavoitteensa.

”Näyttää siltä, että täällä luistellaan paljon enemmän ja pelaaminen kiekolla on huomattavasti sulavampaa. Amerikassa olen tottunut pitkälti suoriin hyökkäyksiin, go go go. Täällä peli virtaa enemmän ja kiekonhallintaa painotetaan, mikä näkyy varmasti vielä paremmin isommissa kaukaloissa”, Moro kuvailee.

”Tavoitteeni on aina voittaa liiga, oli joukkueeni mikä hyvänsä. Henkilökohtaisesti haluan tuoda oman jälkeni joukkueeseen, tuoda osaamiseni esiin ja oppia suomalaisen tavan pelata.”

SaiPa avaa kautensa keskiviikkona KalPan vieraana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat