Nuorten seitsenottelun maailmanmestari Saga Vannisen valmentaja vaihtuu

Kokenut Matti Liimatainen vaihtuu SUL:n otteluvalmentajaan Jesse Jokiseen.

Saga Vanninen kilpailu ensi kertaa aikuisten EM-kisoissa elokuussa Münchenissä.

13.9. 10:25

Nuorten seitsenottelun kaksinkertainen maailmanmestari Saga Vanninen vaihtaa valmentajaa.

Tamperelainen siirtyy kokeneen Matti Liimataisen valmennuksesta Jesse Jokisen valmennukseen. Jokinen, 34, on Suomen Urheiluliiton (SUL) kymmenottelun lajivastaava.

Hän on tehnyt Vannisen kanssa yhteistyötä lajivastaavan roolissa ja valmentajana nuorten kansainvälisissä arvokilpailuissa

Vanninen koki, että nyt oikea hetki hakea valmennukseen uusia näkemyksiä.

”Olen todella kiitollinen Masalle. Hän on ensimmäinen valmentaja, joka minulla on ollut. Hänen kanssaan on tehty hyvät pohjat, jonka päälle on hyvä rakentaa huippu-urheilijan uraa”, Vanninen sanoo SUL:n lajitiedotteessa.

Vannisen ratkaisu saa täyden tuen Liimataiselta.

”Olen jo aiemmin sanonut Sagalle, että minä en ole hänelle koko hänen uransa aikainen valmentaja, joten tässä asiassa pitää jossain vaiheessa tehdä ratkaisu. Nyt se on tehty ja olen lupautunut olemaan tässä mukana, että vaihto onnistuisi”, Liimatainen sanoo.

Jokinen ei aio tuoda suuria muutoksia Vannisen harjoitteluun.

”Varmasti jonkinlaisia muutoksia tulee, mutta hyvää ei kannata liikaa sörkkiä”, Jokinen sanoo.

Vanninen, 19, on koonnut seitsenottelussa parhaimmillaan 6 271 pistettä.

Hän voittanut kaksi kertaa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden ja kerran saman ikäluokan Euroopan mestaruuden. Lähivuosien tavoite on edetä kohti aikuisten huippua.

Jokisen ja Vannisen yhteistyö toteutuu pääasiassa Tampereella, jossa Jokinen käy Jyväskylästä. Ylioppilaskirjoituksia viimeistelevä Vanninen on kuitenkin varautunut käymään aika ajoin Jyväskylässä.

”Ollaan puhuttu, että lähivalmennus on tärkeää”, Vanninen sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat