TPS:n juhlavuoden valkoinen asu närästää yhä Kalervo Kummolaa, näin seuraa vastaa kritiikkiin

TPS:n markkinointi- ja viestintäpäällikön Eero Tuomisen mukaan seura seisoo tyylivalintansa takana ”edelleen ja ikuisesti.”

TPS:n Anthony Rech (vas.) ja Arttu Ilomäki juhlivat Ilomäen tekemää 1-1 -maalia kauden avausottelussa Tapparaa vastaan Tampereella tiistaina.

14.9. 14:55 | Päivitetty 14.9. 17:11

Liigakausi käynnistyi tiistaina, kun Tappara ja TPS kohtasivat Nokia-areenalla.

Kirvesrinnat veivät pelin 3-1, mutta jälkipuheita on riittänyt. Tosin ennemmin TPS:n peliasusta kuin itse pelistä.

Turkulaiset pelasivat valkoisessa asussa, jossa oli muutamia mustia raitoja.

Jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola nimitti asua Twitter-tilillään kauden suurimmaksi flopiksi, mutta poisti viestin myöhemmin.

Kummola kuitenkin palasi aiheeseen keskiviikkona.

”Tepsin peliasusta vielä. Vaihtakoon paidat vaikka jokaiseen peliin, mutta valkoiset housut eivät kuulu Tepsin perinteisiin, eikä jääkiekkoon, koska jää on valkoinen. Sitä paitsi tunnen Tepsin historian aika tarkkaan”, Kummola twiittasi.

Pelipaidat ovat osa Turun Palloseuran 100-vuotisjuhlakautta ja ne vaihtuvat kauden aikana useampaan kertaan ilmentäen TPS:n historiaa.

Syyskuun paidalla kunnioitetaan jääkiekkojaoston alkuvuosia, jolloin TPS pelasi mustavalkoraidallisilla paidoilla ilman logoa.

Alkuperäinen mustavalkoraidallinen peliasu on muokattu tähän päivään ja housujen väriksi valikoitui valkoinen tyylikkyyden takia.

”Valkoinen väri erottui, kun tyylikkyyttä pohdittiin. Edelleen ja ikuisesti seisomme tämän tyylivalinnan takana”, TPS:n Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Eero Tuominen kertoo HS:lle.

Sosiaalisessa mediassa asua on arvioitu ahkerasti ja osa katsojista oli sitä mieltä ettei mustan raidan kohdalle osittain jääneet pelinumerot näkyneet pelaajien asusta tarpeeksi hyvin.

”Palautetta on tullut laidasta laitaan, se on ihan tervetullutta, kunhan herättää tunteita ja mielenkiintoa”, Tuominen toteaa.

Tuominen ei usko, että valkoiset asusteet vaikeuttaisivat pelaajien erottamista jäällä, mutta myöntää, että valkoinen on herkkä valinta, koska siihen voi jäädä jälkiä urheilujuomista ja kiekosta.

Tästä huolimatta valkoiset housut ja hanskat pysyvät läpi kauden, vaikka pelipaidat vaihtuvat.

”Syksyn mittaan tulee seuraava pelipaita. Paitoja on kaudelle lukuisia seuran eri aikakausia kunnioittaen”, Tuominen toteaa.

Liiga-kauden avausottelun päättyi tiistainaTapparan voittoon maalein 3-1.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat