Krista Pärmäkoski löysi kotinsa pihalta lisäkuormitusta – klapi­pino on vaihtanut paikkaa jo kaksi kertaa

Krista Pärmäkoski voitti toisen kerran peräkkäin rullahiihdon normaalimatkan Suomen mestaruuden. Kerttu Niskanen oli toistamiseen hopealla.

Krista Pärmäkoski uusi Vuokatissa rullahiihdon Suomen mestaruutensa 12 kilometrin matkalla.

18.9. 13:45

Hiihtäjä Krista Pärmäkoski kertoi sunnuntaina tuoreena rullahiihdon Suomen mestarina, että hänellä on ollut viime aikoina urheilun ulkopuolisia kuormittavia tekijöitä.

”Silti näyttää, että ihan aikataulussa mennään. Se on kuitenkin osa urheilijan työtä ja osa elämää, että saa tehdä kotiaskareita”, Pärmäkoski sanoi Ruudun suorassa lähetyksessä.

Haastattelijana Sotkamon Vuokatissa sattui toimimaan Pärmäkosken manageri ja perheystävä Aki Pajunoja, joka heitti tilanteeseen vähän lisää löylyä.

”Joo, ei kerrota yleisölle niistä monen tunnin polttopuiden pinoamisista mitään”, leukaili Pajunoja, joka toimi myös kilpailun selostajana.

Pärmäkoski ei häkeltynyt.

”Sehän on minun lempitreenimuotoni, että kasaa siirretään paikasta toiseen. Nyt se on jo kahdesti siirretty, kun pihatöitä tehdään, ja varmasti kahdesti joudutaan se vielä siirtämään, ennen kuin sen löytää siihen puuvarastoon, jota ei vielä pihassa ole. Mutta se on hyvää harjoittelua sekin”, Pärmäkoski valaisi hymyillen tapahtumia viime vuoden lopulla Kuortaneelle valmistuneen uuden kotitalonsa pihamaalla.

Pärmäkoski päihitti 12 kilometrin (v) SM-kilpailussa Kerttu Niskasen 11 sekunnilla. Pronssia saanut B-maajoukkueen Eveliina Piippo hävisi voittajalle 34 sekuntia.

Kärkikaksikon järjestys oli sama myös vuosi sitten. Silloin eroa oli kahdeksan sekuntia.

”Sain olla takaa-ajajana, ja se varmasti auttoi vähän. Kovaa lähdettiin, mutta en tiedä, oliko se taktisesti järkevintä. Sillä tavalla nämä kisat on täällä hiihdetty. Kovaa vastusta tarjosivat Kepa ja Eve, joten piti ihan tosissaan vetää”, Pärmäkoski sanoi.

Nyt maajoukkue leireilee Vuokatissa. Pärmäkoski kertoi, että hän lähtee lokakuussa ennen muuta maajoukkuetta korkean paikan jäätikköleirille Italian Val Senalesiin.

Miesten 16 kilometrin kilpailun voitti Lauri Lepistö, joka jätti Remi Lindholmin toiseksi 14 sekunnin erolla. Pronssia sai maajoukkueen tulokas Ville Ahonen.

”Pitää olla tyytyväinen päivään. Jaksoin hyvin hiihtää ja pitää tasaista vauhtia koko kilpailun. Tuttu kisa itselleni, joten tiesin, ettei saa hyytyä, vaan pitää pystyä pitämään tasaista vauhtia loppuun asti. Lopussa saatiin hyvä kirikin aikaan ja pikkuisen peesistäkin apuja”, Lepistö sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Viime vuoden mestari Iivo Niskanen ei ollut mukana. Hän haki kilpailutuntuman ylläpitoa kesällä Norjan rullahiihtokisoista.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat