Englannin Harry Kane laukoo pallon pilkulta San Marinon maaliin karsintaottelussa.

Psykologista peliä pilkulla

MM-kisojen rangaistuspotkukilpailussa voivat murtua kaikkein tyynimmätkin viilipytyt. Norjalainen urheilupsykologian tohtori Geir Jordet paljastaa, miten hermot pidetään pilkulla kasassa – ja miten vastustajaa häiritään.


18.11. 2:00 | Päivitetty 21.11. 8:54

Rangaistuspotku näyttää päälle päin yhdeltä jalkapallon yksinkertaisimmista suorituksista: otetaan vain pieni vauhti ja kenkäistään pallo liikkeelle.

Kun yhtälöön lisätään kuitenkin MM-finaalin paine, miljoonat katsojat ympäri maailman, mylvivät fanit stadionilla ja kokonaisen kansakunnan odotukset yhden ihmisen harteilla, vahvahermoinenkin pelaaja voi murtua painolastin alla.

Norjalainen urheilupsykologian tohtori Geir Jordet on omistanut koko aikuiselämänsä urheilun mentaalipuolen tutkimiseen. Häntä kiehtovat erityisesti jalkapallo ja lajin sisällä esiintyvät psykologiset koettelemukset, kuten rangaistuspotkut.

Geir Jordet aloitti urheilupsykologian opinnot, kun hän loukkaantui uransa ensimmäisessä ammattilaisottelussa eikä pystynyt enää koskaan pelaamaan.

Jordet toimii opettajana norjalaisessa urheilutieteiden oppilaitoksessa, ja hänen kädenjälkeään voi löytää lukuisista alan kirjoista ja tutkimusartikkeleista. Twitterissä hänen syväluotaavia analyysejään seuraa yli 40 000 ihmistä.

Jordet on työskennellyt lisäksi psykologian konsulttina 130 ammattipelaajalle kaikissa Euroopan kovimmissa liigoissa.

Mikä siis erottaa hyvän ja huonon rangaistuspotkujen laukojan, kun asiaa kysyy alan asiantuntijalta?

”Hyvillä laukojilla on selkeä strategia. He tietävät, miten he aikovat laukoa ja mitä tekniikkaa he aikovat käyttää. He ovat hioneet suoritusta niin, että he voisivat tehdä sen silmät sidottuna tai unissaan”, Jordet tiivistää.

”Heillä on myös riittävä luonne ja keinot toistaa suoritus kovimman mahdollisen paineen alla eli silloin, kun he kokevat stressiä, epämukavuutta, epävarmuutta ja maalivahdin häiriköintiä.”

Se, millä keinoilla kukin pelaaja suoritukseen valmistautuu, on yksilöllistä. Jordetin mielestä yksi ohjenuora pätee kuitenkin lähes kaikkiin ihmisiin.

”Yleisesti ottaen on hyvä keskittyä niihin yksittäisiin vaiheisiin, jotka johtavat pallon potkaisemiseen optimaalisella tavalla”, hän sanoo.

Pallon asettelu, vauhdinotto, tukijalan sijoittaminen ja puhdas kontakti palloon. Niistä onnistunut potku loppujen lopuksi aina rakentuu.

Italian Jorginho tunnetaan kylmänviileistä rankkareistaan.

”On melkein helpompaa luetella asioita, joihin ei kannata keskittyä: epäonnistumisen seurauksiin, tilanteen tärkeyteen, mahdolliseen odotusten pettämiseen, aiempiin epäonnistumisiin tai vastustajan hurjan taitavaan maalivahtiin”, Jordet listaa.

Rangaistuspotkun sattuessa Jordet ohjeistaa pelaajia aivan aluksi varmistamaan, että pallo on pilkulla tukevassa paikassa, jotta sitä voi potkaista maksimaalisella varmuudella.

”Siihen pitää käyttää niin paljon aikaa kuin se vaatii. Joskus näen pelaajien melkein heittävän pallon pilkulle ja juoksevan pois. Sitä en suosittele”, hän varoittaa.

Kun tuomari viheltää pilliinsä, muutama syvä hengitys ja pieni odotus ovat vielä silloinkin paikallaan. Laukausta ei tarvitse suorittaa heti, kun siihen saa luvan. Mikään sääntö ei määrää niin.

”Voi olla viisainta varmistaa vielä kerran, että sinulla on tilanne hallinnassa. Sen voi tehdä niin, että ei ryntääkään palloa kohti saman tien vaan hengittää syvään kerran tai kaksi. Silloin kirjaimellisesti skannaat kehostasi mahdollista jännitystä ja saat sen pois.”

”Joukkueen on syytä varmistaa, että laukoja on eristyksissä vastustajista eikä hänen tarvitse taistella häirintäyrityksiä vastaan.”

Vaikka rangaistuspotkua antaessa pelaajasta saattaa joskus tuntua yksinäiseltä, Jordet korostaa, että pilkkukisa on enemmänkin joukkueen kollektiivinen ponnistus kuin yksilösuoritus. Tai niin sen ainakin pitäisi olla.

”Joukkuekavereiden kannattaa tehdä kaikki mahdollinen auttaakseen, tukeakseen ja kannustaakseen laukojaa. Heidän pitää huolehtia epäonnistuneista laukojista ja ottaa heidät heti takaisin mukaan joukkueeseen”, Jordet neuvoo.

Kun rangaistuspotku on myönnetty, vastustajan pelaajat voivat alkaa tahallaan häiritä paikalle saapuvaa laukojaa. Erityisesti tällöin joukkuekaverit ovat kultaakin kalliimpia.

Heidän tehtävänään on suojata laukojaa fyysisellä läsnäolollaan, kun hän keskittyy suoritukseen.

”Joukkueen on syytä varmistaa, että laukoja on eristyksissä vastustajista eikä hänen tarvitse taistella häirintäyrityksiä vastaan. Laukojan tulisi tietää, että hänellä on joukkueen tuki takanaan eikä hän ole tilanteessa yksin.”

Geir Jordetin Twitterissä jakama kuva näyttää, miten joukkuekavereiden toiminnalla on merkittävä rooli rangaistuspotkun onnistumisessa. Ensimmäisen kuvan Neal Maupay ei tehnyt maalia, toisen kuvan Fabinho teki.

Toinen keino torjua vastustajan häiriköintiä on käyttää niin kutsuttua ”valelaukojaa”, joka asettelee pallon paikalleen ja ottaa itseensä kohdistetun herjan tietoisesti vastaan.

Samaan aikaan oikea laukoja valmistautuu taustalla rauhassa, ja yllätys on valmis, kun vetovastuu annetaankin viime hetkellä hänelle.

Esimerkiksi Chelsea hyödynsi valelaukojaa helmikuussa seurajoukkueiden MM-kisojen finaalissa. Chelsea sai jatkoajalla rangaistuspotkun, ja brasilialaisjoukkue Palmeiras alkoi häiritä pallon poiminutta César Azpilicuetaa, kunnes laukojaksi paljastuikin lopulta Kai Havertz.

Havertz iski pilkulta mestaruuden tuoneen maalin. Jordet oli strategiasta haltioissaan.

”Rakastin sitä! Mielestäni se oli kaunista. Kun Chelsea onnistui siinä, pidin sitä hyvin luovana pioneeritekona. En ollut nähnyt sitä ennen”, Jordet hehkuttaa.

Jordet julkaisi Twitterissä myös kuvasarjan Chelsean nerokkaasta rankkaritaktiikasta. César Azpilicueta otti vastustajien häirinnän vastaan ennen kuin ojensi pallon Kai Havertzille.

”Se tietysti toimii vain silloin, kun vastustajalle on epäselvää, kuka on oikea laukoja. Jos Englanti saa rankkarin ja joku muu kuin Harry Kane nappaa pallon, kaikki tietävät, ettei se joku muu aio oikeasti laukoa”, norjalainen nauraa.

Pelaajat voivat tehdä ennen rangaistuspotkua kaiken voitavansa onnistuakseen, mutta on muistettava, että laukauksessa on aina kaksi osapuolta. Maalivahdilla on vähintään yhtä selkeä tavoite torjua pilkku.

”Kaikki, mitä laukoja maalivahdin tekemisessä huomaa, vaikuttaa laukojaan. Se voi olla suoraa häirintää, kuten verbaalista tai fyysistä, tai epäsuoraa, kuten viivyttelyä”, Jordet kertoo.

Maalivahtien tanssiminen ja käsien heiluttelu maaliviivalla on Jordetin mukaan tutkitusti toimiva häirintäkeino. Tilanteesta tulee tällä tavalla laukojalle arvaamattomampi ja turvattomampi.

”Tutkimukset osoittavat, että kun maalivahdit käyttävät erilaisia häirintäkeinoja, se laukojan onnistumisprosentti laskee jopa kymmenellä”, tohtori ilmoittaa.

”Jos kysyt keneltä tahansa pilkun ampujalta, ottaako hän mieluummin maalivahdin, joka hyppii ja huutaa maaliviivalla kuin mielipuoli, vai sellaisen, joka seisoo viivalla kiltisti ja rauhallisesti, hän valitsee jälkimmäisen joka kerta.”

Kyse on myös tottumuksesta. Harjoituksissa pelaaja näkee maalivahdin aina keskellä maalia, kun hän valmistautuu laukomaan rangaistuspotkun. Sama näky toistuu sadoissa ja taas sadoissa suorituksissa.

Kun maalivahti ei seisokaan ottelutilanteessa aivan keskellä maalia, rutiininomaisuus katoaa.

Joskus joukkueet vaihtavat rangaistuspotkukisaan eri maalivahdin, jos penkiltä löytyy todellinen pilkkukisojen spesialisti. Toisaalta vaihdoksen voi tehdä myös puhtaasti mentaalipeliä pelatakseen.

”Sillä tavalla saa hieman epäilyksiä ja epävarmuutta vastustajien päähän. He alkavat ajatella, että on todennäköisesti jokin syy sille, miksi uusi maalivahti vaihdettiin sisään”, Jordet sanoo.

Malliesimerkki maalivahdin vaihtamisesta ottelun viime hetkillä nähtiin kesäkuun MM-karsinnoissa Australian ja Perun välillä, kun Australia otti jatkoajan viimeisellä minuutilla kentälle jokerikortti Andrew Redmaynen.

Andrew Redmayne pelasi itsensä australialaisfanien sydämiin MM-karsintojen ratkaisupelissä.

33-vuotias varamaalivahti heilui maalillaan kuin heinämies häiritäkseen laukojia, ja se toimi. Redmayne torjui kaksi pilkkua ja vei joukkueensa sankarin lailla Qatarin MM-kisoihin.

Australialainen käytti rangaistuspotkukilpailussa myös muita keinoja saadakseen yliotteen vastustajistaan. Hän muun muassa heitti menemään Perun maalivahdin juomapullon, jonka kylkeen tämä oli kirjoittanut muistiinpanoja mahdollisista Australian laukojista.

”Hän käytti kaikki mahdolliset keinot sen rankkarikisan dominointiin. Tämä kyseinen temppu [juomapullon heittäminen] oli minulle silloin uutta, ja siinä mielessä se oli innovaatio”, Jordet muistelee.

Vaikka Redmayne toteuttikin henkistä sodankäyntiä omalla tavallaan ihailtavasti, aivan täyttä siunaustaan Jordet ei halua maalivahtien häiriköinnille antaa.

”Kaikissa näissä maalivahdin häirintäkeinoissa rikotaan tavallaan reilun pelin sääntöjä. Ne sotivat jalkapallon olemusta ja tarkoitusta vastaan. Lopulta kaikki riippuu kuitenkin siitä, mitä tuomari hyväksyy”, Jordet pyörittelee.

”Vastustajan vesipullon heittäminen menee silti rajan yli enemmän kuin nämä muut häirintätekniikat. Mielestäni siinä mentiin liian pitkälle.”

Kun pelaaja on viimein selättänyt omat hermonsa, vastustajan psyykkauksen ja maalivahdin kevätjuhlaliikkeet, edessä on vielä yksi asia käsiteltäväksi: fanit.

Kymmenien tuhansien ihmisten läsnäoloa on mahdotonta unohtaa, vaikka silmänsä kuinka ummistaisi ympäröivältä maailmalta.

Usein rangaistuspotkut lauotaan suoraan jommankumman joukkueen fanipäädyn edessä. Jordetin mukaan tutkimukset eivät yllättäen tue väitettä, että laukaukset sujuisivat paremmin oman joukkueen kannattajien tsempatessa maalin takana.

”Voisi kuvitella, että se olisi helpompaa. Omien fanien edessä laukominen voi kuitenkin lisätä paineita, koska silloin epäonnistumisen seuraukset tuntuvat selvemmiltä”, hän sanoo.

Tilastollisesti myöskään sillä ei ole merkitystä, laukooko joukkue ensimmäisenä vai toisena. Ero voittojen ja tappioiden välillä on häviävän pieni.

Tilastot ovat hyvä osoitus siitä, mitä Jordet haluaa lopuksi pilkkukeskustelussa painottaa. Rangaistuspotkuissa mikään ei ole mustavalkoista. Ja vaikka kaikki laukauksessa olisikin tehty oikein, silloinkin tarvitaan vielä ripaus onnea.

”Pilkkujen ampumisessa ei ole absoluuttisia totuuksia. Ei ole olemassa yhtä asiaa, joka saisi pelaajan aina onnistumaan tai epäonnistumaan. On vain todennäköisyyksiä", Jordet lausuu.

Lue kaikki MM-kisajutut täältä.

Argentiinan Lionel Messi laukoi pallon pilkulta maaliin ottelussa Hondurasia vastaan marraskuun alussa Miamissa. Kuvassa näkyy, ettei hän katso palloon vaan maalivahdin reaktiota maalilla. Argentiina voitti ottelun 3–0.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat