Nooralotta Neziri, Leo-Pekka Tähti ja Eemil Helander perustivat uuden hankkeen, jonka pitäisi tuoda sopivasti mammonaa: ”Se ei ole mikään ufojuttu”

Leo-Pekka Tähti, Nooralotta Neziri ja Eemil Helander perustivat yhdessä kahden vuoden projektin, jonka tarkoituksena on tukea heitä seuraaviin arvokisoihin. Rahallisesti hankkeen tavoite on kunnianhimoinen.

Manageri Jukka Virtanen aitajuoksija Nooralotta Nezirin ja kestävyysjuoksija Eemil Helanderin kanssa Hippos-hallissa Jyväskylässä.

28.9. 2:00 | Päivitetty 28.9. 12:32

Urheilijat ovat innoissaan, ja manageri miettii, että mihin sitä tulikaan lähteneeksi.

Siinä lähtökohta kolmen suomalaisurheilijan ja heidän managerinsa Jukka Virtasen hankkeelle, jonka tarkoituksena on menestyä vuosien 2023 ja 2024 yleisurheilun ja paraurheilun arvokisoissa.

”Motiivi onnistua on korkealla, kun tähän päättyy samalla urani managerina”, Virtanen sanoo.

Virtanen oli aikanaan perustamassa Suomen Urheilumanageriyhdistystä, jonka toiminnanjohtaja hän on nyt. Yhdistyksessä on noin 150 jäsentä.

Onnistuakseen Lentoon-niminen projekti tarvitsee rahaa ja sponsoreita. Hankkeen nimi alkaa kolmen urheilijan, Leo-Pekka Tähden, Eemil Helanderin ja Nooralotta Nezirin, etunimien kirjaimilla.

Tähti, 39, tavoittelee vuonna 2024 paralympialaisissa jo kuudetta ratakelauskultaansa.

Nezirin, 29, tavoitteena on juosta 100 metrin aitojen EM-kisojen finaalissa vuonna 2024 sekä vähintään välierissä MM-kisoissa 2023 ja olympiakisoissa 2024 Pariisissa ja lisäksi ottaa matkan Suomen ennätys takaisin omiin nimiin.

Helander, 21, on kolmikon tulevaisuuden lupaus, josta odotetaan Euroopan mestari Topi Raitasen manttelinperijää 3 000 metrin estejuoksussa.

”Tähti päättää loistokkaan uransa. Neziri hakee uran lopetukseen ansaitsemaansa päätöstä, mutta sitä ei vielä tiedä, onko se vuonna 2024. Motiivini lähtee myös siitä, että haluan saada Helanderin uran hyvin alkuun”, Virtanen sanoo.

Nooralotta Nezirin päättynyt kausi meni piloille vamman vuoksi.

Päättynyt kausi meni Neziriltä ja Helanderilta piloille loukkaantumisten takia, mutta nyt molemmat alkavat olla taas kunnossa.

Ilman keväistä nilkkavammaa Helander olisi kisannut esteiden EM-paikasta jo tänä vuonna. Hän kilpaili elokuussa Kalevan kisoissa, joissa sijoittui kuudenneksi 5 000 metrillä. Vuonna 2021 hän voitti Suomen mestaruuden esteissä ja viidellätonnilla.

Nezirin kantapää operoitiin elokuun alussa, ja hän kisaa vasta ensi vuonna. Tähdellä ei ollut tänä vuonna arvokisoja.

”On hienoa, että iso pyörä on pantu pyörimään. Kaikki tähtää Pariisiin ja vuoteen 2024. Projekti on kunnianhimoinen, mutta ilman sitä on vaikea päästä huipulle ja tavoitella kirkkainta kruunua. Minulle se tarkoittaa paralympiakultaa ja hienon urani päättymistä”, Tähti sanoo.

Leo-Pekka Tähti kelaamassa Paavo Nurmen kisoissa Turussa kesäkuussa.

Myös rahallisesti Lentoon-hanke on kunnianhimoinen kolmen perinteisen yrityksen kumppanuus. Virtanen käy parhaillaan sopimusneuvotteluja mahdollisten kumppanien kanssa.

Tarkoituksena on saada kultakin yritykseltä 25 000 euroa vuodessa. Urheilijat jakavat 20 000 euroa kiinteillä summilla ja saavat 5 000 euron vuosibonuksen menestyksen, sosiaalisen median ja yritysten suositusten mukaan.

Kaikkiaan kyseessä on siis 150 000 euron hanke kahdessa vuodessa.

Virtanen laskee, että kolmella urheilijalla on pelkästään sosiaalisen median kanavissa yhteensä noin 120 000 seuraajaa. Projekti palkkaa ammattilaisen sosiaalisen median hallintaan.

Myös HS seuraa Lentoon-hankkeen edistymistä.

”Mielestäni tämä on hauska ja hyvä idea Jukalta. Meidän ryhmä on tähän erinomainen. On eri-ikäisiä, eri lajeja, eri sukupuolia ja erilaisia persoonia. Uskon, että tästä saadaan monipuolinen paketti”, Neziri sanoo.

Kun Virtanen lopettaa managerina, hän siirtää omat tehtävänsä Nezirille, joka on kiinnostunut urheilijoiden asioiden hoitamisesta. Hän on tavallaan jo nyt Helanderin apumanagerina.

”On upeaa päästä mukaan yhteiseen projektiin konkareiden kanssa. He ovat jo selvittäneet tiensä kansainväliselle huipulle. Uskon, että myös minulla on nyt mahdollisuus samaan, kun saan kaksi vuotta laadukasta ja tuettua harjoittelua koneeseen”, Helander sanoo.

Eemil Helander (vas.) ja Topi Raitanen esteellä vuoden 2021 Kalevan kisoissa.

Hankkeen lisäideana on saada mukaan myös jokin vakuutusyhtiö, joka ikään kuin vakuuttaisi urheilijoiden menestyksen.

Urheilijan menestys olisi siis ”vahinko”, josta vakuutusyhtiö maksaisi.

Tähden kohdalla ”vahinko” olisi parakulta Pariisissa vuonna 2024, Nezirillä välieräpaikka tai EM-kisojen finaali ja Helanderilla pääsy 12 joukkoon EM-kilpailuissa.

Vakuutusidean Neziri kuuli toiselta urheilijalta harjoitusleirillään Itävallassa.

”Se ei ole mikään ufojuttu. Sitä on toteutettu Euroopassa”, Virtanen sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat