Kalle Rovanperän MM-johtoa havitteleva Ott Tänak sai aikasakon Uudessa-Seelannissa – autossa oli liikaa tehoa

Kalle Rovanperän ralli Uudessa-Seelannissa jatkuu illalla neljänneltä sijalta. Ott Tänak piti kisan kärkipaikkaa, kunnes sai viiden sekunnin aikasakon.

Tuomaristo huomasi, että Ott Tänakin auton hybridimoottori antoi liikaa tehoa.

30.9. 7:28 | Päivitetty 30.9. 13:56

Rallin MM-sarjaa johtava Kalle Rovanperä kesti Uuden-Seelannin MM-rallissa kärjen vauhdin tienraivaajan roolissaan.

Rovanperä joutui perjantain erikoiskokeille ensimmäisenä ja auraamaan tietä irtosorasta, mutta pääsee kilpailun kolmanteen päivään neljänneltä sijalta seitsemän sekunnin päässä kärjestä.

Rovanperä voitti kilpailun kuudennen erikoiskokeen, mikä nosti hänet neljännelle tilalle.

Rovanperä johtaa MM-sarjaa 53 pisteen erolla. Hänen pahin uhkaajansa mestaruustaistelussa, Viron Ott Tänak ajoi Uuden-Seelannin rallin kärjessä, kunnes sai päivän päätteeksi viiden sekunnin aikasakon.

Tänakia rangaistiin auton voimayksikön sääntöjen vastaisesta toiminnasta rallin ensimmäisellä erikoiskokeella. Tänakin auton hybridimoottori antoi kilometrin matkalla liikaa tehoa.

Aikarangaistus pudottaa virolaiskuskin rallin kärjestä toiselle sijalle ennen kahta jäljellä olevaa kilpailupäivää.

Kilpailun johtoon nousi Britannian Elfyn Evans. Sebastien Ogier jatkaa kilpailua kolmantena.

Rovanperä ennakoi perjantain kilpailupäivän vaikeaksi, mutta sade helpotti työtä reitin auraajan tehtävässä.

”Toistaiseksi kaikki hyvin. Teimme, mitä pystyimme, eikä tullut virheitä”, Rovanperä kertoi MM-sarjan ralliradion haastattelussa.

”Voimme mielestäni olla aika tyytyväisiä tilanteeseen, vaikka menetimme hieman aikaa kuluneiden renkaiden takia. Lopussa ei oikein ollut pitoa.”

Rovanperä oli päivän viimeisellä erikoiskokeella kolmas 6,7 sekuntia pätkän voittanutta Tänakia hitaampana.

Kilpailun kolmas ajopäivä alkaa perjantai-iltana kello 22.08 Suomen aikaa.

Lauantaina 22 vuotta täyttävällä Rovanperällä on mahdollisuus varmistaa viikonloppuna maailmanmestaruus ensimmäisenä suomalaisena 20 vuoteen.

Tämä kuitenkin vaatisi, että hän päihittää Tänakin kahdeksalla pisteellä tai voittaa rallin ja kukistaa virolaisen seitsemällä pisteellä.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat