Kirja: 9-vuotiasta Noora Rätyä nöyryytettiin törkeästi – aikuiset vaativat näyttämään vulvaa vessassa

Jääkiekkoilija avautui lapsuuden ikävästä kokemuksesta junioriurheilussa.

Noora Räty loisti lapsena jääkiekon lisäksi myös jalkapallossa.

13.10. 10:00

Jääkiekkomaalivahti Noora Rätyä nöyryytettiin kurjalla tavalla hänen lapsuudessaan. Räty, 33, kertoo tapauksesta Marika Lehdon kirjoittamassa elämäkerrassa Leijonakuningatar (WSOY).

Räty oli tapahtumahetkellä yhdeksänvuotias. Hän oli vilkas ja tarmokas lapsi, joka rakasti liikuntaa ja urheilua – erityisesti jääkiekkoa, jota hän alkoi harrastaa viisivuotiaana poikien joukkueessa Jäähonka Flyersissa.

Koska Räty oli lihaksikas ja kiinnostuneempi NHL-maalivahti Ed Belfourista kuin Spice Girls -yhtyeestä, hänen sukupuoltaan kommentoitiin ja häntä jopa haukuttiin koulussa ”transuksi”.

1990-luvun lopun Suomesta kertoo jotain se, että Rädyn sukupuolta kommentoivat ja epäilivät myös aikuiset.

Räty pelasi kesäisin jalkapalloa maalivahtina poikien kanssa. Koska hän oli poikkeuksellisen lahjakas urheilija, Espoon Hongan tyttöjoukkue pyysi Rätyä mukaan pelaamaan kenttäpelaajaksi vierasotteluun Tammisaareen.

Paikallinen joukkue EIF oli voittanut edellisellä kerralla Hongan helposti.

Noora Räty 13-vuotiaana Hesa Cupissa.

Nyt kävi Rädyn ansiosta toisin. Hän ei päästänyt vastustajia ohitseen ja laukoi 1–0-voittomaalin vapaapotkusta.

Sitten tammisaarelaisjoukkueen pelaajien vanhemmat alkoivat käyttäytyä törkeästi.

”Onko tuo lapsi tyttö? Hän on varmasti poika! Asia pitää tarkistaa”, vastustajan valmentaja sanoi kirjan mukaan.

”Sinun pitää mennä vessaan ja vetää housut alas, kuulin joidenkin vaativan. Aloin itkeä ja hokea, että olen tyttö, enkä varmasti todista yhtään mitään”, Räty kertoo.

Onneksi Rädyn isä pelasti tyttärensä vielä suuremmalta nöyryytykseltä. Hän lupautui lähettämään kopion lapsen passista vastustajalle.

Sukupuoli kävisi asiakirjasta ilmi. Kun kopio oli lähetetty, Rädyt saivat Tammisaaresta anteeksipyynnön.

Isä kannusti tytärtään olemaan välittämättä.

”Huutelijoita on aina. Ne on vain kateellisia. Anna olla ja katso eteenpäin.”

Räty kertoo, että lähti Hongan mukana Tammisaareen pelaamaan myös seuraavalla kerralla.

"Ihan vain vittuillakseni”, hän sanoo teoksessa.

Hän oli erinomainen myös jalkapallossa, tyttöjen sarjassa omien sanojensa mukaan jopa ylivoimainen.

Räty voitti 11-vuotiaana yksilötaitokilpailun Suomen mestaruuden. Vuonna 1999 Hesa Cupissa hänet valittiin 10-vuotiaiden poikien parhaaksi pelaajaksi.

Oikaisu perjantaina 14.10 kello 16.30: Vaihdettu otsikkoon sanan ”vagina” tilalle sana ”vulva”

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat