Noora Räty on tottunut seisomaan portin vartijana.

Noora Räty kertoo, miten meno miesten ja naisten pukukopeissa eroaa toisistaan

Noora Rädyn mielestä miesten kopissa yksi asia on yhä tabu.


15.10. 17:24

Jääkiekkomaalivahti Noora Räty kasvoi Espoon Olarissa. Hänen kotoaan oli lyhyt matkan lähimmälle pelipaikalle, joka oli Sallisen perheen takapihalle rakennettu minikaukalo.

”He asuivat Friisilässä, ja pääsin metsän läpi pyörällä sinne kymmenessä minuutissa.”

Tomi ja Jere Sallisen isä kosteutti alustan syksyllä liukkaaksi ja jäädytti sen talvella luistelukelpoiseksi. Valonheittiminen ansiosta lapset saattoivat pelailla iltamyöhään.

”Siellä vietettiin pitkiä iltoja”, Räty muistelee haikeana.

Vuonna 1989 syntyneiden porukka pelasi Jäähonka Flyersissa, ja touhu alkoi Nooran ollessa 5-vuotias. Näistä takapihojen temmeltäjistä lähes kymmenen on pelannut jossain vaiheessa ammattilaisena, joten kyse oli harvinaisen lahjakkaasta lapsikatraasta.

Myös jalkapallo kuului urheilua rakastaneen Noora Rädyn lajeihin juniorivuosina. Kuva Helsinki-cupista kesältä 2002.

Räty oli porukan ainoa tyttö niin pihapeleissä kuin jäähallillakin.

”Oli mulla yksi kaveri, joka pelasi poikien joukkueessa Granissa.”

Muutoin tyttöihin törmääminen oli harvinaista.

”C-junioreissa pelasimme EPS:n kanssa IHK:ta vastaan ja ihmettelin ”hei”, tuollahan on tyttöjä mukana”.

Miten kaverit suhtautuivat? Jääkiekko oli perinteisesti ollut ”poikien juttu”.

”Mun luokkalaiset ja kaverini hyväksyivät harrastukseni eivätkä ihmetelleet asiaa, vaikka minua ei kiinnostanut leikkiä heidän kanssaan barbeilla tai Spice Girls -korteilla”, Räty kertoo.

Vieraat tyypit sen sijaan ihmettelivät, miksi Noora pelasi jääkiekkoa.

Tuoreessa Leijonakuningatar-kirjassa Räty kertoo tarkemmin kasvuvuosistaan.

Kyse ei ollut siitä, että olisin lähtökohtaisesti vastustanut tyttöyttä ja sen yleisimpiä ilmenemismuotoja. Minun puolestani kaikki muut maailman tytöt saivat aivan vapaasti pitää hameita, ihailla Spice Girlsejä ja kihartaa tukkaansa. Ongelmani oli se, että itse halusin vain urheilla ja turhauduin aina, kun en saanut tehdä niin.”

Varsinkin ala-asteella Räty sanoo pyörineensä enemmän poikien kuin tyttöjen kanssa. Hänen mukaansa 1990-luvulla asiat miellettiin tyttöjen jutuiksi tai poikien jutuiksi.

Nykyään binäärinen sukupuolen määrittely ei ole enää muodikasta.

”Yhteiskunta on kehittynyt, ja nykyään raja on huomattavasti häilyvämpi.”

Noora Räty oli vielä koululainen, kun hänet valittiin mukaan Naisleijonien joukkueeseen Torinon olympiaturnaukseen 2006.

Nuorena Rätyä harmitti, kun tytöille oli varattu kovin ahdas lokero.

”Varsinkin teini-iässä ajattelin, että vitsi kun olisi poika, niin olisi paremmat mahdollisuudet jääkiekossa.”

Urheilu oli siinä vaiheessa tytölle kaikki kaikessa.

”Minulla oli rohkea unelma, että minusta tulisi ensimmäinen naismaalivahti NHL:ssä.”

Rädyllä oli miesten joukkueissa pelanneen kanadalaisen Manon Rhéaumen keräilykortti, mutta suurimmat esikuvat olivat miespuolisia veskareita.

Ed Belfour, Curtis Joseph ja Dominik Hasek”, Räty luettelee.

Kaikkein suuri idoli löytyi kuitenkin kotitanhuvilta.

”Olin totaalinen Jarmo Myllys -fanaatikko.”

Teini-iässä edessä oli kriisi, kun ainoa tyttö joutui etäämmälle joukkueen arjessa.

”Minut siirrettiin omaan pukukoppiin, enkä kokenut enää olevani yhtä vahvasti osa yhteisöä”, Räty sanoo.

Aikuisten peleissä Räty on päässyt tarkastelemaan koppimeininkiä monessa seurassa. Hänen mukaansa pukukoppikulttuuri on yllättävän samanlaista miesten ja naisten joukkueissa.

”Siellä on aika avoin kulttuuri, ja sopeutuminen on ollut itsestäni kiinni.”

Miesten jääkiekko mielletään hyvin heteronormatiiviseksi ja homofobikseksi. Naisten puolella on tunnetusti sallivampi ilmapiiri. Rädyn mukaan hän ei yllättynyt talsiessaan naisten koppiin, koska hän sanoo kasvaneensa sallivaan kulttuuriin jo nuorena.

”Naisten kopissa ei ollut väliä, oliko joku hetero vai ei-hetero. Asialla voitiin vitsailla hyvän maun rajoissa, eikä siitä tehty numeroa.”

Pukukoppielämä on tullut Rädylle tutuksi pelivuosien aikana. Kuva vuodelta 2014.

Miesten joukkueissa puhuttiin enemmän tyttöystävistä ja yöllisistä reissuista.

”Siellä seksuaalinen suuntautuminen ei ollut läpän aihe”, Räty sanoo.

Rädyn kokemusten perusteella homous on miesjoukkueiden kopeissa edelleen tabu. Samassa hengessä aihetta kuvaili hiljattain entinen Bluesin pelaaja Janne Puhakka kirjassaan Ulos kopista.

Entä onko Räty joutunut koskaan pohtimaan omaa naisellisuuttaan?

”Olen aika huoleton ihminen, eikä ulkonäkö ole koskaan ollut tärkeä asia.”

Maalivahtia ei haittaa kulkea kadulla arkisen näköisenä.

”Kun lähden aamulla koirien kanssa Sibelius-puistoon toppapuvussa ja pipo päässä, ohikulkijat saattavat luulla minua 16-vuotiaaksi pojaksi”, Räty nauraa.

Hän sanoo pukeutuvansa fiiliksen mukaan.

”Tärkeintä on, että tuntuu mukavalta.”

Karel Popper ja Noora Räty itsenäisyyspäivän vastaanotolla joulukuussa 2018.

Tarpeen tullen hän voi tällätä itsensä illan kuningattareksi, kuten joulukuussa 2018, jolloin Räty oli miehensä Karel Popperin kanssa vieraana Linnan juhlissa.

”Vaihteeksi on kiva laittautua ja mennä illalliselle korkkareissa, mutta ulkonäkökeskeisyys ei ole ollut minulle koskaan iso asia.”

Popperin hän tapasi opiskellessaan Minnesotan yliopistossa. Kumpikin torjui kiekkoja, mikä helpotti yhteisen taipaleen alkua.

”Samanlaisuus veti puoleensa, ja tietynlainen luonne ajoi ehkä yhteen”, Räty pohtii ja keventää jatkoksi.

”Kaikilla maalivahdeilla on pakko olla joku aivosolu vinksallaan.”

Pitkästä urastaan huolimatta Räty on säästynyt pahoilta loukkaantumisilta.

Kaksikolla on yhteinen talo Minneapolisissa, mutta siellä he viettävät vain muutaman kuukauden vuodessa, toukokuusta elokuuhun.

”Aika rankka suhde, kun meillä on yleensä vain kolme tai neljä kuukautta yhdessä asumista.”

Muulloin kumpikin pelaa tai valmentaa tahoillaan. Tällä hetkellä Popper toimii Yhdysvaltain pääjuniorisarjassa USHL:ssä pelaavan Chicago Steelin maalivahtivalmentajana, ja Räty solmi hiljattain pelaajasopimuksen HPK:n kanssa.

”Meillä on neljän kiinteistön kulut, mutta se on meidän valintamme juuri nyt.”

Amerikkalaisen käytännön mukaan Räty olisi kotirouva, joka muuttaisi miehensä työn perässä.

”Se ei todellakaan sovi minulle, eikä Karel sitä edellytä. Emme halua olla toistemme työurien esteenä.”

Räty uskoo, että vielä koittaa aika, jolloin he ehtivät elää yhdessä samassa osoitteessa.

Karel Popper ja Noora Räty talonsa edessä Minneapolisissa.

Siinä vaiheessa suomalaisdaamikin saattaa näyttää tunteitaan avoimemmin kuin aikaisemmin.

”En ole koskaan ollut itkijä tai herkistyjä.”

Toki kovan kuoren alta löytyy pehmeyttäkin.

”Olen kyllä nykyään ihan lällykkä”, Räty hekottelee.

Empatiakyky on kehittynyt vuosien mittaan, mutta tunteikkuudella on yhä rajansa.

”En vieläkään herkisty helposti esimerkiksi itse elokuvien loppukohtausten aikana.”

Jos nuorempana emootioskaalan ääripää oli kaukalossa koettu tappio, nyt tunteita nostavat pintaan rakkaat koirat. Niitä Rädyllä on kaksi. Toisen hän pelasti pentuna Kiinasta Suomeen.

Koirista puhuessaan Räty vilkaisee puhelimeensa, joka värisee elämänkumppanin soittaessa. Hienoista värinää on havaittavissa myös Rädyn kasvoilla.

Lue lisää: Noora Räty Kiinaan valmentajaksi: ”Neuvottelin palkkani, joka on hyvä”

Lue lisää: Kirja: 9-vuotiasta Noora Rätyä nöyryytettiin törkeästi – aikuiset vaativat näyttämään vulvaa vessassa

Lue lisää: Kun luottamus mureni – mitä Pasi Mustosen ja Noora Rädyn välillä tapahtui?

Lue lisää: Noora Räty tienasi Kiinassa jättipalkkaa, mutta nosti silti verotonta tukea Suomesta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat