FC Lahti lähetti Helsingin IFK:n tennisnumeroilla Ykköseen

Lahden pelit jatkuvat liigakarsinnassa.

16.10. 18:39

Lahti

Helsingin IFK:n murheellinen korpivaellus jalkapallon pääsarjassa päättyi lähes lohduttomissa merkeissä Lahdessa sunnuntaina.

FC Lahti löi haastajasarjan viimeisessä kamppailussa IFK:n tennisnumeroin 6–1.

”Tällä hetkellä mielessä ei liiku mitään. Onneksi tämä tuskien taival on nyt ohi. Olemme kadottaneet identiteetimme täysin. Myös jatkuvuus on hävinnyt. Aina ennen IFK:ssa on pelattu seuralle ja etenkin toisille. Aina olemme kaatuneet saappaat jalassa, mutta nyt emme kaatuneet”, helsinkiläisten päävalmentaja Teemu Kankkunen sai sanotuksi.

Sunnuntaina päättyi myös muutama komea pelaajaura. Liigan jättävät IFK:n seuralegendat Jukka Halme ja Jani Bäckman sekä myös Sakari Mattila.

”Päivä oli täynnä tunteita, vaikka suurimmat tunteet purkautuivat jo edellisessä kotimatsissa. Kaikki loppuu aikanaan. Olen viettänyt suurimman osan elämästäni IFK:n pukukopissa. Tarvitsen etäisyyttä lajiin, sillä tämä kausi vaati veronsa”, liki 250 ottelua ”punanutuissa” pelannut Halme, 37, sanoi.

FC Lahden tähti oli uransa ensimmäiset liigamaalit tehnyt Samuel Pasanen, 16, joka osui kahdesti toisella puoliajalla.

”Maalit tuntuvat totta kai hyvältä. Olemme kaivanneet osumia ja onneksi myös saimme niitä tehtyä”, Pasanen sanoi.

Lahtelaiset jatkavat pelejään ensi viikolla liigakarsinnassa joko Jaroa tai TPS:ää vastaan.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat