Verstappenin fani­tapaamisessa vaivaannuttava käänne – ”Huijari”-huudot raikuivat

Hollantilaiskuljettajan esiintyminen fanitapahtumassa herätti kiukkua yleisössä.

Red Bullin kuljettajat Sergio Perez (vas.) ja Max Verstappen joutuivat kuuntelemaan buuauksia Austinin kilparadalla järjestetyssä fanitilaisuudessa.

23.10. 13:26

Red Bull -tallia on syytetty formula ykkösten kulukaton ylittämisestä kaudella 2021. Kansainvälinen autoliitto FIA tutki asiaa ja totesi tallin rikkoneen sääntöjä.

FIA:n mukaan 145 miljoonan dollarin ylittäminen 7,25 miljoonalla dollarilla oli kuitenkin niin lievä rike, ettei Red Bullia rangaistu Max Verstappenin kauden 2021 MM-tittelin menetyksellä.

Osa autourheilufaneista ei ole antanut anteeksi hollantilaiskuskille tallin tekosia.

Kun Verstappen ilmestyi Austinin rata-alueella järjestettyyn fanitapaamiseen, osa yleisöstä ilmoitti äänekkäästi näkemyksensä tallin moraalista buuaamalla kaksinkertaiselle maailmanmestarille, kertoo Mirror-lehti.

"Huijari, huijari, huijari -huudot kuuluivat selvästi”, kun tilaisuuden juontaja esitteli Verstappenin ja hehkutti tämän kahta peräkkäistä maailmanmestaruuttaan.

"Noloa. Käyttäytykää paremmin”, toimittaja Will Buxton twiittasi.

Mirrorin mukaan Verstappen ei häkeltynyt saamastaan kohtelusta, vaan seisoi lavalla kivikasvoisesti tallikaverinsa Sergio Perezin kanssa. Mediatietojen mukaan osa katsojista osoitti tukeaan Verstappenille.

Verstappen lähtee kolmannesta ruudusta sunnuntain kisaan Austinissa. Aika-ajoissa kovinta kyytiä pitivät Ferrarin kaksikko Carlos Sainz ja Charles Leclerc.

Kisa alkaa sunnuntai-iltana kello 22 Suomen aikaa.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat