Mika Kojonkoski surullinen Mika Lehtimäen kohtalosta – pitää seurauksina todella rajuina

Mika Kojonkoski piti Mika Lehtimäkeä erinomaisena huippu-urheilujohtajana. Mäkiguru on huolissaan Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön kohtalosta.

Mika Kojonkoski katsoo, että viime kevään tapahtumilla oli Mika Lehtimäelle kohtuuttomat seuraukset.

25.10. 15:18

Hiihtoliittoon viime keväänä 20 vuoden tauon jälkeen mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtajaksi valittu Mika Kojonkoski, 59, kertoi lajien uudistetuista valmennus- ja leirityskuvioista liiton mediapäivässä Helsingissä tiistaina.

Mutta yksi puheenaihe sai Kojonkosken synkistymään: hänen seuraajansa Mika Lehtimäen kohtalo.

Lehtimäki valittiin vuonna 2018 Olympiakomitean huippu-urheiluyksikköä sen syntyhetkestä eli vuodesta 2013 johtaneen Kojonkosken seuraajaksi.

Mika Lehtimäki oli vuonna 2018 huippu-urheiluyksikön ensimmäisen johtajan Mika Kojonkosken suosikki uudeksi johtajaksi.

Lehtimäki oli Kojonkosken suosikkiehdokas ja monivuotinen luottohenkilö. Viime kevättalvella Yle Urheilu kertoi Lehtimäen saaneen varoituksen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä ja että komitean hallitus oli tilanteesta tietoisena jatkanut Lehtimäen työsopimusta syksyyn 2024. Takana oli tuore, erinomainen menestys Pekingin olympiakisoissa.

Uutista seuranneet reaktiot olivat sellaisia, että 28. maaliskuuta Lehtimäki veti johtopäätökset ja irtisanoutui.

”Olen todella surullinen hänen puolestaan. Kyseessä on erittäin kyvykäs henkilö ja läheinen ihminen.”

Mika Lehtimäen tapaus jälkipuinteineen ei ollut myöskään Olympiakomitean puheenjohtajalle Jan Vapaavuorelle uran juhlavinta aikaa.

Kojonkoski korostaa, ettei ole yksityiskohtien tarkkuudella ottanut selvää, mikä Lehtimäen saamaa varoitusta edelsi. Seurauksia hän kuitenkin pitää todella rajuina.

”Tapaus on esimerkki siitä, ettei maailma enää ole sellainen kuin se on, vaan sellainen, miltä se näyttää.”

Lehtimäen toimintaa yksikön johtajana Kojonkoski pitää erittäin korkealaatuisena ja tyylikkäänä.

”Kärpäsestä tuli härkänen”, Kojonkoski totesi.

Mika Lehtimäen seuraajaksi huippu-urheiluyksikön johtoon valittiin hiihtolegenda Matti Heikkinen.

Lehtimäen seuraajaksi valittu hiihtolegenda Matti Heikkinen sai ensitöikseen pöydälleen suuret muutosneuvottelut, joiden lopputulosta ei vielä tiedetä.

Selvää on joka tapauksessa se, että huippu-urheiluyksikön koostumusta ja tehtäviä muokataan rajusti. Kojonkoski myöntää olevansa huolissaan huippu-urheilun ja sen osaamisen tulevaisuudesta Olympiakomiteassa.

”Huippu-urheiluyksikön koko elinkaari on ollut yhtä jatkuvaa muutosta ja oman olemassaolon perustelua. Missään kohtaa ei päästy stabiloimaan tilannetta niin, että olisi saatu edes kaksi olympiadia, minusta minimiaika, tehdä rauhassa työtä.”

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat