HIFK hankki Tomi Karhusen maalilleen paikkaamaan loukkaantunutta Roope Taposta

Kolminkertainen Suomen mestari Tomi Karhunen saapuu HIFK:hon lyhyellä pätkäsopimuksella.

Karhunen nosteli Kanada-maljaa Tapparan paidassa 2016.

27.10. 17:33

SM-liigan pohjamudissa rypevä Helsingin IFK tiedotti hankkineensa maalivahti Tomi Karhusen, 32, maajoukkuetaukoon asti kestävällä pätkäsopimuksella.

Samalla HIFK kertoo, että sen maalivahti Roope Taponen on sivussa ainakin maajoukkuetaukoon asti, joka alkaa ensi viikon jälkeen.

Karhunen on HIFK:n mukana jo perjantain kotiottelussa Ilvestä vastaan.

Karhunen on voittanut urallaan kolme Suomen mestaruutta, kaksi Kärpissä ja yhden Tapparassa vuosina 2014–16.

Viime vuodet Karhunen on kierrellyt useissa eri seuroissa muun muassa KHL:ssä, Ruotsissa, Sveitsissä ja Saksassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat