Tuomari passitti maaliaan juhlineen pelaajan jäähylle Mestiksessä

Chistoffer Seppelinin saaman rangaistuksen syy on tilastoissa ”sopimaton käytös tuomaristoa kohtaan”.

Chistoffer Seppelinin tuuletus ei ollut ottelun erotuomarien mieleen.

30.10. 15:04

Jääkiekon Mestiksessä nähtiin lauantaina Kokkolassa varsin eriskummallinen tapahtumasarja, joka sai kiekkoyleisön kuumenemaan. Kohun keskelle joutui Kajaanin Hokin 29-vuotias hyökkääjä Christoffer Seppelin.

Seppelin riisti vierasottelussa Kokkolan Hermestä vastaan toisen erän lopussa kiekon vastustajalta ja huitaisi sen maaliin. Seppelin juhli 2–4-kavennusosumaa osoittamalla kädellään maalia, kuten tuomarit tekevät.

Ottelun tuomaristo ei pitänyt reviirilleen astumisesta ja passitti hölmistyneen Seppelinin kahden minuutin jäähylle. Tilastoissa rangaistuksen syy on ”sopimaton käytös tuomaristoa kohtaan”.

Jääkiekkosääntöjen mukaan kahden minuutin rangaistus voidaan antaa pelaajalle, joka käyttää säädytöntä, rienaavaa tai herjaavaa kieltä tai eleitä kohdistaen sen tuomariston tai toimitsijoiden suuntaan.

Mestiksen jakaman Twitter-videon kommentit ovat täysin yksimielisiä siitä, että tuomarit menivät liian pitkälle ja tulkitsivat tilanteen väärin. Episodia kuvaillaan muun muassa ”täydeksi pelleilyksi”.

”Käsittämätön jäähy, älä vaan saakeli tuuleta maalia”, kommentoi yksi käyttäjä.

Kiekkokansan kanssa samalla pulssilla on tunnettu jääkiekkoasiantuntija, -kommentaattori ja -valmentaja Ismo Lehkonen.

”Hellan lettas sentään ja morjes! Tuuletuskieltokin näköjään tullut Suomikiekkoon, mitäköhän seuraavaksi?” Lehkonen twiittasi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat