Maisa Kuusikko, 17, teki historiaa voimistelemalla neliottelun MM-finaaliin

Kuusikko selvisi ensimmäisenä suomalaisena telinevoimistelun MM-kisojen neliottelun finaaliin.

Maisa Kuusikko hyppäsi puomilla neliottelun karsinnoissa.

31.10. 14:02

Tampereen Voimistelijoiden Maisa Kuusikko, 17, teki historiallisen hyvän tuloksen ja pääsi kautta aikain ensimmäisenä suomalaisena neliottelun MM-finaaliin. Liverpoolin telinevoimistelun MM-kisojen neliottelussa Kuusikko sai pisteikseen 51,231 ja sijoittui sijalle 29.

”Olen melko tyytyväinen, että sain ehjän neliottelun. Aika paljon jäi vielä parannettavaa. Itselläni parhaiten meni permanto, jolta nappasin uudet ennätyspisteet”, Kuusikko kertoi Voimisteluliiton tiedotteessa.

Kuusikon finaalipaikka varmistui vasta sunnuntai-iltana muutama tunti haastatteluhetken jälkeen.

Finaaliin pääsemällä Kuusikko pani hieman paremmaksi kuin Ada Hautala, joka viime vuonna voimisteli kautta aikain parhaimman neliottelusijoituksen. Hautala oli silloin karsintojen sijalla 27 yhteispistein 48,431.

Kuusikon lisäksi neliottelukilpailuun osallistuivat tänä vuonna Ada Hautala, Kaia Tanskanen ja Sani Mäkelä. Hautala oli 37:s yhteispisteillä 49,699, Tanskanen 48:s yhteispistein 49,000 ja Mäkelä 87:s yhteispistein 45,365.

Naisten neliottelufinaali kilpaillaan torstaina 3. marraskuuta.

Juttua on korjattu sen jälkeen, kun Voimisteluliitto tiedotti uudestaan neliottelun finaalin ajankohdan. Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että finaali olisi tiistaina.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat