Suomi kaatoi Kanadan ensimmäisessä MM-finaalissa: ”Hyvänolontunne ei saa hiipiä puseroon”

Ylivoimapeli ratkaisi voiton 8-2 -lukemin.

Suomi vei ensimmäisen MM-finaalin Espoossa perjantaina.

4.11. 21:40

Espoo

Suomi kaatoi Kanadan ringeten ensimmäisessä MM-finaalissa Espoossa lukemin 8–2. Tiistaina Turussa pelatussa harjoitusottelussa Kanadan peräti maalein 19–1 kaatanut Suomi sai perjantaina vastaansa nöyryytyksestä sisuuntuneen joukkueen, mutta sinivalkoisten tulivoima oli jälleen pohjoisamerikkalaisille liikaa.

”Ylivoimapelimme ratkaisi voiton. Ilman alun osumia pelinkuva olisi ollut aivan erilainen”, kommentoi tehopisteet 3+3 tehnyt Susanna Tapani taiston tauottua.

Suomi palkitsi raivokkaasti koko illan omiaan kannustaneen kotiyleisön voittamalla avauserän tyylipuhtaasti 4–0. Marianna Kuikon näyttävän 1–0-maalin jälkeen Suomi iski nopeaan tahtiin kolme ylivoimamaalia, joista Tapani kirjasi kaksi nimiinsä.

Toinen erä ehti vanheta vain 15 sekuntia, kun Anne Pohjola vei Suomen jo 5–0-johtoon. Pelin edetessä Kanada pääsi hetki hetkeltä paremmin peliin mukaan ja saikin luotua ylivoimalla kavennusmaalin.

Maalista lisää virtaa saanut vierasjoukkue testasi Suomen maalia vahtinutta Maria Perkkolaa useasti toisen erän aikana, mutta pukukoppeihin poistuttiin Suomen ollessa neljän maalin johdossa.

”Olo oli kopissa luottavainen, vaikka Kanada tuli kovaa päälle toisessa erässä. Puhuimme kopissa, että hyvänolontunne ei saa hiipiä puseroon. Neljän maalin johto ei ole ringetessä mitään, sillä maaleja syntyy nopealla tahdilla”, Tapani totesi.

Kanadan takaa-ajo jäi kahdessa viimeisessä erässä urhoollisesta yrityksestä huolimatta vaisuksi viimeistelyn tehottomuuden vuoksi. Vieraiden Jenny Snowdon onnistui kolmannessa erässä kaventamaan Suomen johdon kolmeen, mutta sen lähemmäksi Kanada ei päässyt.

Roosa Salonen ja Tapani kuittasivat nopeasti maaleillaan Kanadan osuman. Päätöserässä Pohjola löi läpiajosta loppulukemiksi 8–2.

”Pohjolan kanssa on upeaa pelata, sillä luemme toistemme ajatukset jäällä. Sitä vain toivoo, että pelit kestäisi pidempään, niin saisi jatkaa ja jatkaa”, Tapani naurahtaa.

Suomi voi varmistaa kahdeksannen peräkkäisen maailmanmestaruutensa sunnuntaina kello 16 alkavassa toisessa finaaliottelussa.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat