Fifan entinen pomo Blatter: MM-kisojen myöntäminen Qatarille oli virhe

Blatterin mukaan Fifa muutti isäntäkriteereitään vasta vuonna 2012, kun Qatarin MM-infraa rakentavien työläisten kohtelu nousi huolenaiheeksi.

Sepp Blatter on Kansainvälisen jalkapalloliiton entinen puheenjohtaja.

8.11. 20:55

Marraskuun 20. päivänä alkaa jalkapallofanien suurjuhla, kun miesten MM-lopputurnaus starttaa.

Qatarissa pelattavan turnauksen juhlavuutta on kuitenkin koeteltu siitä pitäen, kun kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa myönsi kisat maalle vuonna 2010.

Qatarin ihmisoikeustilanne, seksuaalivähemmistöjen kohtelu maassa ja kisoja rakentaneiden siirtotyöläisten surkeat olot ovat nostaneet valtavasti kritiikkiä.

Tiistaina kantaa otettiin yllättävältä taholta, kun Fifan pitkäaikainen puheenjohtaja ja Qatarin kisaisännyyden myöntämisen aikaan liittoa johtanut Sepp Blatter, 86, totesi myöntämisen olleen ”virhe”.

”Qatar oli virhe. Valinta oli huono”, Blatter sanoi sveitsiläislehti Tages Anzeigerin haastattelussa.

”Jalkapallo ja MM-turnaus ovat liian isot sille (Qatarille).”

Fifan johto myönsi kisat Qatarille äänin 14–8, ja Blatter kertoi äänestäneensä tuolloin Yhdysvaltojen puolesta.

BBC:n mukaan Blatter vieritti syytä Qatarin valinnasta Euroopan jalkapalloliiton Uefan tuolloisen puheenjohtajan Michel Platinin harteille.

”Valinta oli huono, ja minä olin siitä vastuussa. Kiitos neljän äänen Platinilta ja hänen (Uefa-)tiimiltään, MM-turnaus meni Qatariin Yhdysvaltain sijasta. Tämä on totuus.”

Blatterin mukaan Fifa muutti isäntäkriteereitään vuonna 2012, kun Qatarin MM-infraa rakentavien työläisten kohtelu nousi huolenaiheeksi.

”Siitä lähtien sosiaaliset kysymykset ja ihmisoikeudet on otettu huomioon (isännyysvalinnassa).”

Blatter toimi Fifan puheenjohtajana 17 vuotta, kunnes rikosepäilyt laittomasta kahden miljoonan Sveitsin frangin rahasiirrosta Platinille päättivät uran urheilujohtajana.

Myös Platini joutui eroamaan tehtävästään Fifassa. Tämän vuoden heinäkuussa sveitsiläinen tuomioistuin vapautti Blatterin ja Platinin rikossyytteistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat