Saksa kaatui komeasti, mutta nyt on Suomen viime hetki lopettaa sekoilu

Suomi murskasi Saksan MM-salibandyn puolivälierissä, mutta ottelu ei toiminut joukkueelle kunnon tasonmittarina, kirjoittaa HS:n urheilutoimituksen uutistuottaja Tero Hakola.

Lauri Stenfors onnitteli Suomen neljännen maalin tehnyttä Konsta Tykkyläistä.

11.11. 20:56 | Päivitetty 11.11. 21:20

Zürich.

Suomalainen salibandy-yhteisö voi huokaista helpotuksesta. Haparoiden alkulohkossaan pelannut Suomi kukisti MM-kisojen puolivälierissä Saksan maalein 11–2 ja eteni lauantain välieriin Ruotsia vastaan.

Edellisissä peleissään Sveitsiä ja Norjaa vastaan Suomi pelasi ajoittain umpi­surkeasti, mutta nyt alku oli lupaava. Justus Kainulainen iski pallon Saksan maaliin, kun ottelua oli pelattu vain minuutti ja 55 sekuntia.

Aiemmista otteluista tuttu häröily palasi kuusi minuuttia myöhemmin kuin painajainen. Timo von Pritzbuer sai iskeä tasoituksen kaikessa rauhassa Oskari Fäldenin taakse, kun Suomen kentällinen oli pelannut itsensä ulos tilanteesta.

Suomen onneksi sekoilu jäi tällä kertaa lyhyeksi. Vuoden 2018 maailmanmestarin ja suomalaisen divarijoukkueen tasoisen Saksan ero tuli lopulta nopeasti selväksi.

Suomi mätti ensimmäisen erän jälkipuoliskolla kahdeksassa minuutissa viisi maalia, kun Otto Lehkosuo, Miko Kailiala, Konsta Tykkyläinen, Janne Lamminen ja Ville Lastikka onnistuivat.

Tämän jälkeen peli oli käytännössä taputeltu ja paikka välieriin lunastettu.

Saksa-ottelun perusteella ei voi tehdä suuria johtopäätöksiä Suomen kunnosta, mutta toki pelissä tapahtui hyviä asioita.

Maalintekijöitä oli pitkä lista. Peräti yhdeksän suomalaista sai nimensä maalipörssiin.

Moni sai onnistumisista itseluottamusta. Hymyjä nähtiin.

Lisäksi pallo liikkui hetkittäin nopeasti. Ajoitukset ja syötöt napsuivat kohdilleen, kuten huippujoukkueella pitää. Tuloksena oli näyttäviä maaleja.

Oskari Fälden torjui taas mainiosti. Kesken kisojen mukaan hälytetty kaksinkertainen maailmanmestari Peter Kotilainen iski ensimmäisessä ottelussaan hurjan laukauksen Saksan yläriman alle.

Ratkaisukykyisen Kotilaisen arvo nousee mitalipeleissä todennäköisesti korkealle. Voi hyvin kysyä, miksi Petteri Nykky ei valinnut häntä alunperin kisamiehistöön vaan jätti varapelaajaksi Suomeen.

Miinusta tuli löperöstä puolustamisesta, ajoittaisesta ylipelaamisesta, omien miesten hukkaamisesta ja harhasyötöistä.

Lauantain välierässä kovakuntoista Ruotsia vastaan ei sellaiseen sekoiluun ole enää yksinkertaisesti varaa.

Tie vie muuten finaalin sijaan pronssipeliin ja vieläpä rumin lukemin.

Salibandyn MM-välierä Suomi–Ruotsi lauantaina kello 15. Yle TV2 näyttää ottelun.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat