Petteri Nykky ja Nico Salo kertovat, miksi Suomi menetti tukevan johto­asemansa pronssi­pelissä

Suomi passivoitui varmantuntuisessa johtoasemassa: ”Siinä kävi taas klassiset.”

Petteri Nykylle pronssiottelu oli hänen uransa viimeinen Suomen päävalmentajana.

13.11. 16:57 | Päivitetty 13.11. 19:42

Suomen miesten salibandymaajoukkue oli sunnuntaina lähellä perinpohjaista epäonnistumista Zürichin MM-kisojen pronssipelissä.

Suomi pääsi toisen erän alussa vaivattomasti 4–0-johtoon ja pelaajat taisivat ajatella, että peli on jo hoidettu.

Ei ollut. Sveitsi nousi kolmannessa erässä ajassa 50.15 jo maalin päähän, kun Jan Zaugg iski 3–4-kavennuksen.

Tämän jälkeen Sveitsi painoi vimmaisesti kannustaneen kotiyleisön tuella hyökkäyksiä Suomeen päätyyn.

Suomi kuitenkin kesti Swiss Life-areenan höyrykattilassa.

Ottelu ratkesi, kun Sami Johansson laukoi pallon tyhjään maaliin 23 sekuntia ennen pelin päättymistä Sveitsin pelatessa kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia.

Miksi Suomi oli niin lähellä menettää johtoasemansa Nico Salo?

”Siinä kävi taas klassiset”, Suomen neljännen maalin iskenyt Salo myöntää.

”Olimme puhuneet, että Sveitsi ei osaa luoda pallollisena hyvin maalipaikkoja kunhan ei vain anneta heille kääntöjä. Se aiheutti meidän pelin täydellisen passivoitumisen”, Salo analysoi.

”Emme hyökänneet enää olenkaan. Odotimme vain, että peli loppuisi. Sveitsillä oli yleisö mukana ja joukkue sai hengen päälle. Omaa peliä on siinä vaiheessa enää vaikea muuttaa paremmaksi.”

Salo myöntää, että Suomen täydellinen sulaminen ei ollut kaukana.

”Olihan se lähellä, mutta ei sulattu. Pää kesti loppuun asti.”

Salo oli tyytyväinen, että Suomi pysyi mitalikannassa. Hän tuuletti reippaasti tekemäänsä maalia, ja oli ottelun jälkeen hymy huulessa.

Ruotsille kärsityn katkeran välierätappion jälkeen pronssi maistui joukkueelle.

Salon mukaan lataus löytyi luonnollisesti ilman pakottamista.

”Ei ehkä olisi tarvittu edes mailoja tänään, mitali olisi tullut pelkällä taistelulla. Pallollisesti ja taktisesti olimme tosi huonoja. Tahdon voimalla tämä otettiin.”

MM-turnaus päättyi Suomen osalta pronssiin.

Päävalmentaja Petteri Nykky totesi, että Suomi nukahti toisen erän alun jälkeen varmantuntuisessa johtoasemassa.

”Olimme köysissä ja annoimme pallonhallinnan Sveitsille täysin. Siihen vaikutti osaltaan se, että saimme helpon alun otteluun, saimme helppoja maaleja. Sitten tuli sellaisia perisyntejä.”

Ottelu oli Nykylle viimeinen Suomen päävalmentajana. Hän keskittyy ensi vuonna toiseen valmennustyöhönsä, huippugolfiin.

”Puhuimme ennen viimeistä erää, että tämä on turnauksen viimeinen erä ja minunkin viimeinen erä. Että ei ainakaan tönkköjaloin pelata tätä, vaan yritetään antaa vastus. Onneksi meni näin.”

Nykky ymmärsi, että pelaajat nauttivat voitosta.

”Se on ihan ok, että pysytään mitalikannassa. Mutta minulle tämä ei maistu, koska se ei maistu. Tavoitteet olivat ihan muualla.”

Nykky ei ole päättänyt, oliko muun kolme MM-kultaa tuonut salibandyvalmentajan ura nyt tässä.

”Ei kannatta tehdä nyt syväluotaavia analyysejä, vaan sitten kun niiden aika on.”

Nykyn mukaan maajoukkuevalmennuksen päättymiseen ei liity erityistä haikeutta.

”Siihen on ollut aikaa valmistautua pitkään. Kyynelehdin siksi, että ei saavutettu sitä mitä tultiin hakemaan.”

Ottelu alkoi Sveitsin hallinnalla ja kotiyleisön raivokkaalla kannustuksella.

Suomi antoi Sveitsin päästellä ensin ylimääräiset höyryt pois, ja iski sitten terävästi.

Justus Kainulainen aloitti maalikimaran rangaistuslaukauksella. Mikko Leikkanen viimeisteli Suomen toisen maalin hienon syöttökuvion päätteeksi. Miko Kailiala laukoi lukemiksi 3–0, kun ensimmäistä erää oli pelaamatta viisi minuuttia.

Sitten hyökkäsi Sveitsi, mutta Suomi kesti.

Seuraavat MM-kisat järjestetään vuonna 2024 Ruotsin Malmössä.

Suomen päävalmentajana Nykyn jälkeen aloittava Esa Jussila tuo joukkueeseen todennäköisesti uusia pelaajia.

Sunnuntain pronssipeli oli todennäköisesti viimeinen maaottelu ainakin luottopuolustaja Janne Lammiselle.

Kaksinkertainen maailmanmestari Lamminen sanoi Expressen-lehden haastattelussa, että nämä olivat hänen viimeiset MM-kisansa. Hän keskittyy nyt peleihin seurajoukkueessaan Tampereen Classicissa.

”Alan tulla vanhaksi ja elämässä on muutakin kuin salibandy. Ruotsin kisoihin on kaksi vuotta ja se on pitkä aika”, Lamminen, 37, sanoi.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat