Bangladeshin sankari Ruman Shana joutuu sivuun kahdeksi vuodeksi – löi naisurheilijaa

27-vuotias Shana on Bangladeshin ainoita olympiatason yksilöurheilijoita. Hän saavutti MM-pronssia vuonna 2019.

Tokion olympialaisissa kisannut Bangladeshin urheilusankari Ruman Shana löi naispuolista joukkuekaveriaan ja sai kahden vuoden kilpailukiellon maansa urheiluviranomaisilta.

15.11. 12:34

Bangladeshilaisten olympiaurheilijoiden harvaan joukkoon kuuluva jousiampuja Ruman Shana on saanut maansa urheiluviranomaisilta kahden vuoden kilpailukiellon.

Kiellon syy on väkivalta. 27-vuotias Shana pahoinpiteli naispuolista joukkuekaveriaan harjoitusleirillä, uutistoimisto AFP kertoo.

Bangladeshin jousiammuntaliiton sihteeri Kazi Razibuddin Ahmed kertoi AFP:lle, että pahoinpitelyn uhri osallistui Shanan tavoin Tokion olympialaisiin.

”Hän teki tämän myös aiemmin ja pyysi anteeksi, joten emme ryhtyneet tuolloin toimenpiteisiin, mutta annoimme rangaistuksen, kun hän toisti tekonsa”, Ahmed sanoi.

Shana sijoittui Tokiossa henkilökohtaisessa kilpailussa 17:nneksi. Lisäksi hän kilpaili uhrikseen joutuneen Diya Siddiquen kanssa sekajoukkuekisassa, jossa sijoitus oli yhdeksäs.

Shana on vuoden 2019 MM-pronssimitalisti. Hän kertoi brittilehti The Daily Starille hyväksyvänsä rangaistuksen ja katuvansa tekoaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat