Kymmenen MM-maalin Thomas Müllerin kunto aiheuttaa päänvaivaa Saksan valmennusjohdolle

Thomas Müller on tehnyt aktiivipelaajista eniten maaleja jalkapallon MM-kilpailuissa, mutta selkävamma varjostaa valmistautumista.

Saksan päävalmentaja Hansi Flick MM-joukkueen harjoituksissa Omanissa tiistaina.

15.11. 21:25

Saksan miesten jalkapallomaajoukkueen kulmakiviin kuuluvat Thomas Müller ja Antonio Rüdiger eivät ole kokoonpanossa keskiviikkona, kun Saksa kohtaa MM-kilpailujen kenraaliharjoituksessaan Omanin.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Müller on kärsinyt selkävammasta, ja saksalaislehti Bildin mukaan toppari Rüdigerin lonkka vihoittelee.

Päävalmentaja Hansi Flick seuraa kaksikon tilannetta päivä kerrallaan ja odottaa heidän palaavan täyteen harjoitusvahvuuteen lauantaina.

Erityisesti Müllerin kunto arveluttaa, koska 33-vuotias saksalainen on pelannut täyden 90-minuuttisen viimeksi syyskuun lopussa.

”Hänellä on ollut pitkä tauko, mutta hän on harjoitellut hyvin viime aikoina. Meillä riittää laatua hyökkäyspään pelipaikoille, ja sitä tarvitsemme, jos aiomme menestyä turnauksessa”, Flick kertoi tiistaina Saksan jalkapalloliiton verkkosivuilla.

Müller on pelannut kolmissa MM-kilpailuissa ja voitti maailmanmestaruuden 2014. Hän on viimeistellyt MM-turnauksissa kymmenen maalia mutta ei osunut kertaakaan 2018.

Müller on eniten MM-maaleja tehnyt aktiivipelaaja ja on yhden täysosuman päässä kaikkien aikojen saksalaispörssin kolmosesta Jürgen Klinsmannista. Miroslav Klose on MM-historian kaikkien aikojen maalintekijä 16 täysosumallaan. Gerd Müller osui Länsi-Saksalle 14 kertaa.

Saksan maajoukkue leireilee Omanissa ennen Qatarissa pelattavia MM-kilpailuja ja kohtaa kisaurakkansa avausottelussa Japanin 23. marraskuuta.

Müllerin ja Rüdigerin lisäksi toipilaina ovat olleet esimerkiksi olkapäävammasta kärsinyt maalivahti Manuel Neuer ja mahavammasta kärsinyt maalivahti Marc-Andre ter Stegen.

Neuerin odotetaan torjuvan keskiviikkona.

”Katsotaan, kuka tarvitsee tauon ja kuka 45 minuuttia peliaikaa. Mietimme näitä asioita paljon. Haluamme kaikkien olevan mahdollisimman samalla tasolla. On täysin mahdollista, että lepuutamme huomenna yhtä jos toistakin”, Flick avasi 25 pelaajan ryhmän kierrätystä.

Maailmanmestaruuden kahdeksan vuotta sitten ratkaissut Mario Götze nousi nyt yllättäen kisajoukkueeseen mutta huilasi tiistaina. Flickin mukaan syynä ei ollut loukkaantuminen.

”Hän on pelannut paljon. Mietimme tarkkaan, mitä teemme hänen kanssaan. Olen iloinen, että hän on mukana, koska hän on osoittanut, kuinka loistava jalkapalloilija on”, Flick kehui.

Saksa kohtaa alkulohkossa Japanin lisäksi myös Espanjan ja Costa Rican.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat