Ilkka Herola haluaa terveenä ja hengissä Rukalta kotiin

Varakilpailuna käyty kisa ei luvannut kovinkaan paljon Herolalle.

Ilkka Herolalla on toiveita Rukan viikonloppuun.

24.11. 19:28

Kuusamo

Suomen yhdistetyn miehet putosivat odotetun varhain Rukan suurmäen alastulorinteeseen torstain varakilpailussa. Ilkka Herola oli 118,5 metrin hypyllä parhaana suomalaisena 25:s.

”Jos pääsen täältä terveenä ja hengissä kotiin, on kausi lähtenyt käyntiin riittävän hyvin”, Herola virnisti montussa STT:lle.

Hän on ollut terveenä eikä ole väsyttänyt itseään liikaa kauden alla. Hyppääminenkin on sujunut.

”Hyppääminen on ollut ehjää harjoituksissa Rovaniemellä ja täällä. Ei ole ongelmia, ja perusasiat ovat kunnossa, mutta minun kohdallani se ei tarkoita, että täällä pystyisi tekemään tulosta.”

Itävallan Mario Seidl jysäytti 145,5 metriä ja lähtisi ladulle 3.15 minuuttia ennen Herolaa, jos varakilpailun tuloksia pitäisi käyttää.

Perjantaina hypätään jälleen ja hiihdetään viisi kilometriä. Lauantaina ja sunnuntaina hiihto-osuus on kymmenen kilometriä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat