Fernandesille kaksi maalia Uruguayta vastaan, Ronaldo menetti maalinsa – HS seurasi Qatarin MM-kisoja

MM-kisoissa saatiin maanantaina päätökseen toinen ottelukierros.

Portugalin Cristiano Ronaldo makasi kentällä kamppailtuaan pallosta Uruguayn Mathias Oliveran kanssa.

28.11.2022 8:52 | Päivitetty 28.11.2022 23:02

Jalkapallon MM-kisojen yhdeksäs ottelupäivä tarjosi neljä ottelua, joissa haettiin asetelmat G- ja H-lohkojen päätöskierrokselle.

Kello 12 alkaneessa G-lohkon ottelussa Kamerun ja Serbia pelasivat 3–3-tasapelin. Kahden ottelun jälkeen kummallakin on nyt yksi piste, koska ne hävisivät avausottelunsa.

Lohkon toisessa ottelussa kohtasivat Brasilia ja Sveitsi. Brasilian peli ei ollut yhtä säkenöivää kuin avausottelussa Serbiaa vastaan. Puolustavan keskikenttäpelaajan Casemiron maali toisen jakson lopussa toi lopulta Brasilialle voiton ja varmisti viisinkertaisen maailmanmestarin paikan neljännesvälierissä.

H-lohkossa Etelä-Korea nousi kahden maalin tappiosta tasatilanteeseen Ghanaa vastaan, mutta Ghana vei voiton lukemin 3–2. Mohammed Kudus teki kaksi maalia Ghanalle. Etelä-Korea aloitti kisat maalittomalla tasapelillä Uruguayn kanssa. Ghana puolestaan hävisi Portugalille lukemin 3–2.

Päivän päätti lohkon ennakkoon kovimpien joukkueiden kohtaaminen, kun Portugali yritti varmistaa jo jatkopaikan, ja Uruguay puolestaan taisteli vahvistaakseen mahdollisuuksiaan jatkopeleihin.

Portugali voitti Uruguayn kahdella Bruno Fernandesin maalilla. Ensimmäinen maali merkittiin tosin Cristiano Ronaldolle, mutta Ronaldo ei edes osunut päällään Fernandesin laukaukseen, joten maali merkittiin lopulta Fernandesille. Fernandes pääsi ottelun lopussa viimeistelemään 2–0-voittolukemat rangaistuspotkusta.

HS seurasi tässä artikkelissa MM-kisojen tapahtumia hetki hetkeltä kentällä ja sen ulkopuolella. Seuranta löytyy artikkelin alaosasta.

Lue kaikki MM-kisajutut täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat