Urheilutoimittaja yrittää pussittaa, ja valmentaja Juho Nykänen tarkkailee lyöntiä.

Toimittaja opetteli snookerlyöntiä

Snooker on siitä hauska laji, että sen harrastamisen voi aloittaa milloin vain. Lähes 60-vuotias urheilutoimittaja Ismo Uusitupa kokeili lajia kahden oppitunnin ajan.


25.12.2022 2:00 | Päivitetty 27.12.2022 20:16

Snooker näyttää yksinkertaiselta peliltä. Tökitään pitkällä kepillä palloa, joka osuu toiseen palloon ja joka menee lyönnin ansiosta pussiin. Käsittämättömästi jotkut tienaavat miljoonia euroja tällaisesta neppailusta.

Tästähän piti ottaa selvää.

Otin yhteyttä biljardi- ja snookervalmentaja Juho Nykäseen ja varasin kaksi opetustuntia Tapanilan Urheilukeskuksen snookerkeskukseen.

Taustaa: olen lähes 60-vuotias enkä ole koskaan pelannut snookeria. Biljardia pelasin 1980-luvun alkupuolella Lahden hiihtostadionilla sijainneessa ravintola Karpalossa, mutta kun pöytä lähti pois, myös kasipallon pelaaminen loppui.

Olen tehnyt useita juttuja snookerista ja muun muassa haastatellut seitsemänkertaista maailmanmestaria Ronnie O’Sullivania ja Suomen ”snookerääntä”, Eurosportin selostajaa Aki Kauppista, mutta näistä ”saavutuksista” ei taida juuri olla hyötyä itse pelaamiseen. Kiinnostus pelaamiseen sen sijaan on herännyt.

Nykänen lähetti ennen opetustunteja ennakkotehtävät, joissa kysyttiin muun muassa aikaisempaa pelikokemusta, aiemmasta urheilutaustasta (lähinnä pöytätennis ja tennis) ja kokemuksesta säännöllisestä harjoittelusta (vuosikymmeniä sitten pöytätennis).

”Käsi-silmäkoordinaatio on siis mailapeleistä tuttua. Yksi ero näihin lajeihin biljardissa [snookerissa] on tilanteen staattisuus. Tällöin korostuu prosessi, jossa seilataan mittaamisen ja itse suorittamisen välillä”, Nykänen kommentoi.

Selvä. Eli jotenkin tähän tapaan: lyönnin arviointi ennen lyöntiä, muun muassa se, minne lyöntipallon haluaa jäävän lyönnin jälkeen, on olennaista.

Lisäksi kysyttiin, mitä tavoitteita on snookeriin liittyen. Siihen vastasin, että onnistuminen ainakin yhdessä kohtalaisen hyvässä lyönnissä. Nykäsen kommentti: ”Kun pystyt lyömään palloa snookerissa kuten palautat helppoa lyöntiä tenniksessä, olet oikealla tiellä.”

Okei, aloitetaan. Mitä parin tunnin aikana pitäisi ehtiä oppia? Ehkä sadan pisteen breikki ei ole ihan vakavasti otettava tavoite eikä Kauppisen kertoma pelimiehen mitta eli 50 pistettä. Breikillä tarkoitetaan yhden lyöntivuoron aikana tehtyä pistemäärää eli sataan pisteeseen päästäkseen pitäisi pussittaa hillitön määrä palloja. Maksimibreikki snookerissa on 147 pistettä.

Tavoitteeksi asetetaan hyvän lyöntiasennon löytäminen ja yksi onnistunut pussitus.

Ensiksi Nykänen esittelee lyöntikepin. Snookerkeppi on hentoisempi kuin pool-biljardikeppi, ja kepin kärjen halkaisija on kymmenen millimetriä. Pool-biljardissa halkaisija on 13 millimetriä. Snookerkeppi on kuitenkin jäykempi.

”Tämä keppi menee vaihtoon. Ei ole ihan suora”, Nykänen tuumaa ensimmäisestä telineestä ottamastaan kepistä.

Sitten pitäisikin lyödä valkoinen pallo päätyy siten, että se tulee takaisin samaan kohtaan, mistä lyönti lähti. Tässä kohtaa on syytä huomata, että snookerpöytä on huomattavasti suurempi kuin perinteinen biljardipöytä – pelkästään pituutta on yli metri enemmän.

”Heti syvään päätyyn”, Nykänen tuumaa.

Otan tiukan otteen kepistä ja asetun jonkinlaiseen lyöntiasentoon.

”Oho”, tuumaan, kun pallo tulee yllättävänkin lähelle lähtöpaikkaa.

”Se oli erinomainen lyönti”, Nykänen sanoo.

Kommentti on reippaasti liioitteleva.

”Aivan fantastinen”, Nykänen sanoo seuraavasta ja lisää, että tuolla tavalla lyönti onnistuu ehkä kymmenen kertaa sadasta.

Käden asento alkaa olla sinnepäin. Leuka ei osu vieläkään keppiin.

Ehkä ei sittenkään niin fantastinen. Muun muassa nämä olivat pielessä: oikean käden ote mailan varresta oli liian kova, kädet olivat muutenkin miten sattuu, jalat oudosti ja pöydän pinnassa vasen käsi [tukikäsi] liikaa koholla.

Seuraavaksi käsieni ja jalkojeni asentoja korjataan.

”En ole niin konservatiivinen teknisistä detaljeista. Ymmärrän niitä kyllä, mutta en lähde muovaamaan sinua perinteiseen oppikirjasnookeriin. Tavoitteeni on avata sitä, mitä elementtejä on vakaassa lyöntiasennossa ja miten näkee, minne lyödään”, Nykänen selvittää.

Seuraavaksi Nykänen puhuu tukipisteistä, joita löytyy rintakehästä ja leuasta.

”Silloin lyönti on staattinen.”

Ehkä ymmärsin suurin piirtein, mutta leuan saaminen lyöntiasennossa kepin päälle on haastavaa.

Nykänen kertoo, että nyrkkeilyasennosta löytyy vakaa asento.

”Menepä alas siihen. Vielä nojaa, vielä nojaa, hyvä. Pidä jalat paikoillaan. Nyt voit lyödä siitä.”

”Eipä mennyt”, tuumaan, kun pallo kolisee sivulaitaan. Tavoite oli lyödä pelkästään valkoinen pallo keskimmäiseen pussiin – ei siis valkoisella pallolla vielä värillistä palloa.

Jälleen muokataan asentoa, ja Nykänen käskee nostamaan lyöntikepin pystyyn ja sulkemaan vasemman silmän.

”Hävisikö pallo eli jäikö kepin taakse?” Nykänen kysyy.

”Hävisi joo”, vastaan ja hiukan huijaan, sillä ensin pallo kyllä näkyi.

Sitten taas haetaan uusi lyöntiasento.

”No niin”, Nykänen toteaa. Pallo ei edelleenkään mennyt pussiin.

”Lantio- ja hartialinja ovat nyt parempia.”

Seuraavaksi yritetään saada lyöntiin sujuvuutta. Tai kuten Nykänen toteaa: oikeaa ”vasaraa”. Lekalla ei hiusneulojakaan lyödä.

”Muutama sahaus, rauhallinen taakseveto, ja sitten voi lyödä”, Nykänen opastaa.

Käden asentoa hinkataan moneen kertaan.

”Just näin!” Nykänen riemuitsee, kun pallo menee pussiin. Ja korostan: yhä lyödään pelkkää valkoista palloa suoraan pussiin.

”Sillä ei ole merkitystä, meneekö pallo pussiin. Nyt haetaan oikeaa liikettä.”

Ja uusi harjoitus: keppi laitetaan kiinni valkoiseen palloon ja tökätään.

Ei onnistunut.

Toisella kertaa menee hieman paremmin tai kuten Nykänen toteaa: ”Se oli tämmöinen näin.” Nykänen kannustaa: kaikki eivät kuulemma pysty tekemään kyseistä tuuppaisua. Uusi yritys. Pallo liikkuu hiljaa lyhyen matkan.

”Se oli tosi hiljainen, mutta todella vaikeaa on työntää hiljaa. Harva pystyy.”

Kannustusta tämäkin!

Harjoituksia jatketaan. Palloja aletaan lyödä useisiin pusseihin, ja edelleen lyödään vain valkoista palloa suoraan pusseihin.

”Yritä tehdä hyvillä rutiineilla”, Nykänen toteaa. Lue: rutiinia on kertynyt noin 40 minuuttia.

Neljästä lyönnistä yhdellä pallo menee pussiin. Nykänen kysyy, mikä meni parhaiten. Vastaan tietysti, että se, jossa pallo meni pussiin.

”Joo. Lyödään vielä uusi sarja”, Nykänen toteaa ja opastaa taas lyöntiasennossa.

”Aivan fantastista”, tulee Nykäseltä jälleen kuin apteekin hyllyltä.

Nykänen korostaa jälleen hitaan taaksevedon merkitystä ja kysyy, miltä tällä hetkellä tuntuu.

”Tuntuu yllättävän hyvältä”, vastaan rehellisesti, sillä pallon lyöminen ei ole ollut niin hankalaa kuin luulin.

”Minulla on sellainen sanonta, että anna minulle 20 minuuttia aikaa, niin saan sinut innostumaan”, Nykänen toteaa.

Homma jatkuu. Vuorossa on lyönnin nopeuden harjoittelua. Nykänen alustaa: ”Pussittaminen on helppoa. Oikeasti vaikeaa on siirtää kivi [valkoinen lyöntipallo] seuraavalle paikalle [josta pääsee pussittamaan].”

Lyödään vallin [pöydän reunan] päältä. Ensin harjoitellaan lyöntiotetta, ja pitäisi saada pallo jäämään vastakkaisen vallin reunaan.

”No niin”, Nykänen toteaa ja kehuu jalkojen asentoa. Pallot eivät juurikaan pysähtyneet vallin reunaan.

Lisää tähtäämisharjoituksia. Nykänen tuo pöydälle ammunnassa käytettävän paperisen maalitaulun, jonka hän sijoittaa pöydän toiseen päähän. Maalitaulun keskustaan pitäisi saada pallo pysähtymään. Ensimmäiset kaksi menevät maalitauluun, seuraavat kaksi eivät.

”Jos kaikki olisivat menneet tauluun, olisin sanonut ’maybe too much’ [ehkä jo liikaa]”, Nykänen sanoo ja nauraa.

Nyt maalitauluun pitäisi päästä vallin kautta. Ei meinaa onnistua.

”Kyllä yksi pitäisi paperille saada”, tuumaan, ja lopulta yksi menee.

Kierrelyöntejä voisi harjoitella erillisellä harjoittelupallolla. Kyse on biljardipallosta, joka on hieman suurempi kuin snookerpallo.

Seuraavaksi siirrytään jo oikean pussituksen harjoitteluun: valkoisella pallolla yritetään saada värillinen pallo pussiin. Ensin pohditaan tähtäämistä. Nykänen puhuu lyönnin voimakkuudesta, kierteen määrästä ja pöydän pinnan kunnosta sekä paikasta, mihin pitää mennä ennen lyöntiä.

Lyön melko huonon lyönnin.

”Huomasitko, mitä kätesi teki?”

”En, mutta varmaan jotain teki”, vastaan.

”Kehosi yritti korjata lyöntiä.”

Uusi yritys ja hämmästys on suuri: pallo menee pussiin.

”Laskisin tämän jo ensimmäiseksi onnistuneeksi lyönniksi. Svingi oli hyvä, ja oikea lyöntikohta löytyi pienellä avustuksella”, Nykänen toteaa.

Tässäkö se oli? Tunti ja 20 minuuttia ja onnistunut pussitus. Vapise Ronnie O’Sullivan!

Ei se ihan siinä ollut. Heti seuraava lyönti menee pieleen. Ja seuraava. Ja sen jälkeenkin aika monta. Vihdoin myös yksi onnistuu.

”Alkaako uusi ura snookerin parissa?” Nykänen kysyy.

En osaa vielä vastata.

Mutta ei tämä tähänkään loppunut. Nykänen pyytää osumaan keskellä pöytää olevaan punaiseen palloon siten, että valkoinen pallo menee kulmapussiin. Eli siis lyönnin, joka oikeassa pelissä olisi virhelyönti.

Nykänen lyö painetta: Hän antoi 16 hengen ryhmälle saman tehtävän 20 minuuttia ennen kurssin päättymistä – ja kotiin pääsi, vasta kun kaikki olivat onnistuneet.

Ensimmäinen yritys: valkoinen pallo menee heti pussiin!

”Kiitoksia paljon, jatketaan seuraavalla kerralla”, Nykänen sanoo, naureskelee ja toteaa heti perään: ”Kokeile uudestaan.”

”Ei se nyt uudestaan onnistu”, totean.

Mutta: sama onnistuu uudestaan!

”Sen on oltava tuuria”, Nykänenkin myöntää.

Nyt toisinpäin. Keskellä oleva pallo pitää lyödä toisesta päädystä kulmapussiin.

”Se ei ollut hirveän huono”, Nykänen toteaa ensimmäisestä lyönnistä, joka epäonnistuu. Samoin epäonnistuvat loputkin yritykset. Pitkät lyönnit ovat hankalia.

Palataan lopuksi lyhyemmän etäisyyden lyöntiin, jossa pussitus pitäisi onnistua ilman suuria ohjeistuksia.

”Tässä voi vähän aikaa mennä”, totean.

”Miten tämä voi olla näen vaikeaa?”

Muutama yritys epäonnistuu. Lopulta Nykänen siirtää valkoista palloa hieman lähemmäksi, ja vihdoin pussitus onnistuu.

Tavoite onnistui, mutta miltä räpellykseni valmentajan silmin näytti? Vaadin rehellistä arviota. Nykänen väittää, että jos aloittaisin harrastamaan snookeria enemmän, tasainen ”tekeminen” onnistuisi nopeasti.

”Lyönti on levotonta, mutta pystyt jo säätämään lyöntiä. Olet kehittävä yksilö”, Nykänen toteaa ja nauraa railakkaasti.

Oma arvio: ei olisi aivan mahdotonta yrittää uudestaan. Vasemman hartian särkykin hellitti jo viiden päivän jälkeen.

Juho Nykänen on valmiina aloituslyöntiin.

Fakta

Näin snookeria pelataan

Pallot pöydällä aloitustilanteessa.

  • Snookerissa pussitetaan vuoron perään punaisia palloja ja väripalloja. Jos punaisia palloja on jäljellä, väripallo palautetaan pussituksen jälkeen takaisin pöydälle alkuperäiseen paikkaansa.

  • Kun punaisia palloja ei enää ole pöydällä, väripallot pitää pussittaa arvojärjestyksessä pienimmästä suurimpaan (keltainen 2 pistettä, vihreä 3, ruskea 4, sininen 5, pinkki 6, musta 7).

  • Lyöntivuoro päättyy, jos pussitus epäonnistuu tai pelaaja tekee jonkin muun virheen. Erän voittaa enemmän pisteitä kerännyt pelaaja.

  • Jos pelaaja pussittaa yhden lyöntivuoronsa aikana kaikki 15 punaista palloa, jokaisen punaisen jälkeen aina mustan pallon ja lopuksi väripallot, hän saa maksimipisteet 147.

  • Snookerpöydän leveys on noin 1,8 metriä ja pituus noin 3,7 metriä. Koska pöytä on kookas, osassa lyönneistä täytyy käyttää apukeppiä, restiä.

Oikaisu 27.12. kello 20.15. Paikka on Tapanilan Urheilukeskuksen snookerkeskus, ei Tapanilan Erän snookerkeskus, kuten jutussa aiemmin kirjoitettiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat