Argentiina välieriin, Hollanti kaatui rangaistuspotkuilla – HS seuraa MM-kisojen puoli­väli­eriä

Jalkapallon MM-kisojen ohjelmassa on perjantaina kaksi puolivälieräottelua.

Lautaro Martinez (22) oli joukkueensa juhlittu sankari.

9.12.2022 8:23 | Päivitetty 10.12.2022 0:23

Argentiinan MM-kisat jatkuvat vielä kahden ottelun verran, kun joukkue saavutti välieräpaikan perjantai-illan myöhäisottelussa. Voitto tuli pitkän kaavan mukaan. Argentiina voitti Hollannin rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Argentiina ja Hollanti tarjoilivat perjantai-illan päätteeksi ottelun, joka jää MM-kisojen klassikoiden joukkoon. Argentiina oli jo etenemässä jatkoon ja tv-kameroihin poimittiin katsomoissa kannustavia Argentiinan jalkapallolegendoja. Mutta sitten Hollanti iski vielä kerran ja vei ottelun jatkoajalle tilanteessa 2–2.

Ottelusta oli tulossa Lionel Messin näytös. Argentinan avausmaalissa Messi löysi millintarkalla, nerokkaalla syötöllä Nahuel Molinan, joka siirsi pallon Hollannin maaliin.

Toisen Argentiinan maalin teki Messi itse rangaistuspotkusta. Kertaalleen turnauksessa rangaistuspotkusta epäonnistunut Messi teki tällä kertaa vuorenvarmaa työtä.

Mutta loppupelin hahmo oli Hollannin Wout Weghorst. Vaihtopelaajana 78. minuutilla kentälle tullut Weghorst kavensi vain viisi minuuttia myöhemmin. Kun kymmenen minuutin lisäaika oli jo käynyt umpeen. Weghorst nosti viimeisellä mahdollisella hetkellä Hollannin takaisin tyylikkäällä vapaapotkuosumalla.

Hollanti sai vapaapotkun 20 metrin tuntumasta. Pallon taakse asettui Teun Koopmeiners. Argentiina oli valmistautunut suoraan laukaukseen ja muurin takana makasi tuttuun tapaan yksi pelaaja varmistamassa, että laukausta ammuta muurin alta.

Mutta syöttövaihtoehtoa Argentiina ei ymmärtänyt pelata pois. Koopmeiners pelasi syötön Weghorstille, joka odotti muurin vieressä. Weghorst otti syötön haltuunsa ja eteni viimeistelemään tasoituksen.

Tunteet kuumenivat pelin loppua kohden. Räjähdysherkin tilanne oli, kun Argentiinan Leandro Paredes laukoi vihellyksen jälkeen pallon täydellä voimalla kohti Hollannin vaihtopenkkiä.

Hollannin tasoituksen jälkeen varoituksen otti myös Messi. Joukkueensa kapteeni kävi ennen jatkoaikaa sen verran kuumana, että riski toisesta varoituksesta leijui ilmassa.

Lopulta rangaistuspotkukilpailussa Hollanti epäonnistui kahdesti. Se avasi Argentiinalle voiton mahdollisuuden. Viidestä Argentiinan yrittäjästä neljä onnistui, mikä riitti voittoon. Ratkaisevan rangaistuspotkun upotti Lautaro Martinez. Suuri sankari oli myös joukkueen maalivahti Emiliano Martinez, jonka torjuntoihin kaksi Hollannin laukojaa törmäsi.

Aiemmassa päivän ottelussa Kroatia voitti rangaistuspotkukilpailussa Brasilian ja otti välieräpaikan. Kroatia ja Argentiina ratkaisevat toisen finaalipaikan kohtalon keskinäisessä pelissään.

Kroatian ja Brasilian pelissä maaleja nähtiin vasta jatkoajalla, jossa molemmat onnistuivat kertaalleen. Rangaistuspotkussa Kroatia oli vahvempi, kun neljä ensimmäistä laukojaa onnistui. Brasilian laukauksista Kroatian maalivahti Dominik Livakoviċ-torjui yhden, yksi yritys päätyi tolppaan.

Lue lisää: Kroatia loistaa, kun pelit venyvät pitkiksi – nyt rangaistus­potkut koituivat Brasilian kohtaloksi

HS seurasi tässä jutussa MM-otteluita ja muita kisapäivän tapahtumia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat