Johanna Matintalo täräytti huippu­suorituksen maailman­cupissa

Matintalo sijoittui maailmancupin sprinttikisassa kolmanneksi toisen kerran urallaan.

Johanna Matintalo juhli kolmossijaansa Beitostölenin sprintissä. Voiton otti Sveitsin Nadine Fähndrich (kesk) ja toiseksi Norjan Lotta Udnes Weng.

9.12.2022 13:01 | Päivitetty 9.12.2022 16:24

Johanna Matintalo oli iskussa Norjan Beitostölenissä käydyssä maailmancupin perinteisen hiihtotavan sprintissä ja sijoittui upeasti kolmanneksi.

Se oli samalla suomalaishiihtäjien ensimmäinen palkintopallisija maailmancupissa tällä kaudella.

Sprintin voitti Sveitsin Nadine Fähndrich, ja toiseksi hiihti Norjan Lotta Udnes Weng. Kärkikolmikko karkasi muilta jo kilpailun viimeisessä nousussa.

Matintalo hävisi Fähndrichille 1,42 sekuntia, vaikka kamppaili välillä voitostakin.

Matintalo eteni rimaa hipoen aikavertailujen kautta niin välieriin kuin finaaliinkin. Hän myönsi, että vertyi huippuvauhtiin hitaasti, mutta oli tyytyväinen lopputulokseen.

”Kyllä jännitti, miten alkuerissä käy. Välierissäkin jäin roikkumaan aikavertailuun. Finaalissa huomasin, että pystyin vähän paremmin vastaamaan muiden hiihtoon kuin aikaisemmin päivän aikana”, Matintalo kertasi Viaplayn haastattelussa.

”En päässyt alusta asti siihen vauhtiin kuin olisin toivonut. Oma vauhti löytyi vasta päivän aikana.”

Palkintopallisija oli Matintalon uran toinen. Viime kaudella hän hiihti niin ikään kolmanneksi sprinttikisassa Saksan Oberstdorfissa.

Suomalaisten kokonaispanos oli Beitostölenissä mainio. Kerttu Niskanen ylsi välieriin. Rukan sprintissä neljänneksi hiihtäneen Jasmi Joensuun ja Krista Pärmäkosken kisat päättyivät puolivälieriin.

Niskanen oli lopputuloksissa yhdeksäs, Joensuu 13:s ja Pärmäkoski14:s.

Joni Mäki eteni ainoana suomalaisena Beitostölenissä miesten sprinttifinaaliin ja oli lopulta viides.

Kilpailun voitti Ranskan Richard Jouve ennen Italian Simone Mocellinia ja Ruotsin Calle Halfvarssonia.

Niilo Moilanen eteni välieriin ja oli lopputuloksissa kahdeksas. Se on hänen uransa paras sijoitus maailmancupissa.

”Tänään oli hyvä päivä ja sain ensimmäisen välieräpaikan. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Etenkin viime viikon murhenäytelmän jälkeen onnistunut kisa tuntui hyvältä”, Moilanen kommentoi Hiihtoliiton tallenteella.

Lauri Vuorinen oli 14:s ja Ville Ahonen 15:s.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat