Ilona Mononen kiri maastojuoksun EM-pronssille: ”Viimeisessä ylämäessä pistin kaikki peliin”

Euroopan mestaruuden voitti Espanjan Maria Forero.

Ilona Mononen juoksi vahvasti EM-maastoissa. Kuva on viime kesäkuulta.

11.12.2022 11:27 | Päivitetty 11.12.2022 12:32

Ilona Mononen sijoittui kolmanneksi alle 20-vuotiaiden naisten neljän kilometrin kisassa maastojuoksun EM-kisoissa Italiassa. Kisa juostiin La Mandrian puistossa Torinon lähettyvillä.

Euroopan mestaruuden voitti Espanjan Maria Forero kolmen sekunnin erolla ennen Norjan Ingeborg Östgårdia ja neljän sekunnin erolla Monoseen.

”Ei ole oikein sanoja kuvaamaan tunnelmia. Viime vuoden neljännestä sijasta jäi hampaankoloon ja nyt olen tehnyt kaikkeni, että saisin mitalin. Juoksu ei olisi voinut mennä yhtään paremmin”, Mononen sanoi.

Edellisestä maastojuoksun EM-kilpailujen suomalaisjuoksijan mitalista oli kulunut 20 vuotta. Vuona 2002 Elina Lindgren juoksi 20-vuotisissa kolmanneksi.

Kilpailu juostiin yön pakkasen jäljitä osin kuuraisella nurmipintaisella reitillä. Mononen aloitti maltilla ja nousi viimeisellä kierroksella rankassa ylämäessä taistelemaan mitalista.

”Onneksi alusta oli yön jäljiltä kovaa eikä mutainen. Kärki lähti alussa kovaa, mutta arvelin Foreron kanssa karkuun lähteneen britin putoavan, kuten kävikin. Olin kakkosryhmässä ja viimeisessä ylämäessä pistin kaikki peliin, vaikka sitten jäisin matkalle. Sen jälkeen ei ollut kuin alamäki, jonka juoksin niin kovaa kuin pääsin. Lopussa en tiennyt, miten lähellä neljäntenä oleva on, mutta juoksin vain mitalinkiilto silmissä”, Mononen kuvasi tiedotteessa.

Ratajuoksussa Mononen on voittanut alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 3 000 metriä vuonna 2021 ja ollut samalla matkalla tuon ikäluokan MM-kilpailuissa kahdesti viides.

”Tämä mitali merkitsee minulle tosi paljon. En ole varsinaisesti maastojuoksija, mutta juoksin maastokisoja silloin kun asuin Yhdysvalloissa. Oli hienoa voittaa Suomelle maastojuoksumitali, kun edellisestä on niin kauan.”

4 x 1,5 kilometrin sekaviestikisassa Suomi oli 12:s. Suomen joukkueessa juoksivat Joonas Rinne, Camilla Richardsson, Topi Raitanen ja Viola Westling. Euroopan mestaruuden voitti Italia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat