Sokeeraava tutkimus vaikuttaa Suomessakin – Palloliitto on vähentämässä pallon puskemista päällä

Suomalaisessa jalkapalloilussa seurataan muiden maiden esimerkkiä. Pallon puskemista päällä vähennetään etenkin lapsilla ja nuorilla turvallisuussyistä.

Useammassa maassa maailmalla on alle teini-ikäisiltä kielletty pallon puskeminen jalkapallossa kokonaan.

29.12.2022 16:28

Tiede ja tutkimus muuttavat jalkapalloa turvallisemmaksi.

Maailmalla on viime vuosina annettu eri maissa ohjeistuksia, jotka ovat tähdänneet siihen, että pelaajat puskisivat palloa vähemmän harjoituksissa. Tutkimus on osoittanut, että toistuva pallon puskeminen päällä voi olla riskialtista jalkapallon ammattilaisille ja harrastajille.

Suomi tulee jälkijunassa kehityksessä, mutta Suomen Palloliitto on ensi vuoden alkupuolella antamassa ensimmäiset suosituksensa ja ohjeistuksensa, joiden tavoitteena on vähentää päähän kohdistuvia iskuja ja pallo-osumia etenkin lasten ja nuorten kohdalla.

Vuonna 2019 Skotlannissa julkaistu tutkimus sysäsi muutoksen liikkeelle Suomessakin. Tutkimuksessa selvisi, että entiset jalkapalloilijat kärsivät kolme ja puoli kertaa verrokkiryhmää todennäköisemmin dementiasta ja muista neurologisista taudeista.

Tutkimuksessa vertailtiin kuolinsyitä 7  676 entiseltä jalkapalloilijalta, jotka olivat syntyneet vuosina 1900–1976 ja 23 000 muulta väestöön kuuluvalta ihmiseltä. Tutkimus julkaistiin marraskuussa 2019 arvostetussa The New England Journal of Medicine -julkaisussa.

Suomen Palloliiton lääkintätyöryhmän puheenjohtajan Tommi Vasankarin mukaan kyseinen tutkimus oli ”sokeeraava”.

”Se tutkimus oli niin iso viesti, että on vain ja ainoastaan viisautta, että se otetaan jonkinlaiseen tarkasteluun ja ruvetaan miettimään, mitä se voisi tarkoittaa nykyjalkapallossa”, Tommi Vasankari sanoo.

Skotlannissa tehdyn tutkimuksen julkaisun jälkeen Skotlannissa ja Englannissa on otettu käyttöön pallon puskemiseen liittyviä rajoituksia ja ohjeistuksia niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin jalkapallossa.

Tammikuussa 2020 Skotlannin jalkapalloliitto ilmoitti kieltävänsä puskemisen kokonaan alle 12-vuotiailta lapsilta. Englannissa kokeillaan samaa tällä kaudella alle 12-vuotiaiden otteluissa.

Englannissa annettiin myös heinäkuussa 2021 suositus, jonka mukaan seurojen pitäisi rajoittaa puskemista siten, että harjoituksissa yksittäinen pelaaja altistuisi viikossa korkeintaan kymmenelle ”suuremman voiman” puskulle. Suuremman voiman puskut on määritelty sellaisiksi, joissa pusketaan esimerkiksi pitkään syöttöön (yli 35 metriä), keskityksiin, kulmapotkuihin ja vapaapotkuihin.

Tällä viikolla Skotlannin jalkapalloliitto esitteli Tapaninpäivänä ohjeistuksen, joka tuli välittömästi voimaan. Skotlannissa ammattilaisjalkapalloilijoita on kielletty puskemasta palloa harjoituksissa päivä ennen ottelua ja päivä ottelun jälkeen. Seuroja on myös ohjeistettu rajoittamaan puskemisharjoitukset yhteen kertaan viikossa.

Ohjeisiin sitoutumista saattaa parantaa se, että 70 prosenttia seuroista tuki ohjeistuksen käyttöönottoa.

”Sen perusteella, mitä tiedämme puskemisesta ja sen vaikutuksista aivoihin viittaa siihen, että aivoissa on mitattavissa oleva vaikutus muistiin vuorokaudesta kahteen vuorokautta sen jälkeen, kun pelaaja on tehnyt toistuvasti puskuja. Aivoihin liittyviä proteiineja on havaittavissa verestä lyhyen aikaa puskemisen jälkeen”, Skotlannin jalkapalloliiton lääkäri John MacLean sanoi The Guardianin mukaan.

”Tavoitteemme on vähentää mahdollisia puskemisen kumulativiisia vaikutuksia vähentämällä alttiutta puskutilanteille harjoituksissa.”

Vasankarin mukaan suurimmat näytöt pukkaamisen vaarallisuudesta olivat New England Journal of Medicine -julkaisussa julkaistussa tutkimuksessa. Sen jälkeen on hänen mukaansa saatu lisänäyttöä muista tutkimuksista.

”Puskeminen on kaksitahoinen asia. Tunnistamme, että jos pelaaja on valmistautunut puskemaan ja hänellä on hyvä tekniikka ja niskalihakset, hän selviää puskutilanteesta pienemmällä iskulla, eikä ole isoja ongelmia.”

”Sitten se toinen puoli asiassa on, että emme edelleenkään tiedä, miten monta iskua pelaaja voi vastaanottaa uransa aikana ilman, että on riskiä neurodegeneratiivisesta sairaudesta. Sen takia Uefa ja Fifa eivät todennäköisesti vielä hyvään aikaan pysty tekemään kovaan näyttöön perustuvaa ohjeistusta asiassa. Kansainvälisen jalkapalloperheen kuuluu kuitenkin pohtia, mitä turhia riskejä voidaan välttää.”

Vasankarin mukaan Palloliiton tulevissa suosituksissa lähtökohtana on se, että nuorimmille pelaajille pyritään laatimaan harjoituksia, joissa todennäköisyys puskemiseen tai pääkolhuihin pienenee.

”Ajatuksena on, että sekä harjoituksista että mahdollisesti peleistä vähennetään riskiä päähän kohdistuviin iskuihin. Teemme ehdotuksia siitä, millaisilla tavoilla harjoituksia ja pelejä voisi muuttaa, jotta puskuja ja päähän kohdistuvia iskuja tulisi vähemmän.”

Palloliiton lääkintätyöryhmä on perehtynyt muiden maiden suosituksiin ja tutkimusnäyttöihin suositusten taustalla.

Ruotsissa maan jalkapalloliiton pelaajavalmennussuunnitelmassa puskeminen otetaan käyttöön vasta 13-vuotiailla. Sitä ennen puskemista on vähennetty pelisäännöillä niin, että pallo olisi mahdollisimman paljon maassa.

Yhdysvalloissa puskeminen on kiellettyä alle 11-vuotiailta Yhdysvaltain jalkapalloliiton järjestämissä peleissä. 12–13-vuotiaat saavat puskea palloa, mutta harjoituksissa puskut on rajoitettu 25 puskuun viikossa.

Tommi Vasankari sanoo olettavansa, että Skotlannin jalkapalloliiton antamien ohjeistuksien kaltaisia toimenpiteitä tulee jalkapalloon tulevina vuosina entistä enemmän.

”Voin kuvitella, että seuraavina vuosina tulee erilaisia ehdotuksia ja ohjeistuksia, ja harva niistä on varmaan lopullinen. Toivottavasti myös kansainvälinen jalkapalloperhe antaa ohjausta erityisesti ammattilaisten osalta.”

”Olemme lähteneet siitä oletuksesta, että nuori jalkapalloilija on suurimmassa riskissä”, Vasankari sanoo.

Palloliiton urheilulääketieteen asiantuntijan Sanna Pirhosen mukaan lapsille ja nuorille tulee täsmällisempiä ohjeita kuin aikuisille.

”Luomme suosituksia, joilla mahdollistetaan entistä paremmin pallon pysyminen maassa. Aikuisten osalta ajatuksena on, että pyritään pysymään erityisesti kovien puskujen määrässä maltillisessa määrässä kokonaisuraa ajatellen. Suosittelemme maltillisuutta, mutta emme rajoita määriä”, Sanna Pirhonen sanoo.

Suomen jalkapalloilijoiden pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Panu Autio pitää hyvänä sitä, että Skotlannissa oli kuultu pelaajia, ja selvä enemmistö pelaajista oli sitä mieltä, että puskemista harjoituksissa pitäisi rajoittaa.

”Mielestäni on tärkeätä käydä asia läpi pelaajien kanssa siten, että he ilmaisevat selvästi kantansa. Sellaisen kyselyn tekeminen Suomessa kuulostaa hyvältä ajatuksella, mutta silloin pitäisi olla sovittuna Palloliiton kanssa selvät askelmerkit, että kyselyn jälkeen ryhdyttäisiin toimenpiteisiin, jos pelaajat ilmaisisivat selvän kannan”, Autio sanoo.

Jutun julkaisun jälkeen täsmennetty joitakin kohtia Vasankarin kommenteissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat