Nuorten Leijonien maalivahti Jani Lampinen on valmis kaatamaan Ruotsin: ”Nyt turnaus alkaa oikeasti”

Jani Lampinen torjuu kiekkoja Mestiksessä Kiekko-Espoossa.

Jani Lampinen (kuvassa) ja Aku Koskenvuo jakoivat torjuntavastuun MM-alkulohkossa.

2.1. 8:27

Moncton

Maanantain MM-puolivälierän pelaava maalivahti ei vielä sunnuntaipäivänä ollut Jani Lampisen tiedossa. Näin hän ainakin sanoi, ja otaksui saavansa tiedon asiasta myöhemmin sunnuntaina.

Kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että 19-vuotiaan Lampisen tehtävänä on torjua Suomi mitalipeleihin. Hän voitti molemmat alkulohkon ottelunsa torjuntaprosentilla 96,4.

Edessä on Lampisen tähänastisen uran suurin ottelu.

Vastassa on rakas naapuri Ruotsi, joka janoaa revanssia elokuun MM-välierätappiostaan. Linjasipa puolustaja Ludvig Janssonkin Aftonbladetin mukaan, että joukkue on ”pykälän kovempi” kuin Suomi.

”No, katsotaan huomenna (maanantaina). Sehän selvitetään kaukalossa”, Lampinen kuittaa.

Maajoukkueeseen ja MM-puolivälierään Lampinen on ponnistanut pääkaupunkiseutulaisen värisuoran, Etelä-Vantaan Urheilijoiden, HIFK:n ja Kiekko-Espoon kautta.

Uraan ovat olleet suuresti vaikuttamassa Entiset lupaukset eli Rolf von Hedenberg ja Janne Laine, maalivahtivideoistaan ja -leireistään tunnetut arvostetut osaajat, joista ensimmäinen vastaa nykyään Espoon maalivahtiputkesta ja Laine HIFK:n vastaavasta.

”Ihan junnuna kävin viikoittain heidän veskajäillä. Sieltä ”Rofa” pyysi minut IFK:n jäille kokeilemaan. Jannekin oli katsomassa. Sitten minut pyydettiin sinne vuotta vanhempien mukaan”, Lampinen kertoo ja muistelee olleensa tuolloin 10–11-vuotias.

IFK:ssa Lampinen pelasi junnupolun läpi. Nyt hän on toista kauttaan Kiekko-Espoon Mestis-joukkueessa, joka on hallinnut sarjatasoa.

”Olemme saaneet paljon voittoja ja onnistumisia.”

”Suomen cupin finaalivoitto oli hieno, vaikken päässyt itse siellä olemaan.”

Loppuottelu pelattiin marraskuussa, kun Lampinen oli nuorten maajoukkueen matkassa Tšekissä.

”Keskiviikkona taidetaan nostaa viiri hallin kattoon. Harmillisesti en pääse sielläkään olemaan.”

Jani Lampinen oli tolppien välissä alkulohkossa Slovakiaa vastaan pelatussa ottelussa.

Jos kaikki menee putkeen, keväällä hän voi olla torjumassa joukkuettaan Mestiksen mestariksi. Ja sitä ennen Nuoria Leijonia – olkoonkin, että matka kultaan on alkusarjan perusteella pitkä.

Mestiksen taso ja palkat ovat romahtaneet takavuosista, mutta nuorelle maalivahdille se on vielä kehittävä sarja.

”Veskarina olen tykännyt tosi paljon. Tilanteita tulee runsaasti. Sarjana se ei ole kovatasoisin, mutta aika viihdyttävä. Tulee paljon isoja pelastuksia, ja aina pitää olla hereillä. Se on auttanut minua.”

Missä Lampinen näkee itsensä ensi kaudella – kenties SM-liigassa?

”Aina tavoitellaan korkeammalle. Oli se sitten liigaan tai mihin vain. Katsellaan. Pelataan ensin tämä kausi.”

Ja ihan ensimmäisenä MM-turnaus loppuun.

Lampinen on aiemmin ollut mukana U18- ja U20-kisoissa kolmosmaalivahdin roolissa.

”On ollut tosi hienoa. Aina olen päässyt vähän haistelemaan fiiliksiä, mutta pirun nättiä on päästä pelaamaan.”

Nuorissa Leijonissa Lampisen maalivahtivalmentajana on tällä kaudella ollut maalivahtilegenda Pekka Rinne, jolta on tullut tärkeitä niksejä muun muassa mailapeliin pienessä kaukalossa.

”Sellaisia peliä edistäviä asioita, joista on puhuttu vähän muutenkin. Jätetään kiekot maalille oikeiden kätisyyksien puolelle ja syötetään kovaa lapaan. Että päästään siitä hyvin liikkeelle. Ollaan auttamassa eikä vain pysäyttämässä kiekkoja.”

MM-puolivälierä pelataan maanantaina kello 18 Suomen aikaa alkaen.

”Nyt turnaus alkaa oikeasti ja vain voitolla on väliä. Pitää voittaa, kuka maalissa sitten onkin.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat