Nuorten MM-pronssi­ottelussa tuli hurja kamppailu: uskomattomat 15 maalia, Yhdysvallat voitti jatkoajalla

Varsinkin ottelun toisessa erässä punalamppu välkkyi tiuhaan, kun joukkueet mättivät peräti yhdeksän maalia.

Yhdysvallat peittosi lopulta Ruotsin nuorten jääkiekon MM-pronssiottelussa hurjan kamppailun päätteeksi.

6.1. 0:56

Yhdysvallat voitti Ruotsin jatkoajalla maalein 8–7 jääkiekon alle 20-vuotiaiden miesten MM-kisojen pronssiottelussa. Ottelu oli hyvin erikoinen, sillä joukkueet tekivät kamppailussa uskomattomat 15 maalia.

Ottelun ratkaisu venyi jatkoajalle, jossa Yhdysvaltojen voittomaalin teki Chaz Lucius, kun jatkoaikaa oli pelattu hieman yli kaksi minuuttia. Lucius teki ottelussa tehot 3+0.

Varsinkin ottelun toisessa erässä nähtiin hurjat maalitalkoot, kun joukkueet mättivät yhteensä yhdeksän maalia.

Myös ottelun päätöserä oli dramaattinen, sillä joukkueet lähtivät varsinaisen peliajan viimeiselle 20 minuuttiselle tasatilanteessa 5–5. Ensin Ruotsin Noah Östlund vei Ruotsin 6–5-johtoon, Yhdysvaltojen 6–6-tasoitus syntyi nelisen minuuttia myöhemmin Luke Hughesin onnistuttua.

Kun päätöserää oli pelaamatta reilut puolitoista minuuttia, Yhdysvaltojen Cutter Gauthier vei joukkueensa 7–6-johtoon. Ruotsi ei tästä lannistunut, vaan otti maalivahti Carl Lindbomin pois maalilta ja laittoi kaukaloon kuudennen kenttäpelaajan. Se tuotti tulosta, sillä Filip Bystedt viimeisteli 7–7-tasoituksen, kun kolmatta erää oli pelaamatta 22 sekuntia.

Bystedt oli pronssiottelussa Ruotsin tehokkain pelaaja pistein 2+1.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat