Ajaxista joulun jälkeen lähtenyt Daley Blind löysi uuden seuran – siirtyi Bayern Müncheniin

Hollannin maajoukkuetta Qatarin MM-kisoissa edustanut Blind teki saksalaisseuran kanssa loppukauden sopimuksen.

Hollannin maajoukkueen puolustaja Daley Blind (oik.) jätti joulun jälkeen Ajaxin ja siirtyi torstaina Bayern Müncheniin. Qatarin MM-kisoissa Blind kohtasi tulevan maailmanmestarin Argentiinan ja Enzo Fernándezin.

6.1. 10:58

Jalkapallon MM-kisoissa Qatarissa Hollantia edustanut puolustaja Daley Blind palaa perjantaina Dohaan uuden seuransa Bayern Münchenin harjoitusleirin merkeissä.

Blind, 32, lähti joulun jälkeen yllättäen seurajoukkueestaan Ajaxista puoli vuotta ennen sopimuksensa päättymistä. Bayern München tiedotti myöhään torstai-iltana tehneensä puolustajan kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.

Bayernin urheilujohtaja Hasan Salihamidžić kuvailee Blindia monipuoliseksi pelaajaksi, joka voi pelata niin puolustuksen vasemmalla laidalla kuin keskustassa.

”Hänellä on mittavat kokemukset kansainvälisistä peleistä ja hyvät johtajan ominaisuudet. Olen varma, että hän auttaa meitä”, Salihamidžić sanoo.

Blind kertoo Bayernin olevan pokaaleita janoava seura, mikä nousi ratkaisevaksi tekijäksi hänen siirrolleen.

”Toivon, että kokemukseni voi auttaa joukkuetta. Annan kaikkeni Bayern Münchenin puolesta”, hän jatkaa.

Ammattilaisuransa Ajaxissa aloittanut ja vuonna 2018 seuraan palannut Blind pukeutui Ajaxin peliasuun 333 virallisessa ottelussa, joissa teki 13 maalia. Vuosina 2014–2018 hän edusti Manchester Unitedia.

Blind pelasi Qatarin MM-kisoissa jokaisessa Hollannin ottelussa. Hän uurasti kentällä täydet minuutit kaikissa alkulohkon otteluissa sekä neljännesvälierässä Yhdysvaltoja vastaan. Argentiina-puolivälierässä Blind otettiin vaihtoon 64. minuutilla.

Yhdysvaltain verkkoon tehty maali oli Blindille ensimmäinen maajoukkueessa yli kahdeksaan vuoteen ja kaikkiaan kolmas A-maajoukkueessa.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat