Lumipyry pysäytti tähtijuoksija Karsten Warholmin Vantaalle – hotellin kuntosali yllätti iloisesti

Karsten Warholm joutui yöpymään myöhästyneiden lentojen takia Vantaalla. Hotellin tarjoama harjoittelumahdollisuus teki ME-mieheen suuren vaikutuksen.

Karsten Warholmilla on hallussaan 400 metrin aitajuoksun mykistävä ME 45,94.

10.1. 18:59

Vantaan Pakkalassa sijaitsevan lentokenttähotellin kuntosalilla treenanneet asiakkaat saivat alkuviikosta seurakseen poikkeuksellisen salskean ja kovakuntoisen nuoren miehen. 400 metrin aitajuoksun ME-mies Karsten Warholm pölähti yllättäen Suomen pääkaupunkiseudulle kesken lumimyräkän ja ehti lyhyen vierailunsa aikana päivittää tunnelmiaan sosiaaliseen mediaansakin.

Ilta-Sanomat tavoitti maanantai-iltana norjalaisen, joka heti tähdensi, ettei ollut tullut Suomeen esimerkiksi harjoitusleirille, vaan oli päinvastoin matkalla kohti huomattavasti kesäisempiä treenioloja. Suomessa hän oli pikavisiitillä, vasten tahtoaan.

"Minun piti jatkaa suoraan Helsingistä Kanariansaarille, mutta kun lentoni ilmeisesti sään takia peruuntui, jouduin yöpymään lentokenttähotellissa, Suomessa uransa aikana viidesti kilpailumatkalla käynyt Warholm”, 26, kertoi tekstiviestitse.

Karsten Warholm juoksi 2018 Tampereella hallimaailmanennätyksen harvinaisella 300 metrin matkalla.

Päälajissaan olympiakullan lisäksi kaksi MM- ja kaksi EM-kultaa voittanut ex-kymmenottelija tiedetään todelliseksi harjoitusnarkomaaniksi, jolle jatkolennon peruuntuminen olisi pahimmillaan merkinnyt yhden kokonaisen harjoituspäivän menoa sivu suun. Tässä asiassa lentokenttähotelli yllätti kuitenkin Warholmin iloisesti.

"Hotellissa oli kuntosali, mikä oli hienoa. Vielä coolimpaa oli se, että kuntosali oli rakennettu vanhaan väestönsuojaan”, viestitti Warholm, joka ei kotimaassaankaan kaihda askeettisia ja jopa karuja harjoituspaikkoja.

Tiistaina hän oli jo laskeutunut Teneriffalle kahden viikon harjoitusleirilleen. Warholm sai seurakseen Kanarialle valmentajansa Leif Olav Alnesin ja tämän toisen valmennettavan, aitajuoksija Amalia Iuelin.

Hallikautensa Warholm käynnistää 2. helmikuuta kotipaikkakunnallaan Ulsteinvikissä nimikkokilpailuissaan, joissa juoksee 400 metrin sileän. Supertähti ei ole vielä päättänyt, kilpaileeko maaliskuun alussa Istanbulissa EM-hallikisoissa, mutta nimikkokilpailunsa ja EM-kisojen välillä hän keskittyy vain harjoitteluun. Istanbulissa ohjelmassa olisi sileä 400 metriä, sillä 400 metrin aidat ei ole hallilaji.

Ulkoratakaudelta Warholmin päätavoite on voitto Budapestin MM-kisoissa. Se tekisi hänestä ensimmäisen pitkien aitojen kolminkertaisen maailmanmestarin.

Haarukassa olisi todennäköisesti jo neljäs mestaruus, jos Warholm ei olisi viime kesäkuun alussa saanut takareisivammaa, josta ei täysin ehtinyt kuntoutua Eugenen MM-kisoihin mennessä. EM-Münchenissä kuukautta myöhemmin hän oli taas kultakunnossa.

Viikinki Karsten Warholmin maaginen läpimurto: 21-vuotias norjalainen voitti ensimmäisen aikuisten arvokisakultansa 2017 Lontoon MM-kisoissa.

Warholmin Tokion finaalissa 2021 juoksema ME-aika 45,94 oli jopa koko olympiakisojen mykistävin tulos. Miehen dominoinnista kertoo paljon, että Warholmin 10:n parhaan kilpailutuloksen keskiarvo on huikea 46,90.

Sitä nopeammin on ylipäätään pystynyt hänen lisäkseen juoksemaan vain kolme miestä eli Rai Benjamin, Kevin Young ja Alison dos Santos.

Lue lisää: Suomalaisia hämmentävä laji­liiton nimi voi joutua pian historiaan

Lue lisää: Annimari Korte aitoi ennätyksensä ja maailmantilaston kärkiajan hallikauden avauksessa

Lue lisää: Wilma Murto ylitti hurjan korkeuden – tulos on ollut parempi vain EM-finaalissa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat