Saga Vanninen valittiin jälleen nuoreksi urheilijaksi, vaikka nappionnistumista ei tullut

Vannisen tavoite ensi kesälle on Espoossa pidettävät alle 23-vuotiaiden EM-kisat.

Saga Vanninen pääsi jälleen juhlimaan Vuoden nuoren urheilijan palkintoa.

12.1. 19:07

Yleisurheilulupaus Saga Vanninen onnistui Urheilugaalassa harvinaisessa tuplassa. Seitsenottelussa kilpaileva Vanninen, 19, palkittiin jo toisena vuonna peräkkäin vuoden nuoren urheilijan palkinnolla.

Tampereen Pyrintöä edustava Vanninen voitti viime kesänä alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden Kolumbiassa. Aikuisten tasolla hän debytoi Münchenin EM-kisoissa, joissa sijoitus oli kymmenes.

Vanninen sanoi palkitsemisen jälkeen, että perustaso parani viime kesänä, mutta toisaalta tulospiikki jäi tulematta.

”Ei tullut yhtä todella onnistunutta ottelua niin kuin toissa kesänä”, Vanninen sanoi.

Ennätys kirjataankin yhä Tallinnassa oteltu 6 271 pistettä. Viime kesänä Vanninen otteli neljästi yli 6 000 pisteen, mutta paras sarja oli hieman Tallinnan noteerausta huonompi 6 193.

Ensi kaudella aikuisten MM-kisoissa kilpaillaan Unkarin Budapestissa. Vannisen katse on kuitenkin kiinnitetty vielä nuorempien kisoihin. Alle 23-vuotiaat kamppailevat Euroopan mestaruudesta ensi kesänä Espoossa ja Vanninen sanoo niiden kisojen olevan vielä ykköstavoite. Aikuisten kisojen aika on myöhemmin.

Vanninen vaihtoi syksyllä valmentajaa. Matti Liimataisen tilalle tuli Jesse Jokinen. Vaihdon aikoihin Vanninen kertoi Suomen Urheiluliiton (SUL) ylläpitämällä yleisurheilu.fi-sivustolla kysyneensä Jokista itse valmentajaksi. Kaksikko tuntee toisensa maajoukkuepiireistä, sillä Jokinen on kymmenottelun lajivastaava SUL:ssa.

”Olen pysynyt koko syksyn terveenä, joten alla on hyvä harjoituskausi. Olemme keskittyneet aika paljon juoksuun. Se on ollut uutta”, Vanninen kertoi.

Vanninen kirjoitti ylioppilaaksi viime syksyn päätteeksi. Lukion päätyttyä aikaa urheilulle on vielä aiempaakin enemmän.

Hallikauden Vanninen aikoo avata parin viikon päästä. Otteluiden osalta suunnitelmana on kisata hallissa pari viisiottelua ja ulkoratakaudella kolmesta neljään seitsenottelua.

”Kyllä se aina oman palautumisensa vaatii, jos haluaa antaa parastaan. Ihan hirveästi ei kilpailuita pysty lisäämään.”

Pääkilpailun lisäksi Vanninen sanoo ensi kaudelle tulostavoitteen.

”Toivon, että ainakin oman ennätyksen pystyisin rikkomaan.”

Vannisen ohella vuoden nuoren urheilijan äänestyksessä kärkikolmikkoon ylsivät keilailija Peppi Konsteri ja moukarinheittäjä Silja Kosonen. Vannisen voitto oli selkeä, sillä hän sai 160 ykkössijaa ja 1 032 pistettä. Toiseksi tulleen Konsterin pisteet olivat 465 ja ykkössijat 48.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat