NHL:n takavuosien tappelija Gino Odjick on kuollut 52-vuotiaana

Gino Odjickin sisko ja pitkäaikainen seura Vancouver Canucks kertoivat suru-uutisesta. Odjickin seurakaverina pelannut Jyrki Lumme sanoo Odjickin olleen ”viimeisen päälle joukkueen jätkä”.

Sadat fanit olivat tervehtimässä sairaalahoitoon joutunutta Gino Odjickia vuonna 2014.

16.1. 7:23

Vancouver Canucksin rakastettu seuraikoni Gino Odjick on kuollut 52-vuotiaana.

Odjick kuoli sydänkohtaukseen.

Odjick kertoi kesällä 2014 kärsivänsä harvinaisesta AL-amyloidoosista, joka vaikeuttaa sydämen toimintaa. Hänellä pelättiin tuolloin olevan elinaikaa jäljellä vain kuukausia tai pahimmillaan viikkoja.

Global News kertoi vuonna 2016, että sydämen toimintakunto oli parantunut 20-prosenttisesta 60-prosenttiseksi.

Odjick kärsi uransa jälkeen myös oireista, jotka olivat seurausta hänen peliurallaan saamista aivotärähdyksistä.

Kovaotteisena hyökkääjänä tunnettu Odjick pelasi NHL:n runkosarjassa yhteensä 605 ottelua, joissa hän teki 137 (64+73) tehopistettä.

Vaativassa ja raskaassa tappelijan roolissa pelanneelle Odjickille tuomittiin jäähyminuutteja peräti 2567. Parhaalla kaudellaan 1993–94 hän teki kuitenkin 16 maaliakin.

”Gino oli viimeisen päälle joukkueen jätkä. Niin epäitsekäs kuin vain voi olla. Parhaimmillaan hän oli yksi liigan kovimmista jätkistä, pitkäaikainen joukkuekaveri”, Canucksin seuralegenda Jyrki Lumme sanoo IS:lle.

Odjickilla oli kova palo kehittyä niin tappelijana kuin varsinaisissa lajitaidoissakin.

”Ensimmäisinä vuosina vanhemmat mestarit myllyttivät häntä aika tavalla. Gino ei ikinä antanut periksi. Draivi oli kauhea molempiin: niin toughiin kuin myös pelilliseen puoleen.”

Jyrki Lumme kuvattuna vuonna 2009.

Odjick oli yksi kaikkien aikojen suosituimmista Canucksin pelaajista, kuten Lummekin toteaa.

Odjick oppi paljon Pavel Burelta. Venäläisestä maalitykistä ja Odjickista tuli erittäin läheiset kaverukset, jotka viettivät paljon aikaa kahdestaan.

”Kun treenien jälkeen jäätiin höntsäilemään ja kikkailemaan, Pavel näytti hänelle kaikennäköistä”, Lumme sanoo.

”Hän oli kova röyhimään, mutta meni myös kiekollisesti eteenpäin joka vuosi.”

Valtaosan urastaan, kahdeksan kautta, Canucksissa pelannut Odjick edusti myös New York Islandersia, Philadelphia Flyersiä ja viimeiseksi Montreal Canadiensia ennen kuin lopetti uransa kevääseen 2002.

Odjick oli juuriltaan algonkin ja syntyi reservaatissa Maniwakin kupeessa Quebecissä.

The Province kertoo, että Odjickilla oli kahdeksan lasta ja viisi siskoa.

Odjick oli yhä viimeisinä vuosinaan aktiivisesti mukana Canucksin alumnitoiminnassa kuten Lummekin.

He näkivät usein Vancouverin kotiotteluissa ja alumnin tapahtumissa.

”Gino oli tosi aktiivisesti mukana.”

”Viimeiset yhdeksän vuotta olivat tietysti aika rankkoja. Toivon ja uskon, että hänellä oli siinä hyviäkin hetkiä. Hänellä oli hyvä huumori, vaikka sairaus oli kova.”

Odjick eli huomattavasti pidempään kuin mitä lääkärit kesällä 2014 pelkäsivät.

”Se osoittaa, millainen taistelija hän oli.”

”Mekin kävimme aikoinaan Ginoa katsomassa sairaalassa. Silloin sanottiin, että voi olla vain päiviä elinaikaa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat