Valmentaja teki huiman ennustuksen Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin tulevaisuudesta – ”He ovat yksi Euroopan parhaista”

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis ovat nousseet määrätietoisella työllä kohti Euroopan kärkeä jäätanssissa. Espoossa alkavissa EM-kisoissa pari kamppailee jopa pronssista. ”Parhaat vuodet ovat vasta edessä.”

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis haluavat menestyä kotiyleisön edessä taitoluistelun EM-kisoissa Espoossa.

25.1. 2:00 | Päivitetty 25.1. 7:06

Neljä vuotta menee äkkiä, mutta taitoluistelun tapaisessa lajissa odottavan aika on pitkä.

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kilpailivat edellisen kerran Euroopan mestaruuskisoissa vuonna 2019. Vuonna 2020 Turkkila toipui jäällä sattuneesta loukkaantumisesta ja 2021 EM-kisat peruttiin.

Vuosi sitten pari oli lähdössä EM-jäille Tallinnaan, mutta Turkkilan koronatestitulos oli positiivinen, vaikkei hänellä ollut oireita.

”Se oli ihan hirveätä, kun mieli teki kisoihin, mutten voinut lähteä”, Turkkila muistaa harjoitusten jälkeen Espoon Metro-areenassa, jossa kilpaillaan taitoluistelun EM-mitaleista.

Perjantaina suomalaispari kilpailee samassa hallissa jäätanssin rytmitanssissa. Parin EM-ohjelmassa on sambaa ja rumbaa.

Lauantaina vuorossa on vapaaohjelma, jossa pari luistelee Franz Schubertin musiikin tahdissa.

”Kotikisoissa luisteleminen on ainutlaatuinen tilaisuus. Näitä ei tulee eteen joka vuosi. Otetaan kaikki irti tästä mahdollisuudesta”, Turkkila sanoo.

Etukäteisarvioissa Turkkila ja Versluis kamppailevat jopa EM-pronssista. Marraskuussa Espoossa käydyissä gp-kisoissa pari oli kolmas. Vapaatanssi toi parille kokonaiskilpailun ennätyspisteet 191,79.

Lokakuussa pari oli niin ikään kolmas kansainvälisessä Finlandia Trophyssä, joka sekin kisattiin Espoossa. Kolmas kolmas sija kolmansissa luistelukisoissa Espoossa olisi sitten jo kova juttu.

”Yleisöstä on varmasti hyötyä ja saamme siitä energiaa”, Versluis sanoo.

SM-kisoissa joulukuussa pari tanssi 201,54, mutta niitä ei lasketa kansainvälisiksi ennätyspisteiksi.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sijoittuivat seitsemänneksi gp-kisoissa Ranskassa marraskuussa 2022.

Espoossa suomalaispari oli paras eurooppalainen. Edellä oli kanadalainen ja amerikkalainen pari, mutta he eivät kisaa EM-jäällä.

”Ranskalainen, tŝekkiläinen ja liettualainen pari”, Turkkila luettelee pahimpia pronssimitalin kilpakumppaneitaan Espoossa.

Kansainvälisen luisteluliiton rankinglistalla Versluis ja Turkkila ovat eurooppalaisten parien joukossa tällä kaudella neljäntenä.

Ykkösenä on brittipari Lilah Fear/Lewis Gibson. Sitten tulevat italialaiset Charléne Guignard ja Marco Fabbri ja ranskalaiset Loïsia Demougeot ja Théo le Mercier. Ranskalaispari on eri kuin suomalaisten pronssiuhka.

”Vielä ei olla huipputasolla, vaikka kotikisoista uskalletaan jo odottaa hyvää sijoitusta. Materiaalia työstetään koko ajan”, 28-vuotias Versluis sanoo.

Samanikäinen Turkkila seurasi ensi kerran Suomessa pidettyjä lajin EM-kisoja jo vuonna 2009. Hän oli katsomossa myös, kun Helsingissä kisattiin seuraavan kerran EM-tasolla vuonna 2017.

Turkkila ja Versluis ovat entisiä yksinluistelijoita. Jäätanssissa he löivät hynttyyt yhteen vuonna 2016. Siihen asti kumpikin oli luistellut yksin. Molemmat voittivat Suomen mestaruudet samana vuonna 2014.

Ensimmäinen koeluistelu oli helmikuussa 2016 Pirkkolan jäähallissa Helsingissä, minkä jälkeen yhteistyö alkoi rullata.

Vuonna 2019 pari oli EM-kisoissa yhdestoista. Sama sija tuli viime vuonna MM-kisoista. Helmikuussa 2022 pari oli 15. olympiajäällä Pekingissä.

”Viime kausi oli olympiakisojen takia poikkeuksellisen raskas. Sitä ennen piti selvittää vielä olympiakarsinta”, Turkkila sanoo.

”Mennään tunteella ja antaumuksella. Vaikka paljon tehdään toistoja, tärkeintä on tunne, ettei vaan tehdä sitä samaa koko ajan.”

Tästä kaudesta ei välttämättä tule sen helpompi. Kahden kuukauden päästä edessä on MM-kisat Japanissa. Suomen toinen ja lupaava jäätanssipari Yuka Orihara–Juho Pirinen saa odottaa vielä vuoroaan.

”Täytyy lähteä siitä, että meillä edessä on vasta parhaat vuodet”, Turkkila sanoo.

Italialainen valmentaja Maurizio Margaglio sanoo, ettei hän näe rajoja, kuinka pitkälle hänen valmentamansa pari voi kehittyä.

”He ovat yksi Euroopan parhaista. Juulia ja Matthias ovat hyviä esittäjiä ja luistelijoita. He rakentavat koko ajan nimeään tuomareiden papereissa ja silmissä, mikä on olennaista arvostelulajissa.”

Susanna Rahkomo ja Petri Kokko tekivät aikanaan vastaavan pitkän työn jäätanssissa. Pari voitti EM-pronssia vuonna 1993. Rahkamo täytti kuukauden päästä 28 vuotta eli oli samanikäinen kuin Turkkila ja Versluis.

Vuonna 1995 Rahkamo/Kokko voittivat EM-kultaa ja MM-hopeaa.

Espoossa Suomella on edustajat myös naisten ja miesten kisoissa. Naisissa Suomea edustaa 16-vuotias ensikertalainen Janna Jyrkinen, joka odottaa EM-kisoja innolla.

"Haluan nauttia luistelusta kotiyleisön edessä täysillä.”

Kokenut Valtter Virtanen, 35, luistelee jo viidensissä EM-kisoissaan, joissa hän oli viime vuonna 19:s.

Virtanen toipui EM-kisoihin sitkeästä flunssasta. Kisaamisen sairastelun ei pitäisi vaikuttaa.

”Kukapa ei olisi ollut tänä talvena kipeänä. Olen joutunut ottamaan nyt enemmän lepopäiviä kuin 15 vuoden aikana flunssasta yhteensä. Nyt harjoitteluni on kuitenkin jo normaalimpaa”, Virtanen sanoo.

Lue lisää: Pakoon lähtenyt Kyrylo Marsak tiesi Suomesta vain yhden asian – täällä asuu maailman onnellisin kansa

Lue lisää: Janna Jyrkinen nousi Suomen parhaaksi – eikä hänen tarvitse reissata enää Helsinkiin

Lue lisää: Suomen jäätanssipari nousi kolmen joukkoon: ”Lapsesta asti olen ajatellut, että olisipa hienoa voittaa gp-mitali”

Fakta

EM-taitoluistelu 2023

  • Keskiviikko 25. tammikuuta. Klo 13.15 pariluistelun lyhytohjelma. Klo 16.45 avajaiset. Klo 17.35 miesten lyhytohjelma.

  • Torstai 26. tammikuuta. Klo 13.15 naisten lyhytohjelma. Klo 19.25 pariluistelun vapaaohjelma.

  • Perjantai 27. tammikuuta: Klo 13.15 jäätanssin rytmitanssi. Klo 18 miesten vapaaohjelma.

  • Lauantai 28. tammikuuta: Klo 13 naisten vapaaohjelma. Klo 18.30 jäätanssin vapaatanssi.

  • Sunnuntai 29. tammikuuta: Klo 15.30 loppunäytös.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat