Jyväskylä
Petter Kukkosella on vielä paljon työsarkaa jäljellä, mutta nyt 41-vuotiaana hän on jo tehnyt eräänlaisen testamenttinsa tähänastiselta valmennusuraltaan.
”Kai sitä niin voi sanoa”, huomauttaa Kukkonen, joka ilmoitti vuosi sitten kesken Pekingin olympiakisojen, ”että minä en valmenna ikinä enää ketään”.
Kukkonen valmensi Suomen yhdistetyn maajoukkuetta vuodet 2012–2022. Sitä ennen hän toimi Viron yhdistetyn maajoukkueen päävalmentajana.
Suomi jäi Pekingin koronapandemian sulkemissa olympiakisoissa ilman odotettua yhdistetyn mitalia. Se oli iso pettymys Kukkoselle.
Paluukoneessa Pekingistä hän otti pienet kännit eikä koskenut kotonaan kahteen päivään matkalaukkuihinsa.
”Aavistin, että vuosi 2022 oli viimeinen valmennusvuoteni. Tunsin väsymystä, kun olin elänyt kauan kuplassa”, Kukkonen sanoo.
”En mennyt burnoutin puolelle. Sinne olisin mennyt, jos olisin vielä jatkanut. Jäin oikealla kohdalla syrjään. Oli korkea aika vaihtaa tuoreisiin voimiin. Minulla ei olisi energiaa enää riittänyt.”
Kuplalla Kukkonen tarkoittaa huippu-urheilun valmennuksen, kilpailujen ja urheilijoiden ympärille tullutta tilaa, johon ulkopuolisilla ei välttämättä ole asiaa.
Kukkonen oli jo menettänyt yhden tärkeän perhesuhteen eikä halunnut kokea sitä toista kertaa varsinkin, kun kotona on kohta seitsemän vuotta täyttävä poika.
Siksi päätös lopettaa valmentaminen oli helppo. Kukkosen tuntien taitaa olla kuitenkin parempi puhua valmentamisen väliaikaisesta hyllyttämisestä kuin kokonaan lopettamisesta.
Valmentaja Petter Kukkonen (oik.) onnitteli Eero Hirvosta Lahden maailmancupin kakkossijasta tammikuussa 2017.
”Ei voi tietää, mistä itsensä löytää. Nyt on hyvä hetki ottaa happea ja nähdä nuoremman pojan kasvavan. Moni asia selkeytyy, kun pitää taukoa. Joskus haluan valmentaa, oli se sitten mikä laji tahansa. Olisin viisaampi ja valmiimpi.”
Kukkonen valmentaa yhä jyväskyläläistä Eero Hirvosta. Tällä viikolla alkavissa MM-hiihdoissa entinen päävalmentaja pääsee kommentoimaan suojattinsa suorituksia. Kukkonen toimii kisoissa Ylen yhdistetyn asiantuntijana.
Uusi siviilityökin alkoi joulukuussa, kun Kukkonen sai vuoden pestin projektipäällikkönä Laajavuoren alueen ja mäkikeskuksen kehityshankkeessa.
””Ketään ei kiinnosta minun tekoni, vaikka ääni kuuluu voimakkaana.”
Kesällä 2021 hän oli alkanut purkaa tuntojaan ja tuntemuksiaan kirjaa varten. Kirjoittaminen oli hänelle paras tapa käsitellä asioita kuplassa ja kuplan ulkopuolella.
Kirjoitustyön prosessina syntyi tiistaina julkaistu Pettymyksen anatomia (Docendo), jota Kukkonen ei kuitenkaan pidä elämäkertana eikä valmennuskirjana.
”Ketään ei kiinnosta minun tekoni, vaikka ääni kuuluu voimakkaana. Enemmän halusin kertoa tuntemuksistani ja ilmiöistä.”
Vuonna 2020 kirjallisesti lahjakkaalta Kukkoselta ilmestyi antiikkiin sijoittuva romaani Oliivipuut eivät koskaan kuole. Valmiina on myös jatko-osa.
Kukkonen käy läpi päävalmentajan uralleen mahtuneet arvokisat kolmine olympialaisineen vuosina 2014, 2018 ja 2022.
MM-kisoissa Kukkonen valmensi Suomen yhdistetyn hiihtäjiä neljä kertaa. Menestystä odoteltiin jo Lahden MM-hiihdoista vuonna 2017, mutta Ilkka Herola ylsi hopealle vasta 2021 Obersdorfissa.
Ilkka Herola juhli voittamaansa hopeamitalia Obersdorfin MM-kisojen palkintojenjaossa helmikuussa 2021.
MM-hopea oli herkkä hetki myös Kukkoselle:
”Kaikki yhdeksät vuodet ja työtaakat ja pettymykset ja isän kuolemat ja ilot ja surut vuotivat lävitseni, kun huidoin ja pompin hallitsemattomasti pitkin tannerta. Se oli siinä, olimme onnistuneet”, Kukkonen kertoo kirjassa.
Erityisen pettynyt Kukkonen oli kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n toimintaan. Kukkonen keräsi yhdessä itävaltalaisen Falko Krismayrin kanssa todisteita, että maat venyttivät sääntöjä virallisia kehonmittoja otettaessa.
Puvun haarakiilaa pudotettiin alaspäin erilaisilla vippaskonsteilla, jotta hyppyä kannatteleva pinta-ala kasvaisi ja lennot pidentyisivät.
Kukkonen toi epäilynsä myös julkisuuteen. FIS antoi hänelle varoituksen epäurheilijamaisesta käytöksestä. Krismayr vastasi Suomen yhdistetyn maajoukkueen mäkihyppyvalmennuksesta.
Kirjassa Kukkonen kertoo tapauksesta, jossa hän ja Krismayr aloittivat oikeustoimet kansainvälistä hiihtoliittoa vastaan vain kuukautta ennen Pekingin olympiakisoja.
Juristien mukaan parivaljakon toimittama aineisto oli sen verran räjähdysherkkää, ettei siitä voinut hiiskua kenellekään.
Tavoitteena oli kohdistaa mäkihyppypukujen tarkastajien yllätysrynnäkkö tammikuun loppuun ja Seefeldin maailmancupin yhteyteen, koska Itävallassa kilpailumanipulaatio on ankarasti kiellettyä.
””Pelättiin huonoa julkisuutta ja yhteistyökumppanien reaktioita. Siinä mielessä vähän sairas tilanne.”
Hanke kariutui. Syynä oli, ettei Innsbruckin syyttäjänvirastolla ollut riittävästi aikaa perehtyä jutun kiharaiseen kokonaiskuvaan, joka tulisi purkautuessaan aiheuttamaan kansainvälisen hälyn, etenkin kun olympialaiset jo kolkuttivat ovella.
Kirjan mukaan oikeudellinen koekierros maksoi 9 000 euroa, jonka Krismayr maksoi omasta pussistaan.
Kukkosta harmittaa, että tiukassa paikassa ei löytynyt apua muiden pienten maajoukkueiden valmentajilta, vaikka sitä luvattiin.
”Pelättiin huonoa julkisuutta ja yhteistyökumppanien reaktioita. Siinä mielessä vähän sairas tilanne. Tervettä ei ole sekään, että FIS halusi itse tutkia omaa asiaansa, ei neutraalitaho.”
Tilanne olisi sama, jos Suomen hiihtoliitto olisi itse tutkinut Lahden MM-hiihtojen dopingskandaalia vuonna 2001. Pukukikkailua Kukkonen vertaa välinedopingiin.
Kukkonen kirjoittaa lennokkaasti ja Pettymyksen anatomiassa on paljon asiaa. Kiinnostavana yksityiskohtana hän nostaa esiin yhdistetyn tulevaisuuden, jonka Kukkonen näkee epävarmana.
Uhkakuvana on, että yhdistetty menettää asemansa olympialajina vuonna 2030. Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) ei ottanut naisten yhdistettyä vuoden 2026 olympiakisoihin.
”KOK:n mukaan FIS:n pitää kasvattaa pitää kasvattaa kiinnostavuutta ja osanottajia. Lopulta tasa-arvo ei ollutkaan se pointti, vaan raha.”
Kukkosen mukaan menestyvät maat vartioivat FIS:ssä mustasukkaisesti omia etujaan.
Tämä on yksi syy, miksi yhdistetyn kaltainen laji ei pääse kehittymään, vaan se ohjautuu näiden vanhojen maiden mukaan.
Kukkosen toisessa suosikkilajissa ampumahiihdossa tilanne on täysin toisin päin.
”Ampumahiihdossa kansainvälinen liitto (IBU) tukee ja auttaa pieniä maita, jotta sieltä tulee uusia kilpailijoita.”
Yhdistetyn hiihdon Val di Fiemmen MM-kisoihin lähtevä maajoukkue kertoi tunnelmistaan tiedotustilaisuudessa helmikuussa 2013. Vasemmalla maajoukkueen päävalmentaja Petter Kukkonen sekä urheilijat Ilkka Herola, Jim Härtull, Eetu Vähäsöyrinki ja Janne Ryynänen.
Suomalaiseen urheilujärjestelmään Kukkonen kaipaa linjakkuutta.
”Kuka suomalaista urheilua oikein johtaa, opetusministeriö ja olympiakomitea? Mikä on kuningastavoite? Ne puuttuvat ja niitä pitää terävöittää. Suomessa 1,5 miljoonaa ihmistä tekee työtä urheiluseuroissa, mutta suunta puuttuu. On vain malleja ja tilkkutäkki. Suomessa ei ole onnistuttu tiedolla johtamisessa”, Kukkonen sanoo.
Esimerkkinä Kukkonen pitää lasten liian aikaista lajivalintaa.
”Tutkimusten mukaan lapset tekevät Suomessa lajivalinnan yhdeksänvuotiaina, ja tie urheiluseuroista ulos alkaa jo yhdentoista vuoden iässä. Tämä on erityisen huolestuttavaa lastemme tulevaisuuden kannalta. Esimerkiksi Norjassa lajivalinta tapahtuu vasta 15-vuotiaana.”
Kukkosen nuorin poika Oskar on jo ottanut ensimmäisiä askeleitaan mäkihypyssä Laajavuoren hyppyrissä Jyväskylässä. Toistaiseksi mäkihyppy on vielä kiva harrastus.
Lopuksi Kukkoselta pitää kysyä, kuinka pettynyt hän oikeasti oli aikaansa päävalmentajana? Jäikö katkeruutta?
”En koe katkeruutta. Harmittaa, että olisi voitu löytää vielä yksi vaihe lisää menestykseen. Voi jäädä maku, että päävalmentajan työ oli täynnä pettymyksiä. Ei pidä paikkaansa. Se oli hienoa aikaa.”
Petter Kukkonen: Pettymyksen anatomia. Docendo. 319 s.