Jokerien hallisotkussa on ainakin yksi iso häviäjä

Espoossa pelaaminen ei olisi ongelma Jokereille, mutta se olisi sitä yhdelle kilpailijalle, kirjoittaa Janne Oivio.

Jokerit haluaa pelata ensi kaudella jääkiekon Mestistä.

19.1. 7:00

Jokerien paluuta kiekko­kaukaloihin puuhaava Team Jokerit Oy tiesi hyvissä ajoin, mihin mennessä Helsingin jäähallista olisi pitänyt hakea pelipaikkaa.

Takaraja oli syyskuun loppuun mennessä, mutta tiettävästi Joel Harkimon porukka sai keskustelu­yhteyden kunnolla auki vasta viime viikolla.

Niin kuumeisesti Team Jokerit siis jahtaa haltuunsa tai pelipaikakseen entistä Hartwall-areenaa, että muut asiat jätettiin sivuseikaksi.

Saavutus sekin. Kuten Jokerien ikifani Pave Mähönen totesi IS:lle maanantaina, että jos porukalla on varaa ostaa areena, eikö sillä olisi jälkijättöisesti varaa maksaa jäähallin vuorojen peruuntumisesta aiheutuvat mahdolliset sanktiotkin?

Paven viesti oli yksinkertainen: olisiko kannattanut varautua?

Nyt Jokereita uhkaa kiertolaiselämä ensimmäisellä Mestis-kaudella, jos pelilupa edes irtoaa.

Mestis-tasoisia halleja löytyy ainakin Espoosta ja Vantaalta. Tapiolassa sijaitsevan Metro-areenan käytöstä Jokerit on käynyt neuvottelujakin.

Kun kyselin asiaa jokerifaneilta, heille tietenkin tärkeintä oli Jokerien paluu kaukaloon – ei niinkään se, missä Mestistä pelataan. Halliasiat saa ojennukseen ajan kanssa.

Hyvä juttu ”Jollelle”, siis. Mutta jos Jokerit päätyy pelaamaan ottelunsa Mestiksessä kokonaan tai osittain Espoossa – tai Vantaalla – häviäjiäkin yhtälössä piisaa.

Nimittäin ne seurat, jotka kutsuvat kyseisiä halleja kotiareenoikseen, Kiekko-Espoo ja Kiekko-Vantaa.

Kiekko-Espoo on näistä kahdesta häviäjästä olennaisempi, koska seura tavoittelee paikkaa SM-liigaan aivan siinä missä Jokeritkin. Kiekko-Vantaa taasen pitää ymmärtääkseni katseet toistaiseksi Mestiksessä. Ei tilanne olisi heillekään riemunkiljahdusten arvoinen.

Entinen Hartwall-areena seisoo edelleen tyhjillään.

Muistan sen ajan 1980–90-luvuilla, kun Kiekko-Espoo rakensi edellisen kerran toimintansa pohjaa. Lähtökohta liigapeleille syksystä 1992 lähtien ei ollut ihanteellinen.

HIFK ja Jokerit olivat jo ehtineet vallata espoolaisten mielet ja sydämet moneen kertaan vuosikymmenten varrella, ennen kuin koko Kiekko-Espoota oli olemassakaan.

Harvassa ovat ne seurat, jotka joutuvat taistelemaan elintilasta omassa kotikaupungissaan.

HIFK alkoi kärkkyä uudelleen espoolaisen jääkiekon raadolla niihin aikoihin, kun Blues taisteli olemassaolostaan. Näkyvät mainoskampanjat Metro-areenan liepeillä eivät varmastikaan olleet sattumaa – eikä mainostamisen jatkuminen sen jälkeenkin, kun Espoossa ei enää liigakiekkoa pelattu.

Toisin kuin vaikkapa NHL:ssä, Suomessa saa ymmärtääkseni tulla mainostamaan kilpailijan ”alueelle”, joten IFK ei tee mitään väärin. Kisailu pitääkin jossain määrin kestää.

Jos taas kirjaimellisesti omiin nurkkiin tulee pelaamaan suora kilpailija eli Jokerit Mestiksessä, silloin puhutaan isommasta ongelmasta. Jokerit ei kadonnut kuin vuodeksi, ja sen juuret ympäri Etelä-Suomen ovat syvemmällä muutenkin.

En epäile hetkeäkään, etteivätkö narripaitojen Mestis-ottelut vetäisi Espoossakin lehtereille enemmän väkeä kuin kotikaupungin oman joukkueen.

Tämä olisi luonnollisesti noloa Kiekko-Espoolle. Isompi ongelma silti olisi se, että kilpailu seuraavasta fanisukupolvesta saapuisi kirjaimellisesti omalle porstualle.

Oma vika, joku voi sanoa. Seura ei omista hallia, joten ei se voi Jokereiden pelaamista siellä estääkään. Hallia pyörittävien tahojen homma taas on takoa rahaa, ei miettiä kenenkään tunteita.

Nykymuotoinen Kiekko-Espoo on joutunut aloittamaan kannattajakuntansa rakentamisen pitkälti pohjakerroksesta asti uudelleen.

Toisin kuin yleinen ”viisaus” tietää, ei ongelma tänä päivänä enää ole Espoon hajanaisuus tai eriytyminen eri lähiöihin. Koko ajan yhteen kasvavassa kaupungissa alkaa olla jo useita sukupolvia, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet siellä.

Vuonna 2018 perustettu uusi Kiekko-Espoo on pelannut Mestiksessä syksystä 2020.

Ongelma on, että espoolaiset kiekkoihmiset eivät ole osanneet vaalia minkäänlaista seurakulttuuria. Kiekko-Espoo rakensi oman juttunsa 1984–99.

Syystä tai toisesta seura brändättiin uudelleen Bluesiksi, ja Jussi Salonojan aikakausi alkoi.

Kun nimi, värit ja kaikki seuran ympärillä meni uusiksi, se vieraannutti monia. Ja juuri, kun Blues taas oli alkanut saada kaupungin komeasti otteeseensa kiitos menestyksen kaukalossa ja hyvän juniorityön 2010-luvulla, sen annettiin kylmästi kuolla.

Salonojan tilalle tuoma Espoo United oli raskas välivaihe. Se ehti antaa monille toivoa, mutta katosi kahdessa vuodessa.

Toisin sanoen alle 40 vuodessa kolmeen eri nimeen, väriin ja identiteettiin pukeutunut yritelmä halusi vallata kaupunkilaisten sydämet. Jokainen yritelmä kuoli pois.

Kun Kiekko-Espoo aloitti uuden taipaleensa 2018, jäi moni kannattaja kotiin. Takana oli liian monta pettymystä – eikä 1999 kartalta kadonnut K-Espoo tuntunut nuoremmalle polvelle omalta seuralta.

Mikään tästä ei luonnollisesti ole Jokerien ongelma. Kun seura palaa pitkän tauon jälkeen Suomeen pelaamaan, se tarvitsee uusia ystäviä. Tärkeintä on saada operaatio käyntiin ja kaukaloon. Jos siinä tulee vähän sivullisia uhreja, se on muiden ongelma.

Samasta liigapaikasta kilvoittelevien seurojen nokitellessa paikasta auringossa Kiekko-Espoota uhkaa jääminen kakkoseksi – omassa kotikaupungissaan.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat