Hallikiistan anatomia: Ihmiset kiinnostuivat luonnosta ja se yllätti Helsingin päättäjät

Luistelun megahallin kohtalossa on tarjolla lähinnä huonoja ratkaisuja, kirjoittaa HS:n urheilutoimituksen uutistuottaja Tero Hakola.

Havainnekuva kertoo miltä Myllypuroon kaavailtu jääurheilukeskus näyttäisi.

21.1. 11:00 | Päivitetty 21.1. 19:06

Taitoluisteluliiton ja Suomen Luisteluliiton yhteishanke suuren jääurheilukeskuksen rakentamiseksi Helsinkiin on pienen myrskyn silmässä.

Tilanne on sen verran hankala, ettei hyviä ratkaisuja ole oikein tarjolla.

Helsingin liikunta- ja vapaa-ajan lautakunta päätti tiistaina tiukan äänestyksen jälkeen, että Myllypuron Matokallio ei ole sopiva paikka suurelle jääurheilukeskukselle, koska sen tieltä jouduttaisiin tuhoamaan seudun asukkaille tärkeää lähiluontoa.

Lautakunnan mukaan tonttivarausta ei pidä jatkaa. Se totesi myös, että hallia tarvitaan, ja että sille pitäisi etsiä toinen tontti.

Tällä tietoa ainoa mahdollinen paikka löytyy Vuosaaren liikuntapuistosta.

Vuosaaren soveltuvuudesta megahallille ei ole kuitenkaan täyttä varmuutta. Kaavamuutos vaatisi lisäselvityksiä, jotka voidaan käynnistää, mikäli luisteluliitot kiinnostuvat alueesta.

Myöskään Matokallion säilymisen puolesta kampanjoivat eivät voi huokaista helpotuksesta, sillä liikunta- ja vapaa-ajan lautakunnan päätös vaatii kaupunginhallituksen siunauksen.

Siellä on luvassa tiukka vääntö. Asia voi kääntyä uuteen asentoon eli suunnitteluvaraus voi saada jatkoa.

Oikeastaan varmaa vain on, että projektissa on useita potentiaalisia häviäjiä.

Mikäli kaupunginhallitus tulee toisiin ajatuksiin ja Myllypuron hallihanke etenisi, se on iso takaisku metsän puolesta taisteleville ihmisille.

Hankkeen toteutuminen ei olisi myöskään pelkkää posia urheiluväelle. Luistelijat saisivat hallinsa, mutta myös hankkeen vastustajien kiukun niskaansa.

Hallin sijoittaminen Vuosaareen ei innosta luisteluliittoja. Paikkakin on syrjäisempi.

”Vuosaari ei ole ratkaisu. Viivelähtö kestää liian monta vuotta”, Suomen Luisteluliiton hallituksen jäsen Mika Kulmala tiivisti ajatuksensa Twitter-viestissään.

Vuosaaressa valmista tonttia ei ole olemassa, eikä tietoja paikallisten reaktioista. Se voi olla positiivinenkin.

Tosin Matokalliossakaan tuskin tapahtuisi mitään aikoihin, vaikka kaupunginhallitus puoltaisi luistelijoiden tonttivarauksen jatkamista. Mikäli rahoitus varmistuisi, edessä olisi vuosien valituskierre. Hallin avajaisiin on pitkä matka joka tapauksessa.

Luisteluliittojen harmi on kuitenkin helppo ymmärtää. Jääurheilukeskuksella on nyt valtion tuki ja tietty momentum.

Hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmassa, jossa sille on varattu yhteensä 2,75 miljoonaa euroa seuraavalle neljälle vuodelle.

Kun uusia mutkia tulee, iso projekti muuttuu helposti ikuisuushankkeeksi ja elämäntyöksi.

Lisäksi liitot ja rakennusyhtiö ovat käyttäneet hankkeen suunnitteluun jo noin puoli miljoonaa euroa. Ei ihan mitätön summa urheilujärjestöjen tileissä.

Matokallio on sikäli sopiva paikka luisteluareenalle, että naapurissa on Roihupellon metrovarikko, Myllypuron jäähalli, liikuntapuisto ja Itäkeskuksen kouluja.

Myllypuro on ollut ehdolla luisteluhallin paikaksi pitkään ja siellä on rakentamisen mahdollistava kaava vuodelta 2006.

Helsingin päättäjät ovat myös tienneet koko ajan, että tontin läheisyydessä on ihmisten koteja ja niitä on rakennettu vuosien varrella lisää.

Asukkaillakin olisi pitänyt olla pitkään tiedossa, että alueelle on suunniteltu jääurheilukeskusta. Mitään yllättävää ei ole tapahtunut. Paitsi se, että ihmiset ovat alkaneet arvostamaan luontoa aiempaa enemmän.

Jääareenan kiemurat uhkaavat Helsingin mainetta urheiluhankkeiden kumppanina. Ja jos halli lopulta rakennetaan Myllypuroon, päättäjät jyräävät paikallisten mielipiteen.

Oikaisu 22. tammikuuta kello 16.30: Myllypuron jääurheilukeskus on opetus- ja kulttuuriministeriön perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmassa, mutta sille ei ole myönnetty vielä tukea, kuten jutussa aiemmin väitettiin.

Lue lisää: Luisteluliitot tyrmistyivät Myllypuro-päätöksestä, Paavo Arhinmäki vastaa väitteisiin asenteellisuudesta

Lue lisää: Luistelijoiden megahallia viedään jo Vuosaareen, vaikka paikan soveltuvuudesta ei ole mitään takeita

Lue lisää: Tampere ja Kauhajoki näyttävät suuntaa, kun Helsingissä ihmetellään

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat