HIFK on saanut draivin päälle, mutta käynnistyikö kiri liian myöhään?

HIFK kaatoi HPK:n ja nousi kymmenen joukkoon sarjataulukossa. Neljän peräkkäisen tappion sarja kuitenkin ankkuroi seuran perunakellariin, josta näyttää olevan työlästä kivuta ulos, kirjoittaa Heikki Miettinen.

HIFK:lla oli vaihteeksi syytä hymyyn, kun HPK kaatui kotiyleisön edessä.

20.1. 21:17

Näin juhlia pitääkin viettää. Helsingin IFK kaatoi kiekkoliigassa HPK:n maalein 4–1 eikä pitänyt katsojia turhassa jännityksessä.

Ja oli merkki-iltaan syynsäkin. Helsingin IFK juhlii komeasti 125-vuotista taivaltaan. Näin korkean iän saavuttamiseen ei riitä yksi juhlaottelu, vaan niitä tarvitaan kolme.

Syksyllä seura juhli ensimmäisen kerran Ässät-pelissä. HPK:ta vastaan tulivat vuoroon toiset kekkerit ja myöhemmin vielä kolmannet.

Perinteet ja niiden kunnioittamisen IFK osaa kenties paremmin kuin mikään muu seura Suomessa. Sopi hyvin illan teemaan, että seuran mestarijoukkue vuodelta 1983 istui katsomossa.

Oli itseoikeutettua, että puolustaja Pertti ”Pepe” Lehtonen pudotti avauskiekon. Hieno osoitus mestaruuden ratkaisseelle pelaajalle, joka pitää hallussaan monia seura­ennätyksiä.

On hyvä, että IFK järjestää kekkereitä runkosarjan aikana. Voitosta huolimatta piilee vaara, ettei keväällä enää pelata Stadin jäähallissa.

Hyvien bileiden jälkeen näyttää vähän paremmalta. HIFK ohitti HPK:n sarjataulukossa ja livahti kymmenen joukkoon. Viimeinen pudotuspeliviiva jäi alapuolelle.

Katsomossa istui entisiä staroja, mutta riitti tähtiä kaukaloonkin. Kristian Vesalainen oli yksi illan ratkaisijoista. Maali ja kaksi syöttöpistettä olivat takeena. Lähes samaan sarjaan kuuluivat Juha Jääskä, Iiro Pakarinen ja voittoja torjuva Roope Taponen.

HIFK tasapainoilee yhä niin vaarallisesti pudotuspeliviivan tuntumassa, että sitä voi verrata haurailla kevätjäillä kävelyyn. Parikin peräkkäistä tappiota, ja perään kuuluu molskahdus.

HIFK alkoi kyntämisen kauden avausottelun jälkeen. Neljän peräkkäisen tappion sarja ankkuroi seuran perunakellariin, josta näyttää olevan työlästä kivuta ulos.

Tappara ja HIFK ovat Liigan klassikkoseuroja. Suurseurojen vertailu antaa hyvän kuvan siitä, miten kausi on edennyt.

Kymmenen kierroksen jälkeen IFK ja Tappara olivat sijoilla kymmenen ja 12. Molemmilla oli koossa 12 pistettä, mutta IFK tamperelaisia edellä.

Seuraavan kymmenen kierroksen aikana Tappara oli noussut sarjassa neljänneksi ja IFK valunut sijalle 12.

Ja vihdoin 30 kierroksen kohdalla eli runkosarjan puolivälissä Tappara oli Liigan kärjessä ja IFK edelleen sijalla 12.

IFK:n kehittymistä joutuu katsomaan isolla suurennuslasilla. Ei riitä, että menee eteenpäin, kun on otettava pitempiä loikkia kuin muut. Takamatka teettää ylimääräistä työtä.

Ennen HPK:n kohtaamista IFK oli kahminut pisteitä seitsemästä peräkkäisestä ottelusta. Vauhti oli hyvä, muttei riittänyt nostamaan seuraa 12. sijaa ylemmäs.

Sarja kasvoi kahdeksaan otteluun, ja se lupaa vähän parempaa. Ja onhan IFK:lla pari ottelua rästissä.

Kiri kohti pudotuspelikevättä näyttää olevan vauhdissa, mutta alkoiko ravi liian myöhään? HIFK:n fanit toivovat, että aika riittäisi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat