Ristomatti Hakola hurjan kiri­kamppailun ykkönen – Johanna Matintalo venytti SM-kultaan

Ristomatti Hakola ja Joanna Matintalo kuittasivat sprintin Suomen mestaruudet.

Ristomatti Hakola palasi ladulle ryminällä.

22.1. 13:19

Hiihdon SM-viikonloppu Tampereella huipentui sunnuntaina perinteisen hiihtotavan sprintteihin.

Naisten Suomen mestariksi hiihti hurjan kirikamppailun päätteeksi ykkössuosikki Johanna Matintalo. Hän löi Katri Lylynperän loppukurotuksessa muutaman sentin erolla. Eroa syntyi 0,12 sekuntia.

Pronssin kaappasi Jasmin Kähärä, joka kävi lähes yhtä hurjan kirikamppailun Anne Kyllösen kanssa. Kyllönen jäi niukasti neljänneksi.

Myös miesten kisassa nähtiin armoton voittotaistelu. Ristomatti Hakola rynnisti heti alussa muista karkuun, mutta Joni Mäki ajoi hurjalla lopullaan Hakolan kiinni ja nousi rinnalle loppusuoralla. Vaikeuksien jälkeen kisoihin palannut Hakola piti kuitenkin pintansa.

Hakolan voittomarginaali oli vaivaisen sadasosan verran.

Kolmanneksi hiihti Lauri Lepistö, joka jäi kärkikaksikosta puolitoista sekuntia.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat