Jari Saario pääsi vihdoin aloittamaan hurjan soutu-urakkansa Atlantin yli

Saario soutaa Gran Canarialta Miamiin ja sen jälkeen New Yorkista Lontooseen.

Jari Saario soutaa valtamerisoutuun valmistetulla veneellä.

23.1. 16:09

Palomies Jari Saario on vihdoin soutamassa Atlantin yli kohti Yhdysvaltojen Miamia. Monien vaikeuksien jälkeen Saario pääsi matkaan Gran Canarialta maanantaina kello 13.32.

Saarion yhteyshenkilö Emmi Pärni viestitti HS:lle, että Saario oli ilmoittanut sunnuntaina lähtevänsä matkaan maanantaina, oli tilanne mikä hyvänsä.

Maanantaina kello 16:een mennessä Saario oli edennyt hiukan alle 13 kilometriä keskinopeudella 5,15 kilometriä tunnissa.

Lähtö viivästyi kaikkiaan yli viikon. Muun muassa ongelmat veneen paperien kanssa ja satelliittipuhelimien toimimattomuus siirsivät lähtöpäivää.

”Viimeisimmissä kuvissa on näkynyt iloinen ja hymyilevä mies. Kovahermoinen, ilonsekainen ja helpottunut mies on lähtenyt satamasta”. Pärni toteaa.

Saariolla on soudettavaa Miamiin peräti 7 000 kilometriä. Noin 6 000 kilometrin reitti takaisin kulkee New Yorkista Lontooseen. Yhteen suuntaan matka vie arviolta reilut sata päivää, mutta sääolosuhteilla on aikaan suuri vaikutus.

Jos Saario onnistuu hurjassa soutu-urakassa, hänestä tulee ensimmäinen ihminen, joka on soutanut Atlantin yli edestakaisin.

Lue lisää: Jari Saarion satelliitti­puhelimet eivät toimi, hurjan soutu-urakan alku lykkääntyi taas

Lue lisää: Jari Saario sai ratkaisevan avun ja vene löytyi vihdoin Kanarialta – hurja urakka käynnistymässä

Lue lisää: Palo­mies Jari Saarion pitäisi soutaa Atlantin yli, mutta vene on jumissa Kanarian saarten tullissa: ”Kaikki meni kiinni”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat