Lauri Markkanen jälleen piste­rohmuna – ”hän oli sensaatio­mainen, mikä alkaa olla tavallista”

Markkanen kirjasi viidennessä perättäisessä ottelussa tupla-tuplan.

24.1. 7:26 | Päivitetty 24.1. 9:43

Koripallon NBA:ssa Utah Jazz on voittanut Charlotte Hornetsin pistein 120–102. Utah palasi voittojen tielle hävittyään edellisen ottelunsa viikonloppuna Brooklyn Netsille.

Utahin ykkösnimi oli jälleen suomalaispelaaja Lauri Markkanen, joka heitti ottelussa 25 pistettä. Lisäksi suomalainen rohmusi 11 levypalloa, joista kaikki puolustuspäästä.

NBA-sivuston otteluraportissa kehuttiin Markkasta sanoen, että ”hän oli sensaatiomainen, mikä alkaa olla tavallista”.

Markkanen kirjasi viidennen perättäisen tupla-tuplansa eli hän heitti kaksinumeroisen määrän pisteitä ja otti kaksinumeroisen määrän levypalloja.

Markkanen upotti ottelussa neljä kolmen pisteen heittoa, viisi vapaaheittoa ja kahmi kaikki levypallot puolustuspäässä.

Samalla Markkanen teki jälleen henkilökohtaisen ennätyksen, kun hän pelasi kuudennentoista perättäisen ottelun, jossa hän teki vähintään 20 pistettä.

Markkanen sai peliaikaa 32.23 minuuttia.

”Huomasimme tauolla, etteivät he upottaneet kolmosiaan, joten keskityimme suojelemaan kolmen sekunnin aluetta ja estämään sen, mitä he halusivat tehdä”, Markkanen sanoi NBA:n kotisivujen otteluraportissa.

Jazz käytti tällä kertaa Markkasta paljon sentterinä. Jazz oli pakotettu siihen, kun vaihtoehtoja ei oikein ollut Kelly Olynykin poissaollessa.

NBA-sivuston otteluraportin mukaan Markkasella ei ollut ongelmia Charlotten isojen pelaajien kanssa.

Utah on nyt voittanut tasan puolet tällä kaudella pelaamistaan 50 ottelusta. Joukkue taistelee kiivaasti pudotuspelipaikasta.

Oikaisu 9.25: Markkanen kirjasi viidennen peräkkäisen tupla-tuplansa eli kaksinumeroisen määrän levypalloja ja pisteitä, ei koreja. Täsmennetty millaisilla heitoilla pisteet syntyivät.

Lue lisää: Lauri Markkanen on noussut Utahin fanien ykkössuosikiksi – pysäyttävä hetki sai Lassi Tuovin herkistymään

Lue lisää: Susi­jengin pää­valmentaja yllättyi Salt Lake Cityssä – taksi­kuski hehkutti Markkasen sijaan Möttölää

Lue lisää: NBA herkutteli Lauri Markkasen komeimmilla donkeilla

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat