Jokereiden hakemus oli keskeneräinen – näin Mestis-hanke nyt etenee

Jääkiekkoliiton liittohallitus kokoontuu seuraavan kerran 28. helmikuuta.

Jokerien hakemusta Mestis-paikasta ei käsitelty vielä tiistaina.

25.1. 16:30

Jokerien Mestis-projektin kannalta oleellisin päivä alkuvuonna on maaliskuun loppu, mutta käänteitä voi olla luvassa myös ennen ja jälkeen sitä.

Maaliskuun lopun päivämäärä on oleellinen, koska silloin Mestiksen lisenssihakemuksen pitää olla jätetty.

Jokerien paluu koostuu kahdesta eri käsittelystä. Ensimmäinen, tiistaina käsittelemättä jätetty asia koskee sarjapaikan saamista. Sarjapaikan myöntää Jääkiekkoliiton liittohallitus. Vasta kun Jokereille on myönnetty sarjapaikka, se voi hakea lisenssiä.

Lisenssin puolestaan myöntää Jääkiekkoliiton lisenssikomitea. Lisenssihakemus on yksityiskohtaisempi kuin sarjapaikkahakemus.

Jos Jokerit saa lisenssihakemuksensa jätettyä, niitä aletaan käsitellä lisenssikomiteassa. Yksiselitteistä takarajaa käsittelylle ei ole.

”Tahtotila on, että mahdollisimman nopeasti”, sanoo Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila.

Myöhässä jätetty hakemus on mahdollista joukkueelle, joka nousee Suomi-sarjasta karsintojen kautta. Jokereita tämä vaihtoehto ei Antilan mukaan koske.

Jos Mestis-reitti sulkeutuisi, Suomi-sarja vaihtoehto voisi olla Jokereille vielä mahdollinen, sillä sarjan lisenssihakemukset jätetään myöhemmin.

”Suomi-sarjan osalta lisenssihakemukset jätetään 30. huhtikuuta mennessä”, Antila kertoo.

Tiistaina uutisoitua käsittelemättä jättämistä perusteltiin Jokerien tekemällä arviolla siitä, mitä tietoja ja taustaselvityksiä sarjapaikkahakemukseen vaaditaan.

”Pöytäämisen tarkoitus oli se, että saadaan mahdollisimman konkreettinen hakemus jätettyä, joka menee lävitse. Eli varmistetaan läpimeno. Nyt oli vielä osittain keskeneräisiä asioita, en lähde niitä erittelemään edelleenkään”, Jokerien hankkeessa mukana oleva Jarmo Koskinen sanoi tiistaina.

Liittohallituksen sihteeri Linda Jerjomin viestitti HS:lle, että seuraava liittohallituksen kokous on 28. helmikuuta ja lähtökohtaisesti kokouksia pidetään kerran kuukaudessa.

Poikkeukset suunniteltuihin aikatauluihin ovat silti mahdollisia. Liittohallitus kokoontuu Jääkiekkoliiton toimintasääntöjen mukaan puheenjohtajan kutsusta tai vähintään viiden jäsenen sitä vaatiessa tärkeän asian käsittelemistä varten.

Puheenjohtaja Harri Nummela korostaa Jokerien taustayhtiön roolia asian etenemisestä.

”Avainasia eivät ole kokouspäivät ja kokoustekniset asiat vaan se, että saako Team Jokerit toimintansa sille tasolle, että edellytykset sarjapaikan ja lisenssin myöntämiseen ovat olemassa”, Nummela sanoi tekstiviestivastauksessaan.

Toistaiseksi Jokereilta ei ole saatu julkisuuteen tietoa esimerkiksi suunnitelmasta pelipaikan suhteen. Ilmalassa sijaitseva aiemmin Hartwall-areenana tunnettu halli on pakotteiden vuoksi toistaiseksi pois vaihtoehdoista. Helsingin jäähalliin Jokerit ei puolestaan mahdu eikä tilaa ole Vantaallakaan.

Bluesin kotiareenana toimivan Espoon Metro-areenan toimitusjohtaja Katariina Järveläinen on myöntänyt, että Jokerien kanssa on käyty alustavia keskusteluja.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat