MTV: Venäjän ja Valko-Venäjän osanotto jääkiekon MM-kisoihin on toistaiseksi mahdotonta

Kansainvälinen jääkiekkoliitto ei muuta välittömästi kantaansa, mikäli Kok päättäisi päästää venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat eristyksestä.

Jääkiekon MM-kisat pelattiin viime keväänä Suomessa, ja tänä keväänä Tampere ja Riika jakavat kisaisännyyden.

25.1. 16:59

Kansainvälisen olympiakomitean Kok:n hallitus harkitsee kantaansa venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden sulkuun kansainvälisestä urheilusta, mutta suomalaiset urheilupiirit tuntuvat kannattavan laajalti sulun jatkamista. Kansainväliset lajiliitot päättivät sulusta Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen jälkeen eivätkä ne välttämättä pura sulkua, vaikka Kok muuttaisi suositustaan.

Venäjän tai Valko-Venäjän osallistuminen esimerkiksi jääkiekon tänä keväänä Tampereella ja Latvian Riiassa pelattavaan MM-turnaukseen ei ole edes mahdollista. MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen vahvisti asian keskiviikkona MTV:n uutisille.

”Ei. Ei ole mahdollista. Eikä sellaista ole näköpiirissä, että ne kovin äkkiä pelaisivat kisoissa”, Hietanen kommentoi Venäjän ja Valko-Venäjän mahdollisuuksia päästä MM-turnaukseen.

Hietasen mukaan Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF ei ainakaan automaattisesti muuta kantaansa Kok:n suosituksesta.

”Siitä keskustellaan sitten, jos sellainen aika joskus tulee”, Hietanen sanoi MTV:n uutisille.

Jääkiekon MM-turnaus pelataan toukokuussa.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat