Hiekoitus­sepeli laduilla riivaa hiihtäjiä Suomessa – ”Ihmiset mursivat luitaan siellä”

Laduille kaadettu hiekoitussepeli on hiihtäjien riesana ympäri Suomen. Ansa voi olla jopa hengenvaarallinen.

Hiihtäjä Helsingin Paloheinässä tammikuussa vuonna 2019.

25.1. 18:15

Kuopiolainen Ritva Niesniemi järkyttyi viime sunnuntaina. Hän oli hiihtolenkillä tutuissa maastoissa Kuopion Sammakkolammen laduilla, kun huomasi jonkun ripotelleen ladulle hiekoitussepeliä. Niesniemi kaatui.

Kuopion tapaus ei suinkaan ole ainoa, vaan vastaavanlaisia vaarallisia ilkivaltatapauksia on nähty Suomen latuverkostossa viime vuosina useita.

Viime talvena IS uutisoi ladulle kipatusta sepelistä Lappeenrannassa ja Turussa. Yle kertoi, että Tampereen Hervannassa soraa kylvettiin vaarallisesti erityisesti alamäkiin. Pirkkalainen koosti sunnuntaina useita ilkivaltatapauksia Tampereen seudulla.

Kaikkia tapauksia yhdistää se, että latujen tuhoamista epäillään tarkoituksellisiksi tihutöiksi. Merkit viittaavat poikkeuksetta siihen, ettei sepeli ole päätynyt ladulle sattumalta.

Ulkoilujärjestö Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson korostaa, että hiekan ripotteleminen esimerkiksi alamäkeen on jopa hengenvaarallista.

”Muistan noin 15 vuoden takaa, kun jotkut pikkupojat päättivät Paloheinässä kokeilla, että mitenkäs se hiekka siellä alamäen tuntumassa vaikuttaa. Pikkupoikien pilantekoa. Ihmiset sitten mursivat luitaan siellä”, Karlsson ruotii.

”Juuri tässä 15 vuoden takaisessa tapauksessa kuulin, että yksi tuttava oli käynyt hiihtämässä ja murtanut solisluunsa tämän jäynän seurauksena. Nämä ovat tosi vakavia, etenkin jossain kevätkeleissä, kun on jäätä ja sen sellaista. Kun tulee 30–40 km/h tai vielä kovempaakin alamäkeä ja pysähtyy kuin seinään, niin siinä voi henki lähteä.”

Ladulla ei sovi kävellä, eikä sinne sovi heittää hiekkaa.

Suomen Latu ei ole varsinaisesti tutkinut ilkivaltaa laduilla, mutta laturaivoa on. Karlssonin mukaan nämä asiat kulkevat ainakin osittain käsi kädessä. Hänellä on näkemys siitä, mikä ihmisiä ajaa tällaiseen raivoon ja sitä kautta ilkivallan tekoon.

”Sanoisin, että kyse on pitkälti kunkin kaupungin tai kunnan aluesuunnittelusta. Eli miten on organisoitu se, että kävelijät, koiranulkoiluttajat, maastopyöräilijät, lumikenkäilijät ja työmatkaliikkujat pääsevät kaikki talvellakin liikkumaan luonnossa. Olisi hyvä, että ne normaalit reitit, joita he ovat tottuneet kulkemaan lumettomana aikana, olisivat ainakin jollakin tavalla käytössä myös talvella”, Karlsson näkee.

Jos muilla välineillä kuin suksilla liikkuvat ihmiset eivät pääse kulkemaan samoja reittejä kuin kesällä, intressit törmäävät yhteen hiihtäjien vastaavien kanssa. Pelkkä kadunvarressa kävely ei riitä ihmisille, jotka kaipaavat luontokokemuksia. Ja toisaalta ladulla kävely on kielletty Suomen laissa.

”Se näyttäytyy sitten tällaisena törppönä tekemisenä. Ei kunnioiteta muita käyttäjiä.”

Suomen Ladun laturaivotutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudulla tällaista raivoa on kokenut kahdeksan prosenttia kyselyn vastaajista, kun muualla maassa lukema on neljän prosentin luokkaa.

Huomattavaa tässä on, että prosenttiluvut ovat varsin pieniä, mutta myös se, että konflikteja vaikuttaa syntyvän siellä, missä ihmisiä on enemmän ja tilaa vähemmän.

”Mitä tiiviimmästä asuinmaastosta on kyse, sitä enemmän tulee haasteita ja törmäyksiä. Helsingissä näitä konflikteja on eniten ja jos mennään Juankoskelle, siellä on varmaan aika paljon vähemmän, kun ei tule näitä yhteentörmäyksiä”, Karlsson avaa.

Toisaalta Suomen toiseksi suurin kaupunki Espoo on edelläkävijöiden joukossa ongelman ratkaisun suhteen. Suomen Ladulla on käynnissä hanke, jolla se yrittää edistää ulkoilureittien monikäyttöisyyttä.

Tarkoituksena on välttää sitä tilannetta, jossa hyvät reitit on varattu pelkästään hiihtäjille.

”Espoo on toteuttanut tällaisia hienoja kokonaisuuksia, joissa ladun ja luistelubaanan vierellä kulkee kävelyreitti. Nämä ovat virkistyskäytön kannalta todella hienoja.”

Vaikka latujen ilkivaltatapauksia tuntuu tupsahtavan säännöllisesti julkisuuteen ja välillä ansat ovat todella vaarallisia, Karlssonin mielestä hiekoituksen suhteen ei voida puhua isosta maanlaajuisesta ilmiöstä.

Hänen mielestään vahingontekoa harjoittavat ”yksittäiset törpöt”. Eivätkä hiihtäjät ole ainoita ulkoilureittien käyttäjiä, joiden menoa hankaloitetaan eri keinoin.

”Meidän tietoomme ei ole tullut merkittävissä määrin tällaista ilkivaltaa. Enemmän tulee palautetta maastopyöräilyreiteiltä. Siellä selkeästi kävelijät haluavat viritellä oksia ja kaatuneita puita pyöräilyreittien eteen. Laitetaan esteitä, etteivät pyöräilijät pääsisi samalle reitille.”

Kuitenkin, silloin kun hiekkaa ladulla on, se on saatava sieltä pikaisesti pois. Karlsson on itse hiihtänyt Helsingin keskuspuistossa lapio mukanaan ja peittänyt hiekkaa rivakalla välineen heilutuksella.

”Totta kai hiekka pitää saada pois sieltä, se on turvallisuusriski. Vaaran poistamisvelvollisuus on samanlainen kuin vaikka autotielläkin. Sieltäkin on poistettava vaaralliset esteet, kun sellaisen huomaa. Ainakin pitää ilmoittaa, että ladulla on este, vaikka lapiota ei mukana kantaisikaan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat