Kim Viljanen näytti, miten dartsissa pärjää – HS:n toimittaja haastoi Suomen parhaan heittäjän, näin siinä kävi

Dartsin tuore Suomen mestari Kim Viljanen on menestynyt myös kansainvälisissä kisoissa. Hän on huomannut, että parhaillaan Suomessa on menossa darts-buumi.

15.3. 2:00 | Päivitetty 15.3. 14:14

"Sulla on vanhan liiton kuparitikat”, sanoo dartsin tuore Suomen mestari, vantaalainen Kim Viljanen, kun kaivan esille yli 30 vuotta vanhat tikkani.

Tarkasti ottaen tikat taitavat olla messinkiä (kuparin ja sinkin seos), mutta nykyisissä huipputikoissa materiaalina on volframi.

Tikat on kaivettu esille Talin keilahallin darts-nurkkauksessa, koska tarkoitus on heittää erä Viljasen, 41, kanssa, kunhan ensin on selvitetty, miksi Viljanen harrastaa lajia ja onko oikeasti darts-buumi menossa.

Kim Viljanen

Viljasen oma buumi alkoi jo lapsuuden­kodissa, johon hänen isänsä hankki darts-taulun.

”Katselin ensin sivusta ja aloin sitten heittää mukana.”

Vähitellen innostus lisääntyi, ja Viljanen alkoi käydä viikkokisoissa paikallisessa baarissa.

”Aluksi ei ollut mitään jakoa missään, mutta jossain vaiheessa huomasin pärjääväni vähän parempiakin heittäjiä vastaan. Se ruokki halua kehittyä.”

Vuonna 1993 Viljanen hankki ensimmäisen kilpailulisenssinsä ja alkoi osallistua suurempiinkin turnauksiin. Suurin kaikista on ammattilaisten MM-kisat Lontoon legendaarisessa Alexandra Palacessa.

Viljanen on osallistunut MM-turnaukseen muutaman kerran, mutta pääsy toiselle kierrokselle on jäänyt haaveeksi. Arpaonnikaan ei ole aina suosinut, sillä vuonna 2017 vastaan tuli silloinen maailmanlistan ykkönen, hollantilainen Michael van Gerwen.

”Kyyti oli aika kylmää”, Viljanen toteaa 0–3-tappiostaan.

Myöskään muut suomalaiset eivät ole menestyneet ammattilaisten MM-kisoissa. Mikä erottaa Suomen ja maailman huippupelaajat toisistaan?

”Ehkä siinä on tasollinenkin ero, mutta merkittävämpi on tason pitäminen koko ajan hyvänä. Hyvän ja huonon päivän ero maailman huipulla on kohtuullisen pieni”, Viljanen sanoo.

”Kyse on myös hermopaineen hallitsemisesta. Se on erilaista heittää, kun 5 000 katsojaa huutaa kurkku suorana ja laulaa.”

Parhaat pisteet saa tripla-20:stä, joka on punainen alue 20:n keskellä.

Tasollinen ero näkyy kolmen tikan keskiarvossa. Viljasen keskiarvo on noin 85 pistettä, maailman huippupelaajilla yli 90.

”Hyvänä päivänä pystyn heittämään sadan keskiarvolla, mutta taso ailahtelee liikaa.”

Viljanen korostaa, että yhdessä ottelussa hän pystyy haastamaan kenet tahansa, kun hyvä päivä osuu kohdalleen. Näin oli muun muassa Itävallan avoimissa, kun hän voitti toisella kierroksella vuonna 2017 silloisen maailmanlistan kolmosen Peter Wrightin erin 6–5.

Huippujen kohtaamisen lisäksi dartsissa on maaginen luku yhdeksän: kilpailuissa yleensä käytettävästä 501 pisteestä nollaan pääsee parhaimmillaan yhdeksällä tikalla (viimeisen tikan pitää osua tuplaan).

”En ole koskaan kisoissa heittänyt [yhdeksällä tikalla 501 pistettä]. Muutamia kertoja olen tuplan missannut. Kotona on onnistunut useita kertoja.”

Vaikka Viljanen on käynyt MM-kisoissa ja osallistunut joihinkin muihin ammattilaisturnauksiin, hän ei ole kuitenkaan ammattilaiseksi ryhtynyt.

”Hetken aikaa minulla oli ammattilaiskortti, mutta kun on päivätyö [Mitsubishi-autojen maahantuonnissa], ei ole vain mahdollisuutta kiertää. Ajatuksen tasolla olisi hienoa elättää itsensä tällä lajilla, mutta realiteetit ovat eri asia.”

Tällä hetkellä Viljanen käy turnauksissa hänelle sopivaan tahtiin. Esimerkiksi PDC-liiton, joka järjestää myös MM-kisat, Pohjoismaiden kiertueen turnauksista Viljanen osallistui äskettäin Tanskan turnaukseen, mutta viime viikonlopun Ruotsin turnaus jäi väliin.

”Joka viikonloppu olisi kiva käydä pelaamassa, mutta muitakin vastuita ja velvollisuuksia on.”

Kun vuodenvaihteessa pelattiin MM-kisat (Michael Smith voitti), Suomessakin turnaus herätti poikkeuksellisen paljon huomiota. Jopa kisapaikalla havaittiin suomalaisia. Jotkut puhuvat darts-buumista.

”Kun Viaplay näytti MM-kisat suomeksi selostettuna, se lisäsi intoa ja buumia lajin ympärillä”, Viljanen arvioi.

”Sosiaalisessa mediassa darts-keskustelu on lisääntynyt, ja aloittelijat kyselevät, mistä tauluja saa hankittua.”

Viljanen kertoo myös kaveripiirissään tapahtuneesta muutoksesta.

”Kyse on ihmisistä, jotka eivät ole ikinä heittäneet tikkaa. He sanovat innoissaan, että ovat katsoneet dartsia Viaplaylta ja jopa fanittavat jotain pelaajaa.”

Näkyykö innostus myös kilpapelaajien määrässä, se selviää vasta heinäkuussa, kun Suomessa alkaa uusi kausi, ja lisenssipelaajien lukumäärä on selvillä.

Kim Viljanen (taustalla) seuraa, kuinka HS:n urheilutoimittaja epäonnistuu heitoissaan.

Dartsiin liittyy myös pubit ja olut, joten pakkohan Viljaseltakin on kysyä, pelataanko kisoissakin oluen voimalla.

”Se ei ole kiellettyä. Jos haluaa pelata, niin voi tehdä. Sitä voi kokeilla, miltä tuntuu pelata selvin päin ja muutaman oluen jälkeen.”

Oletko kokeillut?

”Kyllä se rentouttaa, mutta heittämistä olut ei paranna.”

Näin kävi Suomen mestarin ja HS:n toimittajan välisessä darts-kisassa:

Selvä. Talissa ei pelattu oluen voimalla, vaikka toisen heittäjän tuloksesta niin voisi luullakin. Heitimme normaalia lyhyemmän sarjan eli 301:stä piti päästä nollaan.

Viljanen antoi tunnustusta heitoistani, vaikka pääsinkin vain noin puoliväliin, kun Viljanen heitti jo erävoitosta. Sain sentään yhden tripla-20:n! Ja vielä muistutuksena: etäisyys tauluun on 2,37 metriä.

”Kyllä sen huomaa, että olet joskus heittänyt. Ihan selkeä ymmärrys: heittäessä ei huoju eikä heilu”, Viljanen tuumaa.

Mutta sitten tulee liioitteleva kommentti.

”Hirveästi ei olisi ollut varaa missata tuplia, olit sen verran lähellä.”

Kuka?

Kim Viljanen

Kim Viljasella on vakaa heittokäsi, ja heitto lähtee rennosti.

  • 41-vuotias Vantaan Ylästössä asuva dartsin hallitseva Suomen mestari.

  • Juniorien MM-kisoissa henkilökohtaisen sarjan voitto vuonna 1999.

  • Joukkuemaailmanmestaruus vuonna 2005.

  • PDC-liiton Pohjoismaiden osakilpailujen kymmenestä osakilpailusta seitsemän voittoa vuonna 2017.

  • Heittää 21-grammaisilla tikoilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat