Lasten urheiluharrastusten hinta kuumottaa suomalaisissa kodeissa.
Urheilulehti julkaisi viime viikolla laajan selvityksen, jonka mukaan harrastamisen hinta on noussut suomalaisessa junioriurheilussa dramaattisesti 2000-luvulla.
Kalleimmat lajit maksavat kilpatasolla jopa yli 10 000 euroa vuodessa.
Selvityksen innoittamana kysyin Twitterissä konkreettisia ehdotuksia, joilla voisi juniorien harrastusmaksuja voisi leikata selkeästi.
Tuloksena oli vilkas ja monihaarainen keskustelu, joka sisälsi kokemusasiantuntijoiden suoria näkemyksiä suomalaisen junioriurheilun kalleudesta.
Ehdotettujen säästökohteiden lista on pitkä. Suomessa kustannustaso on ylipäätään korkea, eikä urheilu ole tässä poikkeus.
Tiivistettynä voi sanoa, että junioriurheilun kulurakenne on paisunut kauttaaltaan liian muhkeaksi, eikä likikään kaikilla ole siihen varaa.
Kulujen nousu korostuu, kun vapaaehtoistyöhön perustuva seuratoiminta on siirtynyt kohti ammattimaisuutta. Ongelmat ratkaistaan rahalla.
Lasten vanhempien, seuratyöntekijöiden ja asiantuntijoiden kommenttien perusteella euroja kuluu runsaasti joka puolelle. Eikä kaikkea koeta tarpeelliseksi.
Suurimmat menoerät muodostuvat tilavuokrista ja valmentajien palkkiosta.
Hyvästä valmennuksesta harva haluaa tinkiä. Tilavuokrien kompensointi on puolestaan poliittisten päättäjien käsissä.
Monien mielestä kunnat voisivat tukea lasten liikkumista poistamalla salivuokrat ja tukemalla yksityisten tilojen käyttöä nykyistä enemmän.
”Mitä enemmän kilpaileminen vaatii matkustamista, sitä enemmän se maksaa.
Pakollisiin kuluihin kuuluu myös vakuutukset. Vanhemmissa junioreissa urheilijavakuutus voi maksaa jopa satoja euroja kaudessa.
Vakuutusyhtiöiden mielestä urheilijavakuutukset ovat onneton bisnes. Maksajan näkökulmasta vakuutus on usein kallis.
Moniin asioihin seurat ja liitot voivat itsekin vaikuttaa. Liitto hinnoittelee esimerkiksi lisenssit ja sarjamaksut.
Liitto rakentaa myös sarjajärjestelmät. Mitä enemmän kilpaileminen vaatii matkustamista, sitä enemmän se maksaa.
Esimerkiksi pelimatka pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen ja päinvastoin voi maksaa helposti pelaajaa kohti jopa 100 euroa kaikkine kuluineen.
Kun tällainen toistetaan vaikka viisi kertaa kaudessa, hintaa kertyy.
Seura voi puolestaan päättää itse, kuinka moneen sarjaan kukin ikäluokka osallistuu. Pelaaminen on lapsille liikkumisen suola, mutta pelejä voidaan hamstrata liikaakin. Silloin käydään maksajien eli vanhempien kukkarolla.
Seura-asiantuntija Mikko Mäntylä laski, että jo yksittäisen koripalloilun kotiottelun todelliset kulut voivat olla yli 50 euroa pelaajaa kohden etenkin jos hallivuokra on kallis, joukkueella on päätoiminen valmentaja ja tuomareiden lisäksi myös toimisijat saavat korvauksen.
Oma lukunsa on kotimaan leirit ja ulkomaille tehtävät turnausmatkat. Ne ovat hienoja kokemuksia nuorille, mutta myös kalliita etenkin kun maksajan kukkarolla on käyty kaiken aikaa muutenkin.
Kaikki toiminta ei ole myöskään välttämätöntä urheilullisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ylimääräiset reissut ja leirit väistämättä jakavat joukkoa – kaikilla ei niihin ole varaa.
Yksi kysymys myös on, kuinka paljon junioreille pitää olla missäkin iässä ohjattua harjoittelua. Pitäisikö omaehtoiselle toiminnalle olla enemmän tilaa ja samalla ehkä myös muille lajeille?
”Jos vain laajempi ja laadukkaampi tekeminen merkitsevät, lasten kilpaurheilussa mennään väistämättä maksukykyisempien vanhempien ehdoilla.
Useissa lajeissa kuten jääkiekossa ja hiihdossa välineet ovat merkittävä kuluerä.
Kunnolliset varusteet ovat osa liikunnan iloa ja mahdollistavat mielekkään harrastamisen, mutta kaikesta ei kannata maksaa.
Muistan hyvin erään keskustelun hiihdon erikoiskaupassa, kun isä tuli ostamaan tyttärensä kanssa sauvoja, joilla saa kauden pääkilpailussa ”ajasta sekunteja pois”.
Todennäköisesti nuoren hiihtäjän välineet olivat jo ennestään huippuluokkaa, mutta vielä piti löytää jotain parempaa.
Vähemmän voi olla kuitenkin riittävästi. Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja, hiihdon maailmanmestari Matti Heikkinen kertoi, että hänen esikoisellaan oli Hopeasomman loppukisoissa mukana yksi perinteisen ja yksi vapaan hiihtotavan suksipari. Ja kuulemma hyvin meni.
Urheiluyhteisö itse voi vaikuttaa harrastamisen hintaan paljon.
Jos vain laajempi ja laadukkaampi tekeminen merkitsevät, lasten kilpaurheilussa mennään väistämättä maksukykyisempien vanhempien ehdoilla.
Muut perheet pyristelevät perässä parhaansa mukaan.
Urheilun omat tukirahastot ja stipendit ovat hienoja järjestelmiä, mutta itse ongelmaa ne eivät poista. Lasten urheiluharrastusten kustannukset nousevat koko ajan.