Pandemia sysäsi yrittäjäperheen konkurssiin. Tuli työttömyys ja velkahelvetti, perhe ajautui ulosottoon. Kun pian seurasi myös avioero, perheen keski-ikäinen äiti koki kaiken olevan ohi.
”Siinä tuskassa kaikista pahinta oli, etten pystynyt enää kustantamaan lapseni harrastusta. Tai pystyin aikani, kun myin kaikkea mahdollista irtaimistosta ja vaatteista lähtien”, äiti kertoo nyt.
”Kun kaikki kivet oli käännetty mutta ylimääräistä rahaa ei silti ollut, kädet oli nostettava pystyyn.”
Pääkaupunkiseudulla asuvan perheen 12-vuotias poika pelasi jalkapalloa seurassa, jossa vuosikustannukset olivat kaikki kulut huomioiden 3 000 euroa vuodessa. Samaan aikaan perheen 14-vuotias tytär harrasti toista lajia, jonka hän kuitenkin jätti nopeasti perhekriisin puhjettua.
”Oli hirveää ilmoittaa pojalle, ettei jalkapallon pelaaminen enää onnistuisi. En olisi selvinnyt niistä maksuista yksin millään, ja kun ex-miehelläni ei ollut laittaa lanttiakaan, koko elämäni tuntui arvottomalta”, äiti sanoo.
”Poika itkeskeli odotetusti aikansa. Itselleni vaikeinta oli, kun poika yhtenä iltana tuskaili ääneen, miksi meidän pitää olla näin köyhiä. Silloin jänteeni katkesi – ja pahasti, myönnän.”
””Kun lisäksi ymmärsin hakea erilaisia avustuksia lasteni harrastuksiin, toivo hiljalleen palasi.”
Äiti kertoo liikuttuneena hetkistä, jolloin hänen elämänsä oli veitsenterällä. Aikansa jatkuneet itsetuhoiset ajatukset eskaloituivat ja ottivat ylivallan.
”Avioliiton epäonnistuminen oli iso pettymys, mutta ei mitään siihen verrattuna, miten pahasti tunsin epäonnistuneeni vanhempana. Kriisissä pojan harrastus oli oikeastaan ollut perheen ainoa ilonaihe, ja kun se vietiin pois, arjestamme katosi lopullisesti pohja”, äiti sanoo.
”Olin niin sekaisin kaikesta stressistä, että mietin ihan tosissani itsemurhaa. Minulla oli selkeä suunnitelmakin valmiina. Häpesin niin älyttömästi toivotonta tilannetta, että tunsin sen ikään kuin kivuttomimmaksi ratkaisuksi.”
Äiti kuitenkin sisuuntui, kun ystävät ja läheiset kannustivat häntä hakemaan apua.
”Kävin myös ammattiterapeutilla. Se auttoi tavattomasti. Sain lohtua ja aitoa uskoa. Kun lisäksi ymmärsin hakea erilaisia avustuksia lasteni harrastuksiin, toivo hiljalleen palasi”, hän kertoo.
”Avustusjärjestöjen tuella poikani pystyy jälleen pelaamaan jalkapalloa. Se on hienoa, mutta ikävä kyllä pelaaminen onnistuu vain osittain.”
Äidin mukaan futisharrastus on sen verran kallista, että hänellä on varaa kustantaa vain poikansa harjoitukset ja kotipelit, ei vieraspelejä saati leirejä tai matkoja ulkomaille, joita joukkueen ohjelmassa on ollut lähes joka kausi.
”Kun ulosotto vie nettopalkastani nyt kolmanneksen, ei siitä edelleenkään mitään harrastuksia kustanneta. Tuntuu lohduttomalta, että poika joutuu maksamaan näin kovan hinnan konkurssistamme, vaikkei hänellä tietysti ollut sen kanssa mitään tekemistä. Emmekä me mieheni kanssa voineet koronalle mitään”, äiti tuskailee.
”Poikani ei suinkaan ole ainoa. Moni muukin lapsi joutuu kokemaan saman kohtalon, eivätkä kalliit harrastuskustannukset ole enää vain köyhien ongelma. Tiedän itsekin muutaman keskiluokkaisen perheen, joilla on suuria vaikeuksia selvitä niistä maksuista.”
Tutkimusten mukaan urheiluharrastusten hinnat ovat 2000-luvulla kolminkertaistuneet, ja tätä nykyä harrastajat tulevat yleensä keskimääräistä hyvätuloisemmista perheistä. Harrastajan vanhempien mediaanitulot ovat vuodessa yleensä 70 000– 80 000 euroa, ja suurin osa (55–76%) vanhemmista on korkeakoulutettuja.
Viime vuosina Suomessa on ollut noin 400 000 maksuhäiriömerkinnän saanutta, ja tällä hetkellä ulosotossa on yli 260 000 eri henkilöä. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on 18–65-vuotiaiden ikäluokassa, siis perinteisessä työiässä, 3 316 401 ihmistä.
”Suomalainen seurajärjestelmä on paisunut kustannustasoltaan jo liian suureksi.
”Olen nykytilanteesta äärimmäisen huolestunut, se uhkaa polarisoida yhteiskuntaamme. Läheskään kaikilla vanhemmilla ei ole enää varaa maksaa lastensa harrastuksia”, urheilusta vastaava ministeri Petri Honkonen (kesk) korosti Urheilulehdessä viime viikolla.
”Suomalainen seurajärjestelmä on paisunut kustannustasoltaan jo liian suureksi. Se yhtä aikaa sekä mahdollistaa että valitettavasti myös tuhoaa lasten unelmia”, avustusjärjestö Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila sanoi.
Harrastamisen kallistuminen on yksi suurimmista syistä siihen, etteivät kaikki lapset ja nuoret osallistu seuratoimintaan koskaan – ja huomattava syy siihen, että monella harrastaminen loppuu nopeasti.
”Tiukan tilanteeni vuoksi olen luopunut lähes kaikesta mahdollisesta – omista harrastuksistani, vaateostoista, päivittäisestä saunomisesta ja Netflixistä. Ei itsestäni niin väliä, mutta kunpa kaikilla lapsilla olisi yhdenvertainen mahdollisuus harrastaa urheilua”, äiti sanoo.
”Melkein mitä tahansa voi toki periaatteessa harrastaa ilmaiseksikin, pihalätkästä alkaen. Mutta ei se ole tällä hetkellä uskottavaa, kuten ei koulujen kerhotoimintakaan. Sellaista pidetään köyhälistön juttuna, eivätkä lapset halua leimautua sillä tavoin.”
””Perheiden hätä on kasvanut selvästi.”
Urheilulehden kyselytutkimukseen kerättiin tietoja 14 eri lajista ja viidestä eri kaupungista: Helsingistä, Lahdesta, Kuopiosta, Vaasasta ja Rovaniemeltä. Kohteena olivat lähtökohtaisesti 2008 ja 2012 syntyneet tytöt ja pojat, kilpa- ja harrastetaso erikseen huomioiden.
Kalleimmiksi lajeiksi osoittautuivat jääkiekko, jalkapallo, hiihto, taitoluistelu ja kilparatsastus. Näistä viimeinen voi maksaa 14-vuotiaan vanhemmille jopa 30 000 euroa vuodessa. Jääkiekossa kustannukset ovat vastaavassa ikäluokassa hurjimmillaan 9 000, hiihdossa 10 000 ja taitoluistelussa 12 000 euroa.
Kyselyn rinnalle haastateltiin useita perheitä, joilla on vaikeuksia selvitä lastensa harrastusmaksuista.
”Perheiden hätä on kasvanut selvästi. Kun aloitin Hopessa 2011, liikevaihtomme oli vain noin 50 000 euroa eikä kaikilla paikallistoimijoilla ollut toimitiloja. Nyt liikevaihtomme on yli kaksi miljoonaa euroa ja toimipisteitä löytyy eri puolilta Suomea”, Hostila jatkaa nyt.
”Yksittäistä perhettä pystymme tukemaan vuositasolla maksimissaan 400 eurolla. Kaikki vähävaraiset perheet eivät kuitenkaan edes kehtaa hakea tukea. Avustusjärjestöiltä haettaessa tuki maksetaan usein seuran tai joukkueen tilille, jolloin ainakin osa seuraväestä saa tietää asiasta. Monissa sellainen synnyttää stigmaa.”
””On paljon tapauksia, joissa lapset sanovat perhettä suojellakseen, etteivät enää halua harrastaa.”
Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksesta (2016) käy ilmi, että alle 15-vuotiaiden lasten vanhemmat ovat valmiita laittamaan rahaa kuukaudessa noin 100 euroa lapsensa liikuntaharrastukseen.
”Vanhempien maksuvalmius näyttäisi siis olevan usein oleellisesti heikompi kuin mitä lapsen harrastus kuukausitasolla maksaa. Siinä ollaan jo heti ongelman äärellä”, Pelastakaa lapset ry:n köyhyysasiantuntija Johanna Vinberg sanoo.
SOS-Lapsikylän Päivi Häikiö toteaa yksinhuoltajaperheiden olevan suurimmassa köyhyysriskissä.
”Useat yksinhuoltajat kertovat, että etävanhempi ei osallistu ollenkaan harrastusten kustannuksiin, ja jos lapsia on useampi, on tilanne hyvin haastava. Suurperheissä tilanne voi olla sellainen, että viidestä lapsesta kaksi saa harrastaa ja muiden harrastuksiin rahat eivät riitä”, Häikiö sanoo.
Viime vuonna SOS-Lapsikylän harrastusohjelmaan tulleiden hakemusten määrä tuplaantui edellisvuodesta.
”Perheet voivat ajautua äkillisesti kriisitilanteeseen esimerkiksi työttömyyden, sairastumisen, velkasaneerauksen tai eron myötä. Yhteistä niille on, ettei kukaan vanhemmista halua viedä lapseltaan tärkeää harrastusta – mutta hyvin usein juuri lapsen harrastus on se, josta joudutaan luopumaan”, Häikiö harmittelee.
”Yksi keskeinen drop outin syy on harrastamisen liian korkeat kustannukset. On paljon tapauksia, joissa lapset sanovat perhettä suojellakseen, etteivät enää halua harrastaa. Se on surullista.”
Lue lisää: Lasten liikunnasta on tullut liian kallista
Hopen saaman palautteen perusteella monet vanhemmat ovat sortuneet kulutusluottokierteeseen, kun eivät ole mielestään enää löytäneet muuta keinoa harrastusmaksuista selviämiseen.
”Siitä on kuitenkin seurannut entistä enemmän ikävyyksiä, ja joillakin vanhemmilla on esiintynyt jopa itsetuhoisia ajatuksia. Yhä useammat tarinat todella pysäyttävät”, Hostila kertoo.
””Perheen maksuvaikeuksia helpottaakseni myin kesämökkimme.”
Eteläsuomalaisen keskiluokkaisen perheen isä kertoo vastoinkäymisistä, jotka sysäsivät perheen avustusjärjestöjen asiakkaaksi. Isä sairastui, eikä ole aikoihin pystynyt olemaan työelämässä mukana. Vaimo puolestaan jäi työttömäksi.
”Poikamme pelaa lätkää ja tytär harrastaa taitoluistelua. Niistä seuraa kuukausittain hurja kustannustaakka, josta emme ilman avustusjärjestöjen ja muiden ulkopuolisten apua selviäisi millään”, isä sanoo.
”Itse asiassa perheen maksuvaikeuksia helpottaakseni myin kesämökkimme. Se kaikki, mitä siitä jäi velkojen jälkeen ylimääräistä, laitettiin lasten harrastuksiin.”
Hätä on ollut suuri myös ylempään keskiluokkaan kuuluvassa perheessä. Isän firman ajauduttua suuriin maksuvaikeuksiin perhe elää nyt pitkälti vaimon varoilla, joista ei kuitenkaan ole riittänyt pakollisten kuukausimenojen jälkeen tarpeeksi lasten harrastuksiin. Poika pelaa salibandyä, tyttö harrastaa muodostelmaluistelua.
”Olemme nyt niin sanotusti rikkaita köyhiä”, äiti toteaa.
”Lasten harrastusten yhteissumma on vuositasolla niin suuri, ettei sitä viitsi edes ajatella. Meidän on nyt elettävä kädestä suuhun ja hankittava kaupasta ennen kaikkea alennusruokaa. Jos tulisi joku yllättävä meno, korttitalomme sortuisi.”
””Apu tuli kun sitä todella tarvittiin.”
Hopen vuoden 2022 asiakaskyselystä löytyi tarinoita, joissa tämänhetkinen talouskriisi on selvästi aistittavissa. Vanhemmat kertoivat Hopelle vaikeuksistaan hakiessaan avustuksia lastensa harrastuksiin.
”Sähkö- ja vesilaskuja on jäänyt rästiin. Pakollisiin työmatkakuluihin ja ruokaan menee paljon enemmän rahaa kuin ennen hintojen nousua. Sosiaalitoimi maksoi laskut, mutta loppuvuoden makselemme niitä takaisin. Lisäksi ulosotto vei lomarahat ja osan palkoistani. Tiukkaa on ollut ja rahat loppuvat ennen tilipäivää, vaikka miten suunnittelemme kaiken ja teemme ruoat itse”, eräs vanhempi kirjoittaa.
”Olemme saaneet harrastustukea, ilman sitä lapsemme eivät harrastaisi. Voiko parempaa apua saada? Olemme saaneet ruoka-apua kesän aikana. Juuri silloin, kun suurperheen kaikki lapset on kotona ja itse työttömänä, eli apu tuli kun sitä todella tarvittiin”, toinen kiittelee.
Yksi kirjoittaa tyttönsä ”reipastuneen suuresti” perheen saatua avustusta.
”Tyttäreni on saanut lahjoittajilta mahdollisuuden harrastaa. Ennen siihen ei ollut varaa. Itse olen saanut nukuttua öitä ja huokaista helpotuksesta”, hän kertoo.
Eräs kertoo, että ”kaikki ylimääräinen jää ruokakauppaan”.
”Järjetön hintojen nousu ruokakaupassa on muuttanut ostoskäyttäytymistäni siten, että ostan perusperunoiden lisäksi oikeastaan vain punalaputettuja ruokatavaroita. Sähkön hinnan noustua puemme villapaitoja päälle ja lämmitämme taloa vain puilla. Välillä elämä tuntuu epätoivoiselta, vaikka olen jo aikoja sitten luopunut kaikista turhuuksista kuten kampaajasta, kuntosalista, lehtitilauksesta, suoratoistopalveluista ja niin edelleen.”
Löytyy myös perhe, jossa margariinimerkkiäkin on vaihdettu halvempaan.
”Saunassa käydään kerran viikossa. Suihkussa tarvittaessa, ei huvikseen. Minulla ei ollut varaa ostaa lapselleni uusia sisäpelikenkiä rikkinäisten tilalle, mutta kesällä ilahduin suuresti, kun sain Hopelta kaksi tivoliranneketta. Se toi uskomattomasti iloa lasten elämään.”
Avustusjärjestöt
Lue lisää: Vain kolmannes lapsista ja nuorista liikkuu tarpeeksi: ”Ei näy positiivista kehitystä”
Lue lisää: Suomalaisten miesten kunto on jo niin surkea, että poliiseista ja sotilaista on pian pulaa