Helsingin IFK johtaa jääkiekon puolivälieräsarjaa Lukkoa vastaan voitoin 2–0. Kaikki näyttää hyvältä helsinkiläisittäin, mutta toisinkin voisi olla.
IFK:n päävalmentaja Ville Peltonen tuomitsi jyrkin sanoin Micke-Max Åstenin filmaamisen TPS-ottelussa runkosarjan lopussa.
Åsten sai vähän osumaa Topias Haapaselta, mutta näytteli loput.
Åsten oli helppo tuomita. Hän on neloskentän työhevonen, vaikkakin arvokas roolissaan.
Kärkipuolustajiin kuuluva Ilari Melart oli tuhota IFK:n toisen puolivälierän Lukkoa vastaan, mutta Peltonen katsoi tyhmän poikittaisen mailan läpi sormiensa.
Melart otti viiden minuutin ison rangaistuksen ja lensi ulos kaukalosta, kun toinen erä ehti päättyä. Nyrkinisku Anrei Hakulisen päähän olisi voinut olla vakava, mutta Hakulinen jatkoi peliä, Melart ei.
Pelikielto ropisee perästä, jos yhtään voi veikata.
Peltonen puhui ottelun jälkeen Hakulisen hyökkäyksestä, jossa refleksi nostatti Melartin kädet. Mitä Peltonen olisi sanonut, jos Lukko olisi latonut kaksi tai kolme maalia Melartin jäähyn aikana.
Puheet olisivat saattaneet kääntyä kiukun puolelle.
Oli IFK:n onni, että Lukko oli maanantaina – ja ollut pitkään viime viikkoina – erittäin tehoton. Lukon päävalmentaja Marko Virtanen puhui, että ylivoimaa on jumpattu. Ilmeisesti liikkeet ovat olleet vääriä, ja siitä IFK kiittää.
IFK pelaa niin isoista asioista kotimaisessa kiekkoilussa, ettei hölmöilyihin ole varaa. Jos nyt ei pysty nostamaan omaa toleranssiaan, on väärässä paikassa.
Lukon venäläismaalivahti Artjom Zagidulin saattoi lahjoittaa maalin tai pari viime lauantain kohtaamisessa, mutta otti nyt kaiken muun kiinni paitsi Iiro Pakarisen laukoman kiekon.
Roope Taponen, 22, IFK:n maalilla ei päästänyt sitä yhtäkään. Loistava esitys nuorelta maalivahdilta, joka otti vasta tällä kaudella vakipaikan joukkueensa maalilla.
Toisessa puolivälierässä riitti yksi maali, mutta siihen ei voi luottaa, että niukkuus pysyisi valttina. IFK:n täytyy kaivaa paljon lisää tehoja, jos aikoo jatkaa välieriin.
Ottelusarja on kallellaan stadilaisille, muttei missään nimessä ohitse.